sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Tänäänkin töissä


Tänäänkin on työpäivä.
Ennen töihin lähtöä pikainen kierros pihalla.
Täällä Satakunnassa mitattiin eilen kevään lämpöennätys, +25,3 astetta.
Vaikka maanantaiksi ennustetut sateetkin on ilmeisesti taas kerran peruttu,
lämpö saa kuivuudesta huolimatta kevään etenemäään sellaista vauhtia, 
että eilen otetut kuvat ovat tänään jo ihan vanhentuneita.

Jaahas, tällaisia on viime syksynä tullut istutettua.....

 Tämä saattaa hyvinkin olla Sinihämyvuokko Anemone nemorosa ´Royal Blue´

 Sinikämmen Glaucidium palmatum


 Luumupuut ja suklaakirsikat avasivat eilen kukkansa

 Pihakoivut ovat juuri nyt kauneimmillaan

Kylmänkukka Papageno


Melkein kaikki kesäkukat olen jo istuttanut ruukkuihinsa ja ne ovat jo pari yötä viettäneet ulkona.
Hyvin näyttävät jo pärjäävän.
Seuraavaksi pitää aloittaa lavakauluskasvimaan muokkaus ja perennapenkitkin kaipaavat vielä kohennusta.
Viikolla aloitettiin myös perennapenkkien kastelu sadettamalla, 
täällä ei ole satanut ollenkaan lumien sulamisen jälkeen.

Kotona siis riittää puuhaa ihan tarpeeksi,
mutta myös töissä on käsillä kiireisimmät ajat.
Kesäkukat upeimmillan juuri nyt!
Pari päivää sitten tein kierroksen kameran kanssa kasvihuoneissa.
Tältä meillä töissä näyttää juuri nyt.


 Kasvihuonekurkun taimia

 Vesimelonin taimia

 Paprikoita ja chilejä

Kaikenlaisia kukkia!









 



Aurinkoista sunnuntaita!


Marja

6 kommenttia :

  1. Tyrmäävän ihanat värit eka tulppaanikuvassa, muuta sanaa ei löydy kuvaamaan värien hehkua ! Ihanaa kun jaksat kiireesi keskellä jakaa kuvia ja tunnelmia meille katsojille !

    VastaaPoista
  2. Kasvulla ja kukinnalla on nyt melkoinen vauhti. Hyvä jos perässä pysyy. Onneksi yöt ovat lämmenneet ja voi jo kesäkukkiakin laittaa. Kovin montaa en ole vielä edes hankkinut, kun olen odotellut öiden lämpenemistä. Eilen kävin puutarhamyymälässä hakemassa muutaman pussin multaa. Jonot kassoille oli pitkät ja jonotusaika pitkä, kun kaikilla oli korit täynnä kukkia.
    Työpaikkasi on puutarha parhaasta päästä. Siistiä ja runsas valikoima. Harmi, että on liian kaukana.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Kiirettä pitää sekä kotipihoilla että ammattipuutarhoissa. Itse kävin eilen Mustilan kevätkauden karkeloissa, paljon oli väkeä liikkeellä. Ihanasti sinulla siellä kukkaset loistavat ja työpaikka on ihan tyrmäävän kaunis ja siisti! Mukavia työ-ja kotipuutarhapäiviä!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa sunnuntai-iltaa. Minä vielä emmin kesäkukkien laittamisen kanssa, kohta vain eivät enää mahdu olemaan sisällä.

    VastaaPoista
  5. Upean sävyisiä nuo ensimmäisen kuvan tummat tulppaanit <3 Melkein pitäisi tehdä useampi kamerakierros päivässä, kun joka hetki tapahtuu kaikkea uutta. Näillä keleillä varmaan puutarhoillakin riittää vilskettä kun ihmiset innostuvat kesäkukkaostoksille. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥