keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Toukokuun yllätyksiä


Kylläpä mahtui paljon kaikkea mukavaa toukokuun ensimmäiseen päivään.
Iloisia, hauskoja ja yllättäviä yllätyksiä!

Vappusää oli se perinteinen, kylmä ja sateinen.
Sade tosin alkoi vasta iltapäivällä.

Pihatöitä tehtiin sopivan maltillisesti ja hyvin ehdin kiertelemään pihalla kameran kanssa.
Sade tuli enemmän kuin tarpeeseen, saisi mielellään jatkua vielä vähän aikaa.
Uskallettiin nyt loimuttaa kalaa pihalla ja puutarha sai kaipaamaansa kosteutta.
Ihan NÄIN kylmää ei välttämättä tarvitsisi olla.

Kevätsuudelma, koristekirsikka Prunus Accolade aukaisi ensimmäiset kukkansa.
Kukkanuputkin ovat oikein sieviä.

Istutin viime vuonna loppukesällä 10 valkoista tarhakylmänkukkaa, kaikki selvisivät talvesta ja availevat nyt nuppujaan. 
Ensimmäisenä kukkaan ehti kuitenkin sininen kylmänkukka, tämä on varmaan itsekseen levinnyt siementaimi, ihan yksikseen kukkii vähän erillään muista kylmänkukista.

  
Viime keväisellä Marketanpuiston bloggaajatapaamisella saimme kotiinviemisiksi Puutarha Tahvosten Proven Winners kasvisarjaan kuuluvan Double Play Big Bang-pensasangervon, jonka lehdet ovat puhjetessaan juuri niin värikkäät kuin luvattiin.
Ihana pikku pensas!

Tulppaanit sulkivat kukkansa sateen alkaessa.

Ensimmäiset muscarin kukat alkavat avautua.

 Olen näemmä istuttanut näitä purppuraisia hyasinttejäkin.....

Japaninkääpiökirsikka Prunus incisa 'Kojo-no-mai' on juuri puhkeamassa kukkaan.
Näitä minulla on kaksi, toinen on vähän jäljessä kukinnan suhteen, ihan hyvä, kun kukkivat peräkkäin, eivätkä samaan aikaan.

Marjatuomipihlaja Amelanchier alnifolia 'Obelisk' , mustikkapuu, on pian valkoisten kukkkien peitossa.

Riippajapanilehtikuusen pehmeät ja pörheät lehtitupsut
Köynnöshortensia kiipeää männyn rungolla.

Iloisia ja yllättäviä yllätyksiä.

 Juuri nyt ei varsinaisesti ole minkäänlaista käsitystä, mitä tästä on tulossa.
Vakka-Taimesta on hän kuitenkin kotoisin.
  Nämä tiedän, sinikämmenen lehtisykeröt.

 Saattaa olla joku laukka?

 Ihanat, odotetut, kruunutikankontin versonkärjet.

Vakka-Taimesta on tämäkin kotoisin.
Vieressä on kyllä lappu, mutta siitä on teksti hävinnyt talven aikana.
Saattaa olla vaikka joku jouluruusu......


Nyt lienee parasta mennä keräämään riittävästi toppa- ja sadevaatteita huomista työpäivää varten
ja sitten nukkumaan.

Hurmaavaa ja yllätyksellistä toukokuuta sinulle!



Marja

16 kommenttia :

  1. Kylmää säätä on luvassa, voi laittaa hetkeksi kesävaatteet pois. Ihania yllätyksiä tulossa.

    VastaaPoista
  2. Toppavaatteet, hanskat ja myssy ovat nyt kova sana pihahommissa! Nauratti nuo nimettömät yllätykset - niitä riittää täälläkin! Kauniisti kukkivat tulput ja kirsikka! Mukavaa työpäivää!

    VastaaPoista
  3. Hianon näkööne tua 'Double Play Big Bang'-pensasangervo. Aivanku olis kukkia täynnä. Toppavaatteet heitin jo eilee päälle, eiväkkä ollu yhtää liikaa.

    VastaaPoista
  4. Hauska nähdä, mitä noista kaikista tulee! Vakka-Taimesta voi kyllä olla kotoisin melkein mitä vaan! :D

    VastaaPoista
  5. Keväällä kaikista maasta puskevista versoista ei aina ota heti selvää, mitä on tulossa. Pieni yllätyksellisyys kuitenkin kuuluu kevääseen. Ihania kukkijoita ja lupauksia tulevasta <3 Täällä ei vielä eilen tarvinnut toppavaatteita ja sadekin alkoi vasta illasta, mutta nyt tulee hiljalleen räntää ja mittari näyttää 4 astetta. Ei tee mieli lähteä ulos, joten tänään pidetään kotityöpäivä ja pestään urakalla pyykkiä yms. Saa sitten olla taas rauhassa ulkona kun säät paranevat. Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
  6. Ihana seurata mitä tuollaisista "yllätyksistä" kehittyy. Tuolaisia kirkkaan värisiä hyasintteja myös kaipailisin meillekin.

    VastaaPoista
  7. Japaninkääpiökirsikka, rakkautta ensi silmäyksellä😍

    VastaaPoista
  8. Kauniisti etenee kevät teidän pihallanne ja on mukavaa, että siihen mahtuu yllätyksiäkin :) Tosin tämä takatalvi ei kuulu niihin mukavimpiin yllätyksiin varmasti kenenkään mielestä. Toppavaatteet ovat täälläkin jälleen käytössä.

    VastaaPoista
  9. Yllätykset on yleensä ihania, kun on kyse puutarhassa pilkottavista taimenaluista. Toivotaan, että kylmä sää väistyy pian!

    VastaaPoista
  10. Sinulla on siellä vaikka mitä ihanaa nousemassa ja jotain ylläriä itsellekkin. Kylmää on luvattu peiteltiin jotain kukkia.

    VastaaPoista
  11. Olipa kauniita kukkakuvia, tuo suudelmakin:) Omat kylmänkukat, minusta se on niin ihana kukka, vielä miettivät ja hyvä niin koska täällä tuli rakeita ja on aivan hiivatin kylmää, tai tuntuu kylmältä kun lämpö helli meitä liian aikaisin.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania kuvia ja jännä odotella yllätysten paljastumista!

    VastaaPoista
  13. Monenlaista kaunotarta. Kukkia, puita ja pensaita kannattaa katsella ihan joka vaiheessa. Kuinka hienoja ne ovatkaan näin kasvun alkuvaiheessa.
    Ehdin jo pestä talvitamineet ja siirtää ne vaatehuoneeseen. Nyt on vajaa 1 aste pakkasta ja maassa hennosti lunta. Jotain on siis kannettava takaisin, mutta toivotaan sen olevan väliaikaista.
    Mukavaa työpäivää ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. How beautiful is the rebirth of nature in the spring.
    Wonderful photos.
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥