maanantai 22. huhtikuuta 2019

Pääsiäinen Suvikummussa

Täydellisen leppoisa, mutta puuhakas pääsiäinen vietettiin Suvikummussa.
Sää oli oikein sopiva, pilvipoutainen, kyllä välillä aurinkokin paistoi.
Sopivan lämmin kevätsää, ei onneksi sentään helle haitannut!
Ensimmäinen Iris Katharines Gold aukaisi haaleankeltaisen kukkansa. Ihana!

Miehellä oli iso urakka kasvihuoneeen kevätsiivouksessa, minusta ei juuri ollut apua, kun pystyin käyttämään vain toista kättä. Höyrypesurin kanssa vähän sain ikkunoita ja listoja sisäpuolelta pestyä ja desinfioitua
Puolitoista päivää meni urakassa, mutta kyllä nyt on puhdasta ja siistiä.
Minulla on hankittuna jo kankaat uusia verhoja varten, mutta pitää nyt pari-kolme viikkoa odotella, että pystyn ne ompelemaan. Siihen asti pärjätään vanhoilla verhoilla.
Siivousurakan jälkeen pidettiin Grand opening-kevään avajaiset!


Iltapäiväkahvit käytiin joka päivä juomassa kasvarissa.
Vaikka joka päivä riitti pihalla puuhastelua, ehdittiin istua kasvarissakin ja välillä kyläilläkin.

 Viiru otti monta kertaa päivässä hiekkakylpyjä.
Kun taannoin leikkasin omenapuut, laitoin muutaman oksan veteen, kukat avautuivat kasvarissa sopivasti pääsiäiseksi.
Ihanat kylmänkukan pörheät versot.

 Riippajapaninlehtikuusi 

 Esikot heräilevät

 Näiden pitäisi olla Gipsy Girl-krookuksia, mutta eivät kyllä ihan siltä näytä.....

Katharines Goldeja istutin viime syksynä 16 sipulia, saa nähdä montako kukkaa aukeaa....

Lumikurjenmiekka George ei ihan vielä avautunut, ehkä huomenna.

Viime syksynä istutin paljon uusia krookuksia.
Mukavaa, nyt niitä on jo melkein riittävästi!

Pikkuinen näsiäpensas kukkii, niin kaunis.

Onni on hoitanut kissanminttuaan erityisen ahkerasti, kyllä se nyt kasvaakin hyvin!

Lavakauluskasvimaa saatiin siistittyä ja mansikoista harjattiin kuivat lehdet pois ja katkaistiin kaikki rönsyt. Mansikoille laitettiin vielä hallaharso lämmikkeeksi, että innostuisivat reippaasti kasvamaan.

Muovikasvihuonekin ehdittiin siivota. Kasvarissa  talvehtineet hakuropajut, ruusumanteli ja rungollinen hortensia saivat seurakseen oliivipuun ja pari viikkoa sitten Flöristä ostamani alppipajun. Alppipaju oli ollut ilmeisesti Turun messuilla yleiskoristelualueella, koska se oli jo melkein täydessä lehdessä ostohetkellä.
Alppipaju vaan oli pakko saada. Minulla oli muutama vuosi sitten komea alppipaju, joka viihtyi oikein hyvin, kunnes se piti siirtää toiseen paikkaan. Siitä se ei selvinnytkään.
Nyt taytyy harkita tämän uuden paikka tarkkaan, ettei tarvitse ryhtyä myöhemmin siirtämään.

 Hakuropaju vihertää jo ja alkaa kukkia ihan kohta

 
Ruusumanteli, mahtaako tästä tulla kukka vai lehti?`

Oliivipuu aloitti uusien versojen kasvattamisen risuverstaalla, jossa se talvehti.

Hakuropaju ja alppipaju

Risuverstaalla alkoi olla totaalinen tilanpuute, joten päätin ottaa riskin ja siirsin tänään osan pelakuista kasvihuoneeseen. Hiukan ovat kalpean oloisia ja honteloita, kun aloittivat kasvun keinovalossa. Pian ne tuosta tanakoituvat auringonvalossa.
Kasvihuoneessa on ajastimella ja termostaatilla varustettu lämmitin, mutta silti on vähän jännää......
 
Tukholman messuilta ostamani 13 uutta pikkuista pelakuuta pääsivät, tai mahtoivatko sittenkin joutua, myös kasvariin.
 
 Tähtipelakuu Richard Hodgson on yksi vanhimmista pelakuistani.

 

 Omenapuille tehtiin kevätruiskutus vielä nyt illalla, kun tuuli tyyntyi sopivasti.
Vielä jäi puuhaa huomisellekin ja ihan koko keväälle!

Huomenna on tämän kevään eka työpäivä, orvokkimeren keskellä.
Mikäs sen mukavampaa, kun kesäisten säidenkin luvataan jatkuvan.

Aurinkoista viikkoa sinullekin!

 


Marja

21 kommenttia :

  1. Hei ja kiitos aivan ihanasta pääsiäiskortista! ♥
    Hih, vai 13 uutta pelakuuta Tukholmasta kotiutui :-D
    Kuvissa näkyy ihania kevään merkkejä ja onnellisia kissoja, kummatkin maailman ihanimpia asioita ♥
    Iloista pääsiäisen jälkeistä aikaa - mahtavan lämmintä onkin luvassa - ja pikapikaista paranemista olkapäälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; :)
      Juu, kolmestoista, eikä siinä vielä kaikki. Pistokastaimia oli 13 ja sitten muutama isompi ja Turun messuiltakin muutama......
      Kevät etenee nyt niin huimaavasti, melkein liian nopeasti jo! Vaikka kukat kuihtuvat, niin kissat sentään pysyvät, onneksi!
      Mukavia kevätpäiviä teillekin!
      Olkapää on niin hyvä jo, etten melkein muista varoa sitä tarpeeksi.....

      Poista
  2. Kaunista ja keväistä teillä. Meilläkin multa- ja hiekkakylvyt ovat suosittuja. Missä vain on muokattua maata, näkyy kissan makuujälki.
    Pikaista toipumista kädelle ja kauniita päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; Hiekkakylvyt ovat tosiaan muodissa nyt, ehkä ne auttavat talviturkin vaihtamisessakin, nyt todella riittää irtokarvoja!
      Kiitos ja ihanaa kevättä sinulle ja Nerolle!

      Poista
  3. Kaunista! Blogiasi on mukava seurata ☺.Puutarhajuttusi ovat todella kivoja. Käsityöt ja leipominen ovat myös minun harrastuksiani, kiitos ohjeista!
    Ihania kevätpäiviä sinulle! Toivottavasti käsi kuntoutuu pian 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; kiitos sinulle kauniista sanoistasi!
      Aurinkoisia kevätpäiviä sinullekin!
      Olkapää voi jo oikein hyvin, vähän pitää vielä olla varovainen sen kanssa.

      Poista
  4. Voi mahoton, kyllä nyt on siistiä. Kelpaa kevään tulla täysillä! Ihastuin kovasti ekan kuvan keltaiseen pikku-iirikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; on kyllä harvinaisen siistiä, ainakin jonkun aikaa :)
      Se iiris on kyllä aika ihana!

      Poista
  5. Monta kaunotarta on taas päässyt kuvattavaksi. Ihania!
    Kiitos Grand opening -tarjoilusta. Täällä jo nousi vesi kielelle herkkujen kuvia katsellessa ja kauniista ympäristöstä nauttiessa. En sentään Viirun lailla heittäytynyt hiekkaan pyörimään. Sen tekee pihallamme nykyisin naapurin adoptiokissa.
    Parantele rauhassa kättäsi, jotta pääset täysillä nauttimaan alkavasta kaudesta.
    Aurinkoisia päiviä sinne Suvikumpuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Näin keväällä kaikki kukat näyttävät toinen toistaan ihanammilta!
      Kyllä tuolla kasvarissa taas kelpaa istuskellakin, kunhan vaan ehtii ja malttaa.....
      Käsi on jo oikein hyvä, kunhan en nyt innostu liikaa ihan heti touhuamaan:)
      Kiitos ja ihania kevätpäiviä sinullekin!

      Poista
  6. Hyvä kun muistutit, omenapuiden ruiskutus on tekemättä. Pitää katsoa missä vaiheessa silmut ovat täällä, voi olla etten ole vielä täysin myöhässä. Mansikoiden päälle ajattelin myös viritellä harson, jos vaikka tulisi satoa aikaisemmin. Hienosti talvehtineet pikkupuut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; juuri nyt olikin viimeiset ajat tehdä se ruiskutus, ei mene pitkää aikaan kun hiirenkorvat puhkeavat ja saa tehdä toisen ruiskutuksen. Aikaisemman sadon toivossa mekin se harso levitettiin ;D

      Poista
  7. Ihanat fiilikset kasvarissanne, kyllä näillä lämpöasteilla luulisi pelakuiden jo siellä pärjäävän. Monta herkkää pikkupuuta olet saanut talvetettua, toivotaan niille pitkää ikää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Niin mukava on tuolla kasvarissa fiilistellä. Varuillaan saa niiden pelakuiden kanssa olla, öisin lämpötila laskee yllättävän alas, täytyy vaan luottaa lämmittimeen.
      Pikkupuut ovat jo usemman vuoden olleet minulla, ainoastaan alppipaju on uusi ja se pärjääkin myöhemmin talvetkin pihalle istutettuna.

      Poista
  8. Kevään ihme, yhtä ihana aina, siitä saa voimaa ja tarmoa pitkäksi aikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi; kevät on todellakin joka vuosi yhtä ihmeellinen ja voimaannuttava!

      Poista
  9. Ihania kukkijoita ja kevään merkkejä! Kasvari ja kasvimaakin ovat nyt valmiita ottamaan uuden kasvukauden vastaan. Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; keväthommien aloitus on ihan mukavalla mallilla, vaikka puuhaa kyllä riittää.......
      Kiitos samoin, mukavia kevätpäiviä sinullekin!

      Poista
  10. Miten ihmeessä siellä voi olla tuon näköistä, ainakin kuukauden edellä meitä. Siis millä vyöhykkeellä te oikein asutte?
    Haluan kyllä ruveta seuraamaan blogiasi ja liittyä lukijaksikin.
    Tule sinä käymään kylässä aurinkokujalla
    Oikein lämmintä ja keväistä viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia; Meillä on kevät edennyt mukavasti,sillä täällä lounaisrannikolla ei useinkaan ole paljon lunta. Asumme siis 1b-vyöhykkeellä.
      Tervetuloa lukijaksi :)
      Poikkean blogissasi vierailulla, jossain välissä kevätkiireiden keskellä!
      Ihanaa kevätviikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Kyllä on taas kasvarissasi kaunista. Melkoinen arsenaali sinulla on kaikkea ja mikä määrä pelakuita. Huikeaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥