keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Kesäinen kevätpäivä


Tämä pääsiäisviikko on ollut suorastaan kesäinen.
Pihalla on enää pari pientä lumiläiskää, vaikka meilla on aika varjoinen piha.
Aurinkoisimmilla paikoilla krookukset ovat kukkineet jo pari viikkoa.
Sitruunaperhonen on ottanut vakiopaikakseen nämä krookusten mesibaarit, poikkeaa siellä useamman kerran päivässä. Muutama nokkosperhonenkin on näkynyt ja yksi kiireinen suruvaippa.

Pitkäksi venähtäneen blogitauon aikana ehti viikko sitten olla talvikin, kesken kevättä..
Talvikuvat olen ottanut 9.4.

Vaikka en ole tänne blogin puolelle ehtinyt, instagramiin olen muutaman jutun ehtinyt päivittää.

Instassa kerroin myös tuoreeltaan meidän puutarhasiilimme kuulumiset.
Juuri ennen viime viikon takatalvea hän heräsi talviuniltaan ja taapersi viimekesäiselle ruokintapaikalleen.
Hänellä on nyt ruokaa ja vettä puuvajassa, siellä hän taitaa puupinojen alla viettää muutenkin päivät.

Iltaisin yhdeksän maissa hän lähtee iltalenkille ja tarkistaa lintujen ruokintapaikan alustan,
 illalla täytetty ruokakuppi on aina aamuisin tyhjä.

Eipä olisi viikko sitten osannut kuvitella tämän viikon olosuhteita!

Ruusa niin nauttii auringosta ja lämpimistä päivistä!

Ruotsista messumatkalla ostetut orvokit ovat hyvin selvinneet takatalvesta ja paistattelevat nyt auringossa.

Puiden ja pensaiden silmut paisuvat ja poksahtelevat auki
Viitapihlaja-angervo 'Sem'

Suklaakirsikka

Punapähkinä

Ruusa-the gardener ja auringonpalvoja.

Vaan arvatkaa, harmittaako minua kuin pientä oravaa!
Varsinaisessa keväthurmoksessa touhotin menemään pihalla katsomatta jalkoihini ja kompastuin roudan talven aikana nostaman pihalaatan reunaan.
Ei tullut mitään isoa vahinkoa, en lyönyt päätäni, luuntiheyskin on hyvä, luita ei murtunut, eikä tullut edes mustelmia.
Ainoastaan olkapää meni sijoiltaan!
Se laitettiin näppärästi, kivuttomasti ja nopeasti paikoilleen päivystyksessä.
Yhtään se ei ole kipeä ja käsi toimii ihan normaalisti, mutta vielä pääsiäisen yli kättä täytyy pitää kantositeessä ja sen jälkeenkin vielä melkein kuukauteen sitä ei saa käyttää normaalisti!
Jotain jumppaohjeitakin pitäisi käydä hakemassa.
Se isovarvas, jonka potkaisin siihen kivenreunaan, on kyllä vähän kipeä vieläkin.....

Piti aloitttaa työtkin tällä viikolla, mutta se siirtyi pääsiäisen jälkeiseen aikaan.
Vaikka ihan kaikkia töitä siellä en hetii voikaan tehdä, on onneksi paljon sellaistakin, mitä voi tehdä, kunhan kädellä ei nostele mitään painavaa.

Onni on myös täällä kotona oleva ihan paras mies, joka auttaa niissä puutarhahommissa, mihin itse en nyt pysty, vaikka ne eivät ihan hänen juttunsa olekaan!

Aurinkoista ja lämmintä pääsiäisviikkoa sinullekin!



Marja

34 kommenttia :

  1. Oi Marja, oliko kuitenkin onni onnettomuudessa. Kyllä se siitä paranee pikkuhiljaa ja hyvä, että sinulla on apua saatavilla. Oli kyllä hauska tuo äkkinäinen takatalvi, joka kyllä poistuikin yhtä nopeaa. Meillä on vielä varjoisissa paikoissa lunta, mutta mikäli lämmin keli jatkuu, niin nekin saa lähdöt. Ihanaa pääsiäisen odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Juu, kyllä. ei tässä kovin huonosti käynyt, kun käsi tai olkapää ei ole edes yhtään kipeä. Harmittaa vaan kun pitää nyt niin kovin varoa sitä kättä!
      Onneksi se oli tosi pikainen takatalvi, nyt alkaakin olla jo ihan kesäkelit taas!
      Kiitos samoin ja mukavaa kevättä sinulle!

      Poista
  2. Ihanaa pääsiäisen aikaa Sinulle ja tervetuloa vastavierailulle blogiini 🎔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, pitääpä poiketa vierailulle :)

      Poista
  3. Auts, pelkkä ajatuskin kaatumisestasi kirpaisi niin olkapäätä kuin varvastakin! Sattuipa harmillisesti, mutta onneksi ei kuitenkaan pahemmin. Ajankohta on kyllä surkein mahdollinen, kun juuri nyt olisi kaikkea kivaa tekemistä. Paras mies on sentään tällaisissa(kin) tilanteissa kultaakin kalliimpi.

    Siili omassa pihassa on oikea onnenkantamoinen. Mutta ihana on Ruusakin pehmoisine masukarvoineen. Ihan tekisi mieli upottaa sormet sen lämpimään turkkiin.

    Satoi meillekin lunta runsas viikko sitten, mutta ei sentään noin paljon. Näyttää ihan oikealta talvella. Onneksi tuli nämä lämpimät kevätsäät auttamaan moisen myräkän unohtamisessa.

    Lämmin kiitos kortista ja oikein leppoisaa pääsiäistä Suvikummun väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Kyllä siinä tosiaan oli vähän aikaa ällistynyt olotila. Käsi ei kuitenkaan ole yhtään kipeä, pitää vaan muistaa, ettei tee mitään vääriä liikkeitä sillä olkapäällä.
      Juuri nyt mies on kyllä melko korvaamaton!
      Siili on todella ihana tuhisija ja pärjää oikein hyvin kissojenkin kanssa, eivät välitä toisistaan tuon taivaallista.
      Nyt tosiaan saadaan nauttia lähes kesäkelistä, mukavaa kevään jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Voi sentään ja juuri nyt kun kevät näyttää niin hurjan hyvälle ja kutsuvalle puuhaan kuin puuhaan. Onneksi ennuste paranemiselle on lupaavan hyvä.
    Söpö tuhisija siili ja ihanan hurmaava Ruusa!
    Hyvää pääsiäisen aikaa teille......🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; todellakin joskus talvella olisi paremmin aikaa tuollaiselle, mutta täytyy nyt pärjätä vähän hitaammalla vauhdilla vähän aikaa.....
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Hyvä ettei pahemmin käyny, oli ainekset pahempahanki. Ihana sitruunaperhoskuva. Ny o lämmintä, kyllä Ruusanki kelepaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; juu, aika vähällä selvisin! Upeat kesäkelit tuntuvat vaan jatkuvan!

      Poista
  6. Hyvä ettei käynyt pahemmin, toivottavasti olkapää paranee pian ja hyvin.

    VastaaPoista
  7. Harmi kompastumistasi, olisi voinut käydä tosi pahastikin. Toivotaan pikaista paranemista, nautitaan lämpimistä kevätpäivistä! Mukavaa pääsiäisaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Kiitos, kyllä tämä tästä, kun muistan vähän varoa tuota olkapäätä....

      Poista
  8. Voi hitsi, olipa kurja onnettomuus! Mutta hyvä, ettei käynyt pahemmin. :)

    Harmittelin eilen, etten ole itse nähnyt vielä yhtään sitruunaperhosta, ja sopivasti kauppareissulla sellainen liihottelikin vastaan! Siilejä en nähnyt viime vuonna ensimmäistäkään, toissa vuonna niitä pihassa kävi. Toivottavasti tänä vuonna taas näkyisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. elina; niinpä, aika vähin vaurion selvisin kuitenkin!
      Mukavaa, että sinäkin bongasit sitrunaperhosen.
      Siilit ovat aina tervetulleita vieraita :)

      Poista
  9. Teillä on niin paljon kaikkea ihanaa putkahdellut kukkapenkeistä, ettei ihmekään, jos joku laatanreuna jää huomaamatta. Onneksi ei käynyt pahemmin. Siili on mukava puutarhavieras. Aurinkoista pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; Niinpä, pitäisi muistaa, ettei ihan liikaa innostu! Ei käynyt kovin pahasti kuitenkaan!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Onneksi sinulle ei käynyt pahemmin! Aivan ihana tuo teidän siili-ystävä! Meilläkin näkyi kesällä välillä siili, mutta en tiedän päätitikö hän mennä muualle talviunille, kun meidän koira aina haukkui hänelle. Löysin tämän ihanan blogisi Liisan kotona- blogin kautta :) Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähin vaurioin selvisin kaikenkaikkiaan! Siilit taitavat olla vähän oikullisia, vaihtelevat asuinpaikkaansa aina välillä.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Onpa kivoja kuvia, piti katsoa useammankin kerran. Perhosia en ole vielä meillä nähnyt. Onneksi sinulle ei käynyt pahemmin. Ihanaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  12. Auts..voi harmi tuota olkapäätä:( Niin kauniita kuvia ja onhan vaas suloinen siili vieras teillä♥ Mukavaa pääsiäisen aikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, mutta kaikkea voi sattua näköjään!
      Kiitos ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. No voi himputti, että yksi laatta teki tepposen. Onni onnettomuudessa että selsivit kuitenkin aika vähällä, tseppiä käden kuntoutukseen! Auringonpalvontaa niin antaumuksella☀️. Isäntä juuri eilen mainitsi, että oli nähnyt siilin meidän tontin nurkalla. Olikohan se juuri herännyt kukkamökin alta talviunilta? Siellä oli edelliskesänä siilin pesä kun leikkimökin lattiaa laitettiin ja mökki koki muodonmuutoksen kukkamökiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; sanos muuta!
      Siilit ovat niin mukavia asukkeja puutarhassa, kyllä ne saa viihtymään kun vaan tarjoilee kissanruokaa. Kyllä niillä talviunien jälkeen onkin nälkä!

      Poista
  14. Hyvää ja kukkaisaa pääsiäistä kantositeestä huolimatta:)

    VastaaPoista
  15. Kauniita kuvia!
    Voi harmi olkapäätä, mutta onneksi ei sattunut pahempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo; kiitos!
      Vähän on harmillista, mutta ei kovin vakavaa kuitenkaan!

      Poista
  16. Onneksi ei käynyt pahemmin! Toivottavasti olkapääsi paranee pian. Ihanat kuvat! Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiu; niinpä, muutama viikko tässä nyt pitää olla vähän varovaisempi,
      Kiitos samoin!

      Poista
  17. Voih, toivottavasti olkapääsi ei ole kovin kipeä! Pikaisia paranemisia ♥ Niin kaunista puutarhassasi ja suloiset kevätkaverit. Herkullisia pulleita kevätnuppuja myös puutarhassasi. Onnellisia kevätpäiviä toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettihortensia; onneksi ei ole yhtään kipeä, täytyy vaan muistaa nyt varoa sitä!
      Kiitos samoin, ihanaa kevättä myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥