keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Heräämisiä

Nyt, helmikuun puolivälissä, alkaa olla se aika kun puutarhastelija ei enää millään jaksaisi odottaa
kevään heräämistä.
Kärsimättömyyttä voi vähän lieventää siemenpussien rapistelulla, ensimmäisiä siemeniä pääsee jo kylvämäänkin.
Blogijutuissa ja haasteissa muistellaan viime kesää ja kevään merkkejä,
tehdään kylvösuunnnitelmia.

 Minäkin päätin tänään haaveilla kevään merkeistä,
niistä ensimmäisistä reippaista talviunilta herääjistä.
Ne ovat niin kertakaikkisen suloisia ja odotettuja.
Vaikka viime yönä oli satanut lisää lunta, sen voi laskea jo olevan vanhan lumen surma.
Päivällä paistoi aurinko ja linnut ovat tulleet entistä äänekkäämmiksi.
Kevät on jo niin lähellä, aurinkoisena päivänä tuoksuu jo vähän keväältä.

Muutaman viikon kuluttua nämä kaikki ihanuudet ovat jo hereillä!
Lumikellot
Metsäalppikellot
Posliinivuokot
Valeangervot
Tarhakylmänkukat
Särkynytsydän
Perhoangervo
 Bokharan kurjenmiekat
Himalajan jalkalehti 
 Helmipihlaja 
 Kirsikkasorvarinpensas  
Punapähkinä
 Katharine Hodkin-kurjenmiekka
Kevätkurjenmiekka
 Iloinen krookus :) 

 Vielä tällä hetkellä Onnin kissanminttu on hangen alla,
mutta heti, kun lumet ovat sulaneet, Onni aloittaa kissanminttunsa hienovaraisen herättelyn!


Aurinkoa kevätpäiviisi!


Marja

5 kommenttia :

  1. Voi Onni!!!! ♥ Kevään paras karvasilmu!
    Ihan ihmeellisiä nuo versot, silmut ja nuput. Mitä värejä, muotoja, nukkaa, karvaa, pirskahtelua, elämänvoimaa! Ihan hassuja. Ja se on täällä jo ihan kohta!
    Täällä on jo paljas läntti maassa, vaikka suurta edistystä ei tapahdu, niin se tekee ihmeitä sielulle, että voi käydä siellä pällistelemässä paljasta maata ja siitä kurkistavia pikkuisia lehdenkärkiä. Ei haittaa enää yhtään, että 99 % pihasta on lumen alla, sen kestää, kun on ne muutama neliömetri.

    VastaaPoista
  2. Niin elämänmakuinen postaus:)

    VastaaPoista
  3. Kevään pieniä ihmeitä! Osa jo suoraan niin täydellisen kauniita, toiset ruttuisia, jotkut pehmeän nukan peittämiä, toiset sileitä ja kiiltäviä. Kaikki kuitenkin pursuavat elämää heti alusta alkaen. Ihana postaus <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥