sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Syyskuu


Lempeän kesäisenä alkoi syyskuu, ei hassumpaa ollenkaan tällainen syksy!
Syyskuun ensimmäisenä päivänä puutarhassa vallitsi kesäinen tunnelma.

Jalokurjenpolvi Geranium 'Rozanne' ja Mantsuriankärhö kasvavat sulassa sovussa.

Mantsuriankärhö jo lopettelee kukintaansa, mutta Rozanne jatkaa aina pakkasiin asti.


Ruusut ovat innnostuneet kukkimaan toista kertaa tänä kesänä!
Rosa Pimpinellifolia Aicha
Aichakin on aloittanut toisen kukintakierroksen.
 Kukkanuput ovat keltaiset, avautuessaan puolikerrottu kukka muuttuu vähitellen valkoiseksi. 

 Rosa Alba Mme Plantier
Tämä neidonruusu on peräisin jo 1830-luvulta.
Nuput ovat punertavia, avautuessaan kukka on kermanvalkoinen, myöhemmin se muuttuu puhtaanvalkoiseksi.
Hmmm....kesällä nuo kukat olivat kyllä kerrotumpia ja valkoisempia...

Rosa rugosa Louise Bugnet
Itse suloisuus, noin metrin korkuiseksi kasvava,
koko kesän kukkiva ihanuus, joka ei tee juurivesoja.
Nuput ovat kirsikanpunaiset, avauduttuaan kerrottu kukka muuttuu valkoiseksi,
terälehtien reunoissa säilyy hävähdys punaista väriä.

Rosa Rugosa Ritausma 
Keskikesällä Ritausmalla oli hempeän vaaleanpunaiset, kerrotut, miedosti tuoksuvat kukat.
Nyt toisella kierroksella Ritausmankaan kukat eivät ole yhtä kerrotut kuin ekalla kierroksella.
Varret sillä ovat ihan hirveän piikkiset, ympäri vuoden!

Toinen kierros on menossa pikkkusyreeni Palibinillakin!

 Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson' ja peruukkipensas Cotinus coggygria Royal Purple


 Verikurjenpolvi Geranium sanguineum 'Max Frei' kukkii ahkerasti koko kesän




Tarhaviinikärhö Clematis viticella `Purpurea Plena Eleganson kukkinut runsaasti himmeän viininpunaisin, voimakkaasti kerrotuin kukin  keskikesästä alkaen ja kukinta jatkuu yhä.

 Clematis 'Sen-no-Kaze'.
Nimi tarkoittaa suomeksi "tuhatta tuulta".
Istutin tämän kolme vuotta sitten, kun perustin kärhöpenkin.
Parina kesänä hänestä ei näkynyt merkkiäkään, mutta vihdoin tänä keväänä pinnistelikin maan pinnalle.  Hurmaavat valkoisen ja vaaleanvihreän sävyiset kerratut kukat, joissa on häivähdys vaaleanpunaista.



Yksivuotiset, keväällä kylvämäni tarhasalkoruusut ovat vasta nyt innostuneet kukkimaan.
Ihanan silkkiset kukat!

Orvokit ovat kylväytyneet ihan itse!

 
  Satoa saa kerätä vielä lavakauluskasvimaalta, kasvihuoneesta ja takapihan metsiköstäkin!

 Nämä sievät sienet tosin taitavat olla enemmän silmänruokaa.....



 Vaaleanpunainen mustasilmäsusanna innostui kukkimaan kunnolla vasta helteiden loputtua.

Tukholman messuilta keväällä ostettu  Årets Pelargon 2018 
zonalpelargon, Pelargonium x hortorum 'Picotee Pink',
taustalla Appleblossom ruusunnuppupelakuu, tummanpunalehtinen isokirjopeippi ja
kurkkii siellä maljaköynnöskin.
Kasvihuoneessa täysi kesä!

Paljon kaikenlaista puuhaa olisi pihalla, 
joten tänään olisi tarkoitus leipomisen ohella ehtiä vähän pihahommiinkin.

Syysaurinkoista sunnuntaita!


Marja

8 kommenttia :

  1. Oi, miten upeita toisen kierroksen kukkivia ja muitakin! Tuo tarhaviinikärhö aivan huippu ja samoin vaaleanpunainen mustasilmäsusanna vie kyllä kirkkaasti voiton siitä perinteistä oranssista. Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  2. Moni ruusu innostui uudesta kukinnasta helteiden mentyä ja saman huomasin, kukat eivät välttämättä ole täysin samanlaisia kuin ekassa kukinnassa. Onpa kaunis kärhö, erikoisen värinen.

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kaikkea siellä kukkii siellä sun täällä. Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Nämä sinun kuvat aina sykähdyttää! <3

    VastaaPoista
  5. Kauniita ruusuja ja kärhöjä, Elegansin sävy upea! Täällä podetaan perjantaina iskenyt syysflunssaa, pärähti päälle aivastusten kera työviikon päätteeksi ja nyt kunnon kansalainen sairastaa viikonloppuna. Plääh! Piti mennä mökille rikkaruohosavottaan, mutta se nyt jäi. Mielen Lumossakin on niin hiljaista, että olen jo miettinyt, pitäisikö blogin osalta pistää ovet kiinni. Tosin bloggaustahti on ollut niin hidas, että kyllä siinä seuraajatkin pakosta hyytyvät :)

    VastaaPoista
  6. Huikean hieno väripari: Tove Jansson ja peruukkipensas Royal Purple.

    VastaaPoista
  7. Tuohon Betweenin mainitsemaan komboon minäkin ihastuin! Uuteen istutusalueeseen olen suunnitellut jotakin pensasruusua, joka ei tekisi juurivesoja, olisikohan tuo `Louise Bugnet´juuri siihen sopiva, väri ainakin miellyttää. Ihanaa, kun tämä kesäinen syksy vielä jatkuu.

    VastaaPoista
  8. Hyvin kerkiää kukkia viälä toisen kiarroksen. Mulla 'Rozanne' rupes kukkimahan kunnolla vasta helteeren hellitettyä. Ovelan färine tua vihertävä kärhö.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥