torstai 2. elokuuta 2018

Kannattiko?

Toukokuusta lähtien olen haaveillut  s o p i v a n  lämpimistä kesäpäivistä.
Tämä tukahduttava helle on lähes sietämätöntä.
Sääennusteissa luvattiin, että huomenna ei ole enää +30 astetta.
Viikonlopun jälkeen olisi ihan kohtuulliset lämpötilat.
Olen jo monta viikkoa haaveillut, mitä kaikkea teen kun lämpötila on kahdenkympin kieppeillä.
Tekemättömien töiden lista on pitkä.

Viime päivien sateet ovat saanet kasvit suorastaan räjähtävään kasvuun.
Myös rikkaruohot.

Huomenna pitäsi siis olla hitusen vähemmän kuumaa.
Vaikuttaa niin hyvältä, että voiko olla tottakaan!

Tänään, vaikkakin vähän etuajassa, en enää malttanut pysyä poissa pihalta, 
vaan nousin jo kuudelta aamulla.
Toisaalta ihan sama kuinka aikaisin nousee ylös, kun muutenkaan ei öisin
juurikaan ole pystynyt nukkumaan kuin lyhyitä pätkiä kerrallaan.
Ensi töikseni kävin kuvaamassa aamu-usvaa, kevyt aloitus siis.

 Takapihan metsikkökin on aamulla ihan erilainen.......

Onni tuli seurakseni pihalle ja yhdessä kartoitettiin tekemättömät työt
ja tehtiin suunnitelma, mitä tänään tehdään.
Ensimmäiseksi Onnille piti kuitenkin käydä tarjoilemassa aamupala sisällä.

Aamupalan jälkeen tehtiin suunnitelma valmiiksi:.
Lavakauluskasvimaan siistiminen, yhden perennapenkin perkaaminen,
olkkarin ikkunoiden kukkalaatikoiden pelakuiden siistiminen ja kastelu.
Kasvarin kukkien ja piharuukkujen kastelu.
Muovikasvarissa tomaattien kastelu ja varkaiden poistaminen.
Päivä saatiin tuhrattua näissä hommissa.
Kolme kottikärryllistä rikkaruohoja saatiin kokoon, kyllä tuli hikikin.
Ainakin viisi litraa kivennäisvettä kului.

Niin että kannattiko?
Kannatti.
Ei saatu edes lämpöhalvausta ja ensi yönä tulee taatusti uni,
vaikka olisi miten kuumaa ja hiostavaa tahansa.
Puutarhassa puuhailu on niin terapeuttista ja rentouttavaa!

Huomenna ovat vuorossa kasvarin pelakuut,
ne vaativat siistimistä ja lakastuneet kukat täytyy kerätä pois.
Yhden perennapenkin voisi taas perata, tai vaikka kaksi,jos pystyy.....

Yksi juttu kuitenkin tänään unohtui.
En huomannut heti aamulla käydä katsomassa blogini tilastoja,
vaikka niin olin päättänyt seurata, milloin 2 miljoonan kävijän raja ylittyy.
Huomasin vasta aamupäivällä käydä tarkistamassa asian.
Silloin tilanne oli tämä:

Sivun katselut tänään
338
Sivun katselut eilen
554
Sivun katselut viime kuussa
13 361
Sivun katselujen koko historia
2 000 284
Lukijat

Kiitos tästä huikeasta luvusta kuuluu teille kaikille, jotka täällä olette poikenneet vuosien kuluess

Kiitos♥




Kamera oli toki mukana pihalla.
Tässä tämän, elokuun 2. päivän tunnelmia meidän puutarhasta.

Lavakaulusmaalla kaikki suorastaan räjähti kasvuun viimeisten päivien sateiden jälkeen.
Vaikka ahkerasti sadetettiinkin, ei se koskaan ole yhtä tehokasta kuin taivaalta tuleva oikea sade.
 

 Malabarin pinaatti
 Koristekurpitsa
 
Koristekurpitsoja ei pidättele enää mikään1

Yrttiselleri, viinisuolaheina, mangoldi ja asterit.
Suhteellisen sulassa sovussa keskenään.
Maissit ovat vähän jäljessä aikataulusta, joku mato meinasi alkukesällä pistellä ne poskeensa kokonaan.
Sitruunaruohokin tuli hankittua.
Itseasiassa minulla ei aavistustakaan, mihin sitä käyttäisin....
Ei niinkään hyötyosastoa, jänönhännät, partaohra ja punarevonhäntä

Punarevonhännät, koristekurpitsat, yrttiselleri ja kosmoskukat.
Kurkkuyrtit kippasin kompostiin, vain yhden jätin ötököiden iloksi.
Toivottavasti se ei ehtinyt vielä ihan hirveästi siementää....


Muita näkökulmia:
Onni hoitaa kissanmintttuaan....

... ja tutkii voitonriemuisana pikkusyreenin rungonsuojaa, joka on ihan eri paikassa kuin pitäisi!
Mantsuriankärhö koko komeudessaan!
Melko muhkea on komealuppiokin.
Kasvarin rappusilla punalehtinen koristeapila
Pihanäkymä välillä tästäkin suunnasta

Gammayökkösiä on nyt ihan valtavasti, muutama miljoona yksilöä on etelästä saapunut Suomeen.
Kasvihuoneessa niitä oli aamulla varmaan viisikymmentä.
Punahatuillakaan ei tänään näkynyt muita perhosia niiden lisäksi.
Nyt pitää olla tarkkana, niiden vihreille toukille kelpaa syötäväksi melkein mitkä tahansa kasvit!

 Ai niin, kirsikatkin pitää kerätä huomenna, ennen kuin ampparit syövät kaikki!

Taas on viikonloppu edessä.

Ihanaa elokuun ensimmäistä viikonloppua!


Marja

28 kommenttia :

  1. Mitä niiden gammayökkösten tiukille voi tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HennaMar: kotipihalla ei juuri muuta voi tehdä kuin kerätä toukat pois kasveilta ja hävittä ne (siis toukat). Viljelijät ovat saaneet Tukesilta erikoislupia torjunta-aineille, joita ei aikaisemmin ole saanut käyttää.
      Meillä omalla pihalla olen löytänyt muutaman toukan pelakuun lehtien alapinnoilta. Niitä on vaikea havaita ennen kuin alkaa näkyä reikäisiä lehtiä. Sen jälkeen tietää etsiä pulleita vaaleanvihreitä toukkia.

      Poista
  2. Vau mikä mantsuriankärhö! Metsäkuva on todella onnistunut, siinä on hienoa tunnelmaa! Meillä oli viime viikolla gammayökkönen sisällä, riesaksi asti niitä ei ole meidän pihalla näkynyt. Perhoset ovat muutenkin aika vähissä edelleen. Onnittelut huikeasta kävijämäärästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantsuriankärhö ehtii kasvaa uskomattoman isoksi kesän aikana, se kasvattaa uudet versot joka vuosi!
      Loppukesän aamut ovat melkein maagisen kauniita.
      Perhosia ei tosiaan ole liiemmin näkynyt, amppareita senkin edestä!
      Kiitos😊

      Poista
  3. Niinhän sitä luvattiin...että täänään helle helpottaa. No meillä on varjossa 27.7 astetta, eli ei 30 astetta.:D
    Jos ei sateinen kesä ole kiva, ei ole tämäkään ollut ihan lempparini...mitään ei jaksa ja keväällä tekemät suunnitelmat taitavat saada odottaa ensikesää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele; onhan se jo monta astetta vähemmän🤗
      Nyt on tosiaan saanut siirtää suunniteltuja hommia tuonnemmaksi, ensi kesällekin tosiaan osan!

      Poista
  4. Hienot kuvat. Upea kärhöyhdistelmä tuossa ensimmäisessä kuvassa! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos muistutuksesta, kurkkuyrtit pitää käydä napsimassa pois ettei niitä ole ensi vuonna kaikkialla. Hieno luppiokasvusto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; kurkkuyrttejä ei tosiaan kannata päästää valloilleen,

      Poista
  6. Gammayökköset ja niiden toukat ovat valloittaneet mun parvekkeen, ja krasseja ja samettiruusuja popsitaan kilpaa... Voihan kökkö. Mutta toivotaan, että sie säästyt niiltä! Upealta näyttää puutarhassasi. :) Onnea huimista lukemista! Ja kyllä ne helteetkin vielä väistyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo-otus; voi harmi, kaikkea riesaa sitä kesään mahtuu!
      Kiitos!

      Poista
  7. Mukava kun sinulla niin moni kasvi on ihanasti innostunut kasvuun kunnon sateen myötä. Meidän kulmilla sateet meni kahtena päivänä jo vähän överiksi eikä edes sademittarin mitta-asteikko riittänyt ja tuli myös rakeita. Piti kaataa sademittarista vesi ensin toiseen astiaan ja sitten täyttää mittaria kahteen kertaan , jotta sain luettu millit! ( kts. Vuodatus mun Gammayökkös postauksessa). Paljonko teillä tuli vettä ukkosissa alkuviikolla? Toivottavasti ei rakeita.

    Ihanat Onnin puuhat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; kasvit tosiaan niin ilostuivat sateesta. Siellä kaupungissa tosiaan ikävästi tuli koko alkukesän sateet kerralla muutamassa tunnissa.
      Meillä ei tullut rakeita ja vettäkin 10-15 mm kerralla, eikä edes kovin kovalla voimalla.
      Onnilla on paljon tärkeitä puuhia🐾

      Poista
  8. Onpa upea tuo mantsuriankärhösi ♥️ Muutoinkin puutarhassasi näyttää kukoistavalta. Hommaa on kyllä riittänyt täälläkin puutarhassa aamusta iltaan kastelemisessa. Mukavaa viikonloppua ♥️♥️♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; mantsuriankärhö on melko muhkea!
      Kastelemisessa on tosiaan vierähtänyt tovi, jos toinenkin!

      Poista
  9. Tänään sormet ovat syyhyyneet puutarhaan ja moneen muuhun hommaan. Helteet meni tuulettimen edessä katsoen tv-sarjoja joita olin tallentanut. Ihanaa kun tulee viileää! Sinulla on siellä komean näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja; olihan se tuskallista, kun niin olisi halunnut tehdä vaikka mitä, mutta kun ei vaan pystynyt siellä kuumuudessa ! Toivotaan, että tulee kaunis ja sopivan vilpoisa syksy, että tulee hommat valmiiksi😊

      Poista
  10. Kaunista on puutarhassasi. Haikiina kahtelen tuota mantsuriankärhyy, miullakin kerkis kukkimaan samallatavalla, vaan tappotalavi vikkuutti sen ja nyt on muutama kukkiva varsi. Gammayökköset pörreväät kukissa, pelakuitakin reijittivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; kiitos! Toivotaan, että mantsuriankärhösi vielä toipuu ennalleen. Nyt pitää vielä tarkkailla, ehtivätkö ne yökköset saada aikaan uuden toukkasukupolven.....

      Poista
  11. Viileämmät päivät ovat erittäin odotettuja. Vihdoin pääsee tekemään puutarhahommia ilman pökertymistä. Kaunis aamu-usva. Aamut ovat nyt jo selkeästi kosteampia, selvä elokuun merkki.
    Puutarhasi on runsas ja rehevä. Upea mantsuriankärhö ja komealuppio!
    Gammayökkösiä on näkynyt meilläkin, hiukan hirvittää kyllä, että mihin kasviin toukat päättävät iskeä..
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; kyllä näistä vilpoisemmista päivistä pitääkin nyt ottaa kaikki ilo irti!
      Loppukesän aamut ovatkin mukavan vilpoisia ja kastepisarat kimmeltävät hienosti aamun auringossa.
      Toukkajahtiin saatetaan vielä joutua loppukesällä.....

      Poista
  12. Komealuppio on tosi kiva ja kaikkea muutakin ihanaa löytyy.
    Minulla on puutarha jäänyt vähän taka-alalle ajatuksissa, mutta eiköhän se siitä taas ala pian kiinnostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pippe; komealuppio on kyllä ihan nimensä veroinen pörröhäntäkukkineen.
      Puutarhanhoito on kyllä oikein parasta terapiaa, kunhan saat taas ajatuksesi suunnattua sinne puutarhan suuntaan!

      Poista
  13. Gammayökkösiä on tosiaan paljon! Toukkia en ole onneksi nähnyt, mutta joitain yksittäisiä reikiä on kasvien lehdissä. Voivat olla jonkin muunkin aiheuttamia. Maanviljeliöille niistä saattaa tulla iso ongelma, kun ei niitä voi poikkeusluvasta huolimatta enää oikein myrkyttääkään, kun ainakin etelässä sato on jo liian pitkällä. Lisäksi ei taida oikeita myrkkyjäkään olla saatavilla Suomesta. Onneksi mahdolliset viileämmät kelit hidastavat heti Gammayökkösten lisääntymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät virtaukset toivat tosiaan muutaman miljoonan gammayökköstä tänne Suomeenkin. Suurin haitta niistä tosiaan on viljelijöille, joilla muutenkin on ollut haasteellinen kesä!
      Onneksi eivät ainakaan tähän mennessä ole olleet jokavuotinen riesa.

      Poista
  14. Tänä kesänä on kyllä tullut lepäiltyä ja kerättyä voimia, kun kuumuudessa ei ole juuri mitään tullut tehdytä:) Heti ilmojen vähän jäähdyttyä meikäläinenkin tarttui ämpäriin ja rikkaruohorautaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni; lepäilyksi on tosiaan tämä kesä mennyt!
      Intoa on paljon kerättynä viileiden päivien varalle😎

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥