keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Pihakierros

Eilen tehtiin Ruusan ja Onnin kanssa kevään ensimmäinen pihakierros.
 Todettiin, että kevät näyttäisi olevan ihan tuloillaan.
Iltapäivällä oli vain 1 aste pakkasta ja aurinko paistoi.
Ihan kuin hangetkin olisivat vähän mataloituneet....
Ilma täynnä linnun laulua, vaikka vielä kaikki muuttolinnutkin puuttuvat.
Poikkeuksena yksi räkätti, mutta hän on ollutkin koko talven tässä ruokintapaikalla
ja syönyt niin paljon siemeniä, että on nyt melkoisen pulleassa kunnossa.
Hyvä että vielä lentoon pääsee. Hän ei onneksi ole vielä aloittanut kevätlaulujaan.
Nyt ei tyydytty pelkästään kiertelemään pihalla.
Onnin kanssa siivottiin kasvihuoneesta kaikki talvijutut pois ja tehtiin sinne muutenkin uusi järjestys.
Ensi kesänä ainakin pelakuut ja tomaatit vaihtavat paikkaa kasvarissa.

Elokuinen kasvari, uskomattoman paljon ehtii tapahtua lyhyen kesän aikana!

Piirongin päälle jätin vielä vihreät callunat ja pari pikkuhavua, mutta niidenkin tilalle
laitan heti sipulikukkia, kun se lämpötilan puolesta on mahdollista.
Lattia jäi vielä lakaisematta, seuraavalla kerralla on sen vuoro.
Kynttilät vaihdoin keväisemmän sävyisiksi.

Maaliskuun lopussa näkymän pitäisi olla suunnilleen tämä ....

....seuraavaksi tämä.....

..ja sitten tämä.

Onneksi on jotain, mitä odottaa täällä hankien keskellä!
 
Kartiosinikuusi Picea glauca 'Sander's Blue'  sai hupun päälleen.
Samoin huputettiin viime kesänä istutettu pilarieuroopanmustamänty,
siitä ei huomattu ottaa kuvaa.
Muut pikkuhavut ovatkin vielä hangen alla. Selvittiin vähällä tästä hommasta.

Kaikki piipottajat ovat vielä suojassa hangen alla.
Piippojen sijaan tutkittiin jälkiä hangen päällä. 
Polkuja risteili pitkin pihaa, kissanpolkuja, mutta oli siellä pupun polkujakin,
voi vain kuvitella pupun harmistuksen tuossa verkon vierellä.
Peurojen vierailu jäi ilmeisesti kertaluonteiseksi, kun lehtikaalit tuli syötyä,
ei meillä ollut enää mitään heitä kiinnostavaa.
Lavakaulusmaan laatikossa valeistutuksessa olevat kissankäpälät ovat jotenkin uteliaan oloisia
kurkkiessaan hankipeiton alta. Kissankäpälien lisäksi siellä on ainakin harjaneilikkaa.
Jotain muutakin tuohon syksyllä laitoin, jännittävä nähdä mitä lumen alta paljastuu.


Linnuille laitettiin lisää siemeniä, samaan aikaan paikalla olivat
käpytikka, puukiipijä ja hömötiainen.

Vanhaa vuosikertaa
Mustilanhortensia
Lyhtykoiso

Ruusa keksi ihan omaa kivaa.



Kierroksen lopuksi käytiin kevätterapiassa risuverstaalla.

Kaikki helmikuussa kylvetyt siemenet ovat itäneet!
Kuukirjan mukaan seuraava otollinen ajankohta kylvöille alkaa 18. 3.
toivottavasti silloin saan jo taimet risuverstaalle, tulee muuten ahdasta kodinhoitohuoneessa.

Ensi viikonloppuna on kuukirjan mukaan otollinen aika leikata omenapuut ja marjapensaat.
Toivottavasti myös yöpakkaset hellittäsivät viikonlopuksi.

Auringonpaistetta päiviisi!



Marja

28 kommenttia :

  1. Taas niin kauniita kuvia, oih <3 Kasvihuoneesi myös on todella kaunis :) Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilu; kiitos😊 Tuo kasvihuone on sellainen unelmien ja toiveiden täyttymys.
      Kiitos samoin sinulle🌿

      Poista
  2. Ihana kasvari, puutarhurin leikkimökki :) Upeat leikit jokaisena vuodenaikana.
    Linnuille on pitänyt kantaa syötävää selkä vääränä pakkasjakson aikana, kaikki tarvitsevat energiaa kylmyyttä vastaan. Puput nauttivat täällä kaatamani pöpelikön latvuksista ja oksista, ne eivät juurikaan vaivaudu nyt pihapiiriin. Sääennuste lupaa lauhoja kelejä ensi viikolle, toivottavasti yöpakkaset hellittävät kun lumipeite alkaa ohentua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; kasvaria on kyllä kiva sisustella ja lämpöisemmillä keleillä se on niin mainio aamukahvipaikka, kuohuviiniaamiaisista puhumattakaan....
      Linnut ovat tosiaan ahkerasti käyneet syömässä, onneksi ovat nuo automaatit sen verran kookkaita, ettei ihan joka päivä tarvitse täyttää.
      Meille on ennustettu enää sellaisia 10 asteen yöpakkasia, tuntuvat jo melkein siedettäviltä.

      Poista
  3. Ihana kasvihuone ja tilava! Tosin minä varmaan olisin tuonkin tunkenut ääriä myöten täyteen kaikkea kasvatettavaa. Ideana silti ihana, että kasvihuone näyttää hyvältä ja siellä mahtuu myös oleskelemaan. Arvostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihan vuosi; kiitos😊
      Minulla on myös toinen kasvihuone, muovinen kaarikasvihuone. Siellä kasvatan keväällä ensin taimia ja tomaatit kasvavat myös siellä. Ladskasvari on enemmänkin oleskeluhuone ja pelakuukeidas.

      Poista
  4. Tuo sinun kasvihuoneesi on paratiisi! Hyvin terapoivia kuvia jälleen kevääntuskaiselle. Tuo seuraava kylvöpäivä sopii ihan nappiin minun suunnitelmissani, vaikka sanoinkin etten sisälle juuri mitään laitakaan, onneksi on mahdollisuus aina muuttaa mieltään :D.

    Onpa teillä lintuja, muitakin kuin tinttejä. En tiedä minne meidän tipuset ovat kadonneet, punatulkut ja tintit vain käyvät syömässä...ehkä kohta valikoima kasvaakin, toivottavasti!

    Kevättä on ilmassa lupaavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; niin taas jo odottelen kuohuviiniaamiaisia tuolla kasvarissa😉
      Sehän kuuluu jo naisen perusoikeuksiin, että mieltä saa muuttaa aina tarvittaessa!
      Meillä on koko talven ollut ihan runsaasti lintuja, näin ei kyllä joka talvi ole ollut, mutta tänä vuonna ovat viihtyneet tuossa ruokintapaikalla.
      Keväistymistä tapahtuu nyt joka päivä🌿

      Poista
  5. Ihanan toiveikkaat nuo kissankäpälän ruusukkeet!
    Ja nuo kevätkuvat, ooh. Tulkoon tuo aika pian! Kyllä tässä alkaa jo olla keväistä toiveikkuutta ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; melko malttamattomina kissankäpälät jo vaikuttavat!
      Hyvin toiveikkaita ollaan jo😊

      Poista
  6. Kaunis ja toiveikas pihakierros!
    Kohta nuo ihanat kevätkukka-ajatkin ovat täällä. Ou, jee! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; kiitos !
      Parin viikon päästä ollaan jo pitkällä keväässä😊

      Poista
  7. Todella ihania pihakierroskuvia. Ja miten kaunis tuo sinun kasvihuoneessa on ympäristöineen.
    Aurinkoista maaliskuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kiitos!
      Kesällä siellä kasvarissa on mukavan rehevää ja kukkaisaa🌿
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Kasvihuoneesi on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Ihanat kuvat .Minulla oli myös suunnitteilla kuukirjan mukaisilla päivillä vielä tehdä istutuksia ja mullan vaihtoja. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila; kiitos!
      Vielä on paljon kylvö- ja istutuspuuhia edessä!
      Kiitos samoin sinulle😊

      Poista
  9. kivoja kuvia.sinulla on onneksi v ain pupun jälkiä,meillä liikkuu myös susi ja kettukin kysyy välillä että onpa laiska-akka kun ei ole vielä mitään kasvihuoneessa.siis asun taajaman laidassa en ihan korvessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Puput käyvät aina välillä tarkistamassa meidänkin pihan, vaikka kaikki heidän herkkunsa onkin verkotettu. Etsivät ilmeisesti aukkoja verkoista ;D
      Täälläkin on kettu silloin tällöin näkynyt, mutta ei sentään sutta! Ilveskään ei ole ihan lähitienoille ainakaan vielä uskaltautunut!

      Poista
  10. Ihana kasvari! <3 Sinulla on kyllä mitä odottaa! Kunpa saisin itsekin joskus ihanan kasvihuoneen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HannaH; kiitos!
      Aina kannattaa unelmoida ja haaveilla, välillä ne haavet toteutuvatkin :)

      Poista
  11. Mukava pihakierros ja samalla reissulla saitten myös kasvariin keväisenpää ilmettä. Ollaan optimisia ja ajatellaan jo puolen kuun jälkeen näkyä keltaisin narsissein.Minulla on terassilla vielä jotain talvista roinaa ja nyt viikonlopulla ne saavat lähtöpassit.
    Onneksi tuo lumipeite on vielä kasvien suojana ja joku täällä kertoi roudan olevan tänä vuonna vain noin puolessa metrissä.
    Hyvää ja innokasta kevään odotusta sinne teille ja Ruusalle nyt tällä kertaa ihan omat rapsut, niin on kissan asento noissa kuvissa täyttä villiä kotikissan riemua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; heti kun ilmat vähän lämpenivät, oli pakko päästä pihakierrokselle, kissatkin olivat ihan mielellään pihalla, kun oli seuraa.
      Niin teki jo mieli pestäkin kasvari, mutta siihen pitää kyllä odottaa pluskelejä!
      Onneksi tosiaan on lunta kasveja suojaamassa.
      Kiitos ja mukavia keväisiä päiviä sinne teillekin :)

      Poista
  12. Taas tua teirän kasvari aiheuttaa pitkiä huakaasuja. On se nii hianosti laitettu kaikkina vuarenaikoona. Tänä talavena on pihas pupujen jäläkiä ennätysmäärä. Meillekki luvattihin jo nollan tianoolla olevia lämpötiloja. Täytyy toivua, että eres joku päivä lipsahtaas plussan pualelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; kasvari on unelmien täyttymys, ihana aikuisen leikkimökki, kuten Cheri tuolla aikaisemmin totesi :)
      Hanget haittaavat pupujen ravinnon löytämistä, siksi kai niidenkin pitää tulla pihoillekin paremmille apajille.
      Viikonloppuna meillä pitäisi olla plusasteita, onpa mukavaa!

      Poista
  13. Oi miten kasvihuoneessasi on kevään mittaan aisteja hivelevä tunnelma, miten maltat olla sieltä pois:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; se on aina kevään kohokohta, kun saa viedä ensimmäiset kasvit tuonne kasvihuoneeseen. Sitä pitääkin juhlistaa kuohuviinilasillisella, vaan eipä siellä koko aikaa ehdi istuskella, pihalla riittää puuhaa ja töissäkin pitää jossain välissä käydä.....

      Poista
  14. Ihania kuvia, kovasti jo ajatukset on keväässä ja kesässä täälläkin. Kevätkylvöt ovat vielä vaiheessa, joten tuo 18.3. Sopii suunnitelmiin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi; kiitos!
      Maaliskuun puolenvälin jälkeen ehtii vielä oikein hyvin kylvöpuuhiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥