lauantai 28. lokakuuta 2017

Yhtään ei ollut tilauksessa

Vaikka ei toisaalta yllättänykään,
sen verran näyttävästi asiaa etukäteen hehkutettiin varsinkin iltapäivälehdissä.
Torstain aamuyön lumisade.
Tämä kuva ei kuitenkaan ole meidän pihalta, vaan parin vuoden takaa Raattamasta.
Laitoin sen tähän ihan huvikseni muistutukseksi siitä, miten paljon on paljon lunta!

Niin harmitti se meidän vähäinen lumimääräkin, että en ottanut yhtään lumikuvaa,
toisaalta en olisi ehtinytkään, kaikenlaista menoa oli koko päiväksi.
Ja onneksi oli toisessa autossa jo talvirenkaat, sillä pärjättiin
ja pienilllä järjestelyillä kaikki asiat saatiin hoidettua.
Toiseen autoon vaihdettiin renkaat tänään.

 Tämän postauksen kuvat ovat kivempia,
ennen lumisadetta ehdin ottaa vielä muutaman kuurakuvan.

Tämän päivän vesisateen jälkeen ovat lumet onneksi sulaneet,
että voikin vesisade olla joskus niin ilahduttava!
Huomenna saan istutettua loput kukkasipulit,
vaikka sitten vesisateessa.

Tänään kävin metsästä hakemassa vähän sammalta ja jäkälää istutuksiin ja kukkalaatikoihin.
Osasta kukkalaatikoita jäkälät vielä puuttuvat, kesäkukat sentään olin ehtinyt niistä heivata
kompostiin ennen lumisadetta.
Samalla metsäreissulla keräsin havuja kransseja varten.

Ensi yönä siirrytään taas normaaliaikaan.
Sitä olen jo niin ehtinyt odottaa.
Yhtään en ole aamu-ihminen, en vaan millään halua herätä ennen kuin päivä valkenee.
Tähän aikaan vuodesta olen yleeensä vasta puolen päivän aikoihin täysin toimintakykyinen.
Illalla ei haittaa yhtään vaikka olisi pimeäkin, silloin saan aikaiseksi vaikka mitä!
Kesällä taas jaksaa touhuta vaikka vuorokauden ympäri!

Tässä puolittaisessa syyshorroksessa sopiikin hyvin värkätä slow foodia ja  hyggeillä.
Saa tehdä perinteisiä suomalaisia ruokia rakkaudella ajan kanssa, nauttia
 leivinuunin pehmeästä, kotoisasta lämmöstä ja olla onnellinen kissojen seurassa.
Ei ole kiire minnekään.

Hunajaiset uunijuurekset hautuvat kaikessa rauhassa uunissa,
ihan parasta suomalaista syysruokaa.


Mummun reseptillä olen leiponut joululimppuja muutamana päivänä.
Näiden leipomisessa menee aikaa lähes neljä tuntia.
Koko aikaa ei tarvitse sentään olla työn touhussa,
taikinaa kohotetaan pitkään ja usempaan eri kertaan.
Siinä taikinan kohotessa voi vaikka ottaa kutimen käteen tai rapsutella kissoja.

Joululimppuja ja saaristolaisleipiä olen tehnyt pakastimeen valmiiksi
Mummun Pilkkumin isänpäivälounasta varten, kaiken muun ruoan tekemisen ohella
ei millään ehditä leipoa leipiä viime tingassa.



 Karjalanpiirakat ovat viime päivinä olleet somessa kovasti keskustelun kohteena.
Uskallan siitä huolimatta laittaa tähän kuvan omista piirakoistani.
Näidenkin tekeminen vaatii aikaa, puuro pitää keittää jo edellisenä iltana.
Taikinan kauliminen, piirakoiden rypyttäminen, kaikki ottaa oman aikansa.
Leivinuunin lämmittämiseen menee muutama tunti.
Kaiken vaivan ja ajan arvoisia ovat.




Jokin aika sitten ostin Rajalan tarjouspäiviltä
kameraan uuden objektiivin, 18-200 milllisen,
pihan lintujen kuvaamista varten.
Linnut eivät yhtään ole yhteistyöhaluisia,
kissat saavat istua ihan ruokintapaikan alla, linnut eivät välitä yhtään.
Jos menen ulos ilman kameraa, linnut tulevat syömään melkein kädestä,
mutta jos minulla on kamera mukana, lähtevät ne heti karkuun!
Käsittämättömiä!

Syksyn viimeiset

Kärhö Viorna Odoriba

Kelloköynnös

Leppoista viikonloppua ja muistahan siirtää niitä kellon viisareita!



Marja

20 kommenttia :

  1. Uskomattoman kaunis tuo sinun kuvasi huurteisesta pihlajasta.. Mukavia iltoja teille leivinuuninlämmössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; kiitos😊. Nyt pitääkin lämmittää leivinuunia ahkerasti, meillä on sellainen sähkösopimus, että talvella sähkö on kalliimpaa. Säästetään lämmityskuluissa kun puita saadaan kuitenkin omasta metsästä!

      Poista
  2. Hianoja huurrekuvia. Kyllä pikkuhilijaa elämä siirtyy seinien sisälle. Valitettavasti ei oo mitää tulisijaa sisällä. Solis nii rentouttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; kiitos! Niinpä, talvella hääräillään pirtissä. Kyllähän se leivinuunin lämpö on niin pehmeää ja kotoisaa😊

      Poista
  3. Komppaan Maria tuosta pihlajanlehtikuvasta. On todella upea!
    Paljon olet leiponut jo pakkaseen joulua varten. Itse olen vain laiskotellut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne; kiitos😊
      Leipominen on vaan niin hauskaa, ihan huvikseen sitä tekee!

      Poista
  4. Aivan ihanat kuurakuvat! Ja ihana kirjoitus, olisipa kaikilla mahdollisuus heräillä omaan tahtiin valon myötä.
    Karjalanpiirakkakuvat tuovat veden kielelle. Joskus nuorena niitä kokeilin, voisikin taas, kun ne ovat niin herkkua. Vaikka en usko, että yhtä herkkua kuin sinun, mutta ei niistä voi varmaan pahojakaan saada aikaan edes tällainen tumpelokokki.
    Kissojen rapsuttelu se vasta onkin tärkeää. Huomenna on kansainvälinen kissojen päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos :)
      Tuo mun kausityö puutarhalla on niin hyvä, silloin keväällä ja kesällä jaksaa herätä riittävän aikaisin kun on aina valoisaa, Nyt syksyllä saa taas heräillä ihan omaan tahtiin, aika luksusta!
      Varmasti osaat tehdä herkullisia karjalanpiirakoita, ryhdyt vaan toimeen :)
      Kun välillä rapsuttelee kissoja ja välillä kutoo vaikka sukkaa, niin johan verenpaineetkin laskevat ihan luonnonmenetelmällä!
      Hyvää kissojen päivää Mustille ja Ransullekin!

      Poista
  5. Voi mitä kuvia jälleen! Ihailen kuvaamisen taitoasi! Ihanan näköisiä leipiä ja piirakoita. Minulta onkin mennyt kokonaan ohi tämä piirakka-kohu (niinkuin moni muukin asia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos sinulle!
      Leipominen on niin rentouttavaa, kuten myös kutominen ja kissojen silittely :)
      Koko Suomi leipoo-ohjelman tuomarit saivat aikaan tämänkertaisen piirakkakohun....

      Poista
  6. Onpa upeita kuvia. Ja herkullisia leipomisia. Meillä täällä Pohjois-Karjalassa seurataan tiiviisti karjalanpiirakoiden some-keskusteluja. Täällä ollaan tietysti sitä mieltä, että täällä tehdään ne oikeat piirakat. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; kiitos!
      Melko myrskyisä piirakkakeskustelu taas somessa käytiinkin!
      Minulla on aikoinaan ollut myös pohjoiskarjalaiset (Polvijärveltä) opettejat, kun opetttelin piirakoita tekemään. Nämä ovat sellainen satakuntalainen versio Pohjoiskarjalan piirakoista :DD
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Kauniita kuurakuvia ja entäs nämä ruokaihanuudet sitten. Kerrassaan herkkuja. Aikaa vaatiin kyllä piirakat ainakin.On se sen arvoista♥. Katselenkin aina säätiedoissta minkälaista säätä on Marjalle luvassa. Teillä on lähes poikkeuksetta lämpöisempää kuin meillä. Lumi käväisi torstai-perjantaina myös meillä mutta nyt on taas nurmikko näkyvissä. Leppoisaa sunnuntaita ja ihanaa joulun odotusta.Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; kiitos :)
      Meillä täälä lounaassa sää on aika tasaisen tylsää ympäri vuoden, yleensä ei ole kunnon talvesta tietoakaan. Mutta eipä myöskään kesällä saada mitään hirveitä sademääriä.
      Kiitos samoin teille oikein ihanaa joulun odotusta, teillä on siellä niin ihana pikkuinen joulun odottajakin :)

      Poista
  8. Kyllä toisaalta talvi on ihan paikallaan, vaikka siitä en niin paljoa pidäkään! On aikaa olla kotosalla, puuhastella kaikkea kivaa, lukea ja kutoa. Ihania leipomuksia olet tehnyt. Meilläkin on piirakkatalkoot miniäihanuuden kanssa ensi lauantaina - anoppi täyttää vuosia ja sinne piirakat leivomme yhdessä ja sitä odottelen kovin. Teillä ei siis ole lunta ja meillä paksu hanki, hiukan epistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; juu, joulun aikoihin voisi tulla talvi oikein hyvin, mutta ei nyt sentään kesken syystöiden!
      Kaikki leipominen ja kutominen on niin kotoisaa, kun ulkona alkaa olla koko ajan pelkkää pimeää. Teillä onkin mukavat talkoot tiedossa.
      Toivotaan oikein kovasti, että teiltäkin se lumi vielä sulaa!

      Poista
  9. Huikean kauniit kuurakuvat ja ihanat, niin herkulliset näköiset leivonnaiset.

    VastaaPoista
  10. Kuurakuvat ovat sellaista hetken kauneutta, hienoa, kun sait noin upeasti ikuistettua ne! Katsoin itse ohjelman, mutta somekeskustelut on menneet ihan ohi... Toki tänä päivänä reseptejä tulvii joka puolelta ja perinteet sekoittuvat, jotta onko sen niin väliä, mikä on oikein. Sinulla ainakin on upeat piiraat rypytettynä! Olen käynyt viime päivinä kurkkimassa nappivarsisukkiesi ohjetta, kohta ekat valmiina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; Onneksi näitä kuura-aamujakin on edes muutama syksyn aikana!
      Nykyään noita kohuja tuntuu syntyvän tuon tuostakin, milloin mistäkin asiasta. On niin helppo somessa ottaa nopeasti kantaa asiaan kuin asiaan :)
      Kiva, mukavia kutomishetkiä sinulle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥