maanantai 16. lokakuuta 2017

Mummun Pilkkumin Isänpäivä

Lokakuu ei ole jokakuu
 Päivät pienet pilvelliset, yöt pitkät ja pimeät.
Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana.
-vanha kansanruno-

Sellainen se lokakuu on ollut.
Niin pienet päivät, sateen piiskaamat.
Linnuille laitoin yhden auringonkukansiemen-automaatin.
Vähän iloa tinteille, kun kesänkin joutuivat ressukat sinnittelemään hyönteisten puutteessa.

Pihan väritys alkaa olla näiden kotkansiipien sävyinen.

Eilen aamulla oli ihan epäuskoinen olo.
Aurinko paistoi.
Auringosta saatiin nauttia koko päivä.
Pihalla päästiin vähän alkuun syystöiden kanssa.
Lehdet ovat suurimmaksi osaksi varisseet puista,
niitä ei päässyt haravoimaan, eikä silppuamaan ruohonleikkurilla,
vesi litisee edelleen nurmikolla saapastellessa.
Yksi oikein riemukas ilonaihekin löytyi, kerrankin tuulet ovat olleet sillä suunnalla,
että naapurin haavanlehdet ovat heidän omalla tontillaan!


Aurinkoisena lokakuun päivänä saa aurinkoisia kuvia!


 Illalla kokoonnuimme teehuoneeseen tomaattipiirakan ja vadelmajuustokakun
 siivittämin ajatuksin suunnittelemaan Mummin Pilkkumin Isänpäivälounasta.
Syysankeudesta ei ollut tietoakaan, päätimme järjestää jopa kaksi kattausta!
Pöydän voi varata alla olevasta numerosta :)




Norjan reissun kuvat ovat jo luonnoksena,
seuraavan postauksen yritän saada aikaiseksi siitä reissusta.
Juuri nyt keli näyttää melko kelvolliselta kukkasipulien maahan saamiseksi.
Tuuli vaikuttaa tosin melko navakalta, mutta eiköhän siellä pärjää,
aurinko ainakin paistaa!

Aurinkoisempaa tai ainakin vähäsateista alkanutta viikkoa!




Marja

16 kommenttia :

  1. OI, Pilkkumi jälleen - ja oi jälleen on sinä päivänä muuta ohjelmaa, nimittäin Marilyn Mansonin keikka ja sitä ei kyllä voi jättää väliin! Mutta JOKU KERTA houkuttelen jonkun mukaan. Isä olisi ihana, mutta häntä ei enää ole, niin joku kiva ystävä sitten. Ehkä ystävä ja hänen isänsä, hmmm...?
    Voi kun on nättiä, sorvarinpensaan riippuvat marjat ovat kuin koruja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; harmillinen yhteensattuma, mutta toki pitää mennä Marilynin keikalle!
      Ystävän isäkin on hyvä vaihtoehto, sitten JOKU KERTA :)
      Kirsikkasorvarinpensaalla on erityisen ihanat hedelmät, tai mitä ne nyt ovatkaan!

      Poista
  2. Ihania kuvia. Taidan kyllä ihan joka kerta toistella tätä samaa, mutta kun ne vaan on joka kerta niin ihania <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniita syksyisiä kuvia ja herkullinen isäinpäivälounas.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia jälleen. Kyllä taas isät pääsee herkuttelemaan Pilkkumiin. Mukavaa alkanutta viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kiiots! Tavoitteena olisi saada isät kylläisiksi :D
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Oi, mitä herkkuja taas on luvassa. Harmi, että vanhemmat alkavat olla niin huonokuntoisia, ettei heitä enää voi tuoda Pilkkumiin syömään. Vaan millaisia ovat himosilakat?
    Nauratti tuo haavanlehtien pysytteleminen naapurin puolella. Puutarhurin ilo syntyy joskus kovin pienistä asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; näitä herkkuja on kiva ahertaa kerran vuodessa, on sen verran rankka rupeama, että useammin ei varmaan pystyisi.....
      Himosilakat taitaa olla länsirannikon herkku, ehkä. Tehdään suunnilleen niin, että nahattomat silakkafileet laitetaan muutamaksi tunniksi tai yön yli marinoitumaan vesi-etikka-suolaliemeen. Kun ne ovat muuttuneet kalpeiksi, ne otetaan pois ja laitetaan uuteen liemeen jossa on etikkaa, vettä, sokeria, suolaa, sipulia, valko-ja maustepippuria, tillisilppua. Syödään seuraavana päivänä. Kuka tykkää. Eivät kuulu minun ruokavaliooni ollenkaan, enkä ole koskaan tehnyt. Onneksi yksi meidän Pilkkumin naisista on näihinkin erikoistunut :)
      Olin todella vilpittömän iloinen, kun meidän nurtsilla oli vain muutama hassu haavanlehti :D

      Poista
  6. Jos tuallaasesta tarionnasta ei Isät ja muuväki tuu kyllääseksi, nii ei sitte mistää.
    Onneksi puutarhasta löytyy viälä piristäviä färipilakkuja :) Just tänää kattelin keittiön klasista pikkulintuja ja aattelin ruakinnan aloottamista. Loppuviikolla tuloo kait yäpakkaasia ja taitaa ruaka olla kortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; toivotaan, että kaikille löytyy jotain meidän pöydästä :)
      Aika pitkään ne viimeiset väripilkut jaksavat sinnitellä.
      Kovin tuntuivat tintit ilahtuvan siemenistä :)

      Poista
  7. Kuulostaa niin hyvältä, tulee lapsuuden sukujuhlat satakunnassa mieleen! Olisipa isä vielä elossa, hän lähtisi varmasti heti! Kerran lähdimme pienenä tyttönä kahdestaan isän kanssa jotain tykkiä katsomaan Euraan tuosta noin vaan. Se oli hauska reissu. Äiti kumma kyllä vastusteli tykin asettelemista mökkipihaamme :)
    Ihanaa, että haavanlehdet jäivät naapuriin tänä vuonna! Kauniita kuvia olet ottanut. Onnellisia syyspäiviä teille ja kisuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; Sellainen perinteinen satakuntalainen pöytä tämänkin olisi tarkoitus olla :)
      Vai ei äiti innostunut tykistä :D
      Kiitos samoin sinulle ihanaa syksyä!

      Poista
  8. Upeat kuvat jälleen! Ihania herkkuja luvassa ja varmasti tulee kyllä mahtavat juhlat. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥