sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Sikin sokin sekaisin

Sekaisin ovat nyt maailmankirjat
tai luonnonkirjat, mitkä lie.
Kimalaiskuoriainen nauttii (ainakin siltä vaikuttaisi)) elämästään syyshortensian kukalla.
Hänellä lienee elämä mallillaan.
Pihakoivussa on syksyn sävyjä jo.

Kesä kului kesää odotellessa,
voiko nyt jo olla syksy?
Meillä ainakin kukkivat esikot kukkapenkissä.
Arovuokko kukkii, tämä on tosiaan arovuokko, eikä syysvuokko!
Viime vuonna Vakka-Taimesta ostamani valkoinen(!) sinivaleunikko
aukaisi tänään ensimmäisen kukkansa.
Eipä ole valkoinen ja kukinta-aikakin hieman omaperäinen.
Yksi syreenikin (Syringa meyeri x microphylla `Dark Perfume´) kukkii.
Mutta sen kuuluukin kukkia myös tähän aikaan.
Siitä en huomannut ottaa kuvaa.
Ehkä huomenna.
Keväällä ostettiin Intianmintun kanssa Tukholman messuilta
ihanat vaaleansini-valkoiset ruukkuhortensiat.
Kevään kukat lakastuivat ja leikkasin ne kesällä.
Hortensia innostui tekemään uusia kukkia vielä näin loppukesällä.
Teki erehdyksessä vaaleanpunaisia!
Ja niin kun istutin sen happamaan multaan ja olen lannoittanut rodo-lannoitteella!


Näitä luonnon epäjohdonmukaisuuksista selviää helpommin skumpan ja porkkanapiirakan avulla.
Tällä kertaa herkuteltiin Intianmintun tuliaisilla, Zonin Prosecco Ice Demi Sec- kuohuviinillä,
jota kuuluu nautiskella jäiden kanssa. Oli kyllä hyvää.

Kasvihuoneessa tomaatit eivät pidä mainittavampaa kiirettä punastumisellaan.

Lähes oikeassa aikataulussa ovat perheomenapuun omenat,
lupaavasti punastumassa
Helmipihlajan marjasato on ihan aikataulussa.
Ihana, ihana posliinivuokko  (Anemonopsis macrophylla)
aukaisi tänään toisen kukkansa, se ensimmäinen lakastui niin nopeasti,
 että en ehtinyt saada edes kuvaa!
Vielä on muutama nuppu avautumatta...

Tähkäverbenan (Verbena hastata) ostin viime kesänä Vakka-Taimesta.
Taimi oli silloin tosi pikkuinen, mutta siitä kasvoikin yllättävn muhkea.
Vähän istutin väärään paikkaan, kun sen taakse istuttamani siroukonhattu jää nyt ihan piiloon.
Ukonhatulle pitää etsiä uusi paikka.

Kirjoukonhatun (Aconitum x stoerkianum 'Bicolor')
ostin pari vuotta sitten Ruotsista.
Tiikerinliljakin (Lilium lancifolium)
kukkii vasta nyt.
Mustilanhortensia ja kuunliljat ovat aikataulussa.

Kirsikkasorvarinpensas (Euonymus planipes)
Hurmaava pensas läpi vuoden!
Räkätit eivät ole vieläkään ryöstäneet suklaakirsikoita.
Johtuu ilmeisesti siitä, että räkättejä ei todellakaan ole näkynyt.
Muitakin lintuja on todella vähän.
Perhosia ei ole ollenkaan. 
Niin olen kateellinen Kivipellon Sailalle
siellä on perhosia vaikka millä mitalla!

Meillä on edes Ruusa ruusutarhassa ♥

Kyllä ne keväällä kylvämäni kesäkukat vaan alkoivat kukkia,
jopa jättiverbena!
Kelloköynnöksessä on todella paljon nuppuja,
vaikka vasta muutama on auennut

Lumikärhö ei petä koskaan!


Eipä muuta tällä kertaa, kuin

Iloista SYKSYÄ!


Marja

11 kommenttia :

  1. Oo, syyskuinen sinivaleunikko. Todella erikoinen kukinta-aika. Ei aina ihan mene kukinnan siinä järjestyksessä kuin pitäisi.

    VastaaPoista
  2. Juuri kommentoin Floral Passions -blogiin, etten ole aiemmin nähnyt helmipihlajaa, ja kun avasin seuaavan blogin, eli tämän, niin taas tuli vastaan helmipihlaja! :D

    VastaaPoista
  3. Ei ihme, että luontokin on vähän sekaisin, kyllä tämä sellainen "kesä" on ollut. Olet ottanut taas valtavan kauniita ja hyviä kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä ihanuus onkaan posliinivuokko! Eka kerran siihen nyt törmäsin ja tämä on ihan pakko saada ... siis ylimmäiseksi ensi vuoden hankintalistaan :)

    VastaaPoista
  5. Kukatkin tuntuvat olevan sekaisin tälläisestä kesästä. Minullakin esikot ovat alkaneet kukinnan. Ehkä ne ajattelivat, että kesä olikin vetinen talvi ja aurinko merkitsee kevättä. Perhoset ilmestyivät auringon myötä, eilen näin amiraalejakin liihottelevan kukissa.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunista on vielä puutarhassasi!

    VastaaPoista
  7. Jos yhtään lohduttaa niin ei ole meilläkään perhosia tänä kesänä eikä syksynä. Arovuokko kukkii joinain syksyinä uusintakierroksen.

    VastaaPoista
  8. Kyllä se syksyltä alkaa näyttämään, vaikka sulla osa kukista onkin hieman sekaisin aikatauluistaan;)

    VastaaPoista
  9. No hieman on sekaisin kukinta, mutta ei kai se haittaa, kun niin kauniita. Meilläkään ei ole ollut perhosia, mutta nyt niitä on kyllä runsaasti. Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniita kukkia sinulla! Parempi myöhäinen kukinta kuin ei ollenkaan kukkia. Mullakin kevätkaihonkukka alkoi pari viikkoa sitten kukkia uudestaan. Iloista syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Aika heikunkeikun kesä ja syksy! Minullakin hortensiaan on tullut nuppurypäs, mutta eivät ole parvekkeella vielä noin pitkälle auki kuin sinulla, joten en osaa sanoa, tuleeko täällä nyt vaaleansinivalkoista vai vaaleanpunaista! Jännätään! Sama hoito-ohjelma täälläkin, rhodolannoitusta annettu ja multakin hapanta. Voi jee, kiva kuulla, että se jääkuohari toimi ja maistui! Ihanaa syksyä kaikille teille sinne upean puutarhan uumeniin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥