perjantai 7. heinäkuuta 2017

Tikankonttijuttu ja päivän pakahduttavimmat

En tykkää helteistä.
Lähes katastrofaalisesta toukokuusta huolimatta tämä kesä on ollut tähän asti lähes täydellinen.
Täällä meillä on saatu sadetta ihan sopivasti, helteet eivät ole haitanneet ja vielä iltaisinkin on tuullut sen verran navakasti, että hyttysistä ja mäkäräisistä ei ole ollut harmia pihalla.
Surullista on se, että linnunpoikaset ovat kärsineet kylmyydestä ja hyönteisten puutteesta.
Asioilla on aina vähintään kaksi eri puolta.
Kaikki kasvit ovat ovat kasvaneet erityisen rehevästi ja kukintakin on ollut ennätyksellisen runsasta.
Jokaisena päivänä on ihan pakahtumaisillaan tästä kaikesta ihanuudesta ja Suomen suvesta.
Edellisessä postauksessa oli kuvia tikankonteistani ja kommenteissa oli kysymyksia niihin liittyen.
Vastaan kyllä kommentteihikin(...varmaan huomenna...),
 mutta tässä vielä vähän juttua tikankonteista.
Kuusi vuotta sitten sain ostaa töistä lähes ilmaiseksi kaksi tikankonttia, jotka olivat aika kituvaisen oloisia. Ne eivät selvästikään viihtyneet pienissä taimiruukuissa.
Tikankontit kasvavat talon päädyn varjopenkissä. Tässä penkissä on multaa lähes metrin korkeudelta.
Penkkiä perustettaessa alle laitettiin kerros soraa, multa on kunnon peltomultaa, seulottua juurikasmultaa. Savisen mullan koostumusta parannettiin vielä hiekalla ja turpeella.
Tikankontit viihtyvät hyvin kalkitussa ja ravinteikkaassa, läpäisevässä kasvualustassa.
Olen vuosittain lisännyt varovasti multaa niiden juurelle, tänä keväänä sekoitin mullan joukkoon luujauhoa, joka on hitaasti liukenevaa ravinnetta. Keväisin kasvualustaa kannattaa myös kalkita.
Näillä keinoilla ne tuntuvat viihtyvän oikein hyvin.

Olosuhteet ovat suotuisat myös rikkakasveille, 
perkaamista riittää ihan niin paljon kuin vain pystyy perkaamaan, ja enemmänkin.
Eivät ne rikkikset kuitenkaan kauaa harmita,
 kun ympärillä on kuitenkin kaikkea pakahduttavan kaunista.
Jotenkin sitä pystyy hetkittäin olemaan näkemättä niitä rikkaruohoja......
Ranskanruusu, Rosa Mundi, kirjoapteekkarinruusu on vielä pieni, mutta kukkii jo reippaasti

Hurmaava tarhakurtturuusu Louise Bugnet.
Nuput ovat tumman purppuranpunaiset, 
avautuessaan kukka muuttuu vähitellen hohtavan valkoiseksi.
Louise kukkii tosi pitkään, syksyyn asti.

Vakka-Taimesta kolme kesää sitten ostettu rosa pimpinellifolia Aicha.
Nuput ovat tumman keltaiset, kukka muuttuu vähitellen hyvin vaaleankeltaiseksi.
Kultakuoriainen, siitepölyahmatti. 

Aicha-ruusu on tarinan mukaan saanut nimensa profeetta Muhammedin lempivaimon mukaan.
Jotain uskottomuusepäilyjä tarinaan liittyy.....
Puistoatsalea Adalmina kukkii parhaillaan, seuranaan lehtorikot

Pionit eivät vielä ole aukaisseet nuppujaan, mutta ihan pian kuitenkin.
Sarah Bernhardt
Scarlett O`Hara ehtii aina kukkaan ensimmäisenä.
Punaisista punaisin.
Kyläkurjenpolvi Summer Skies
Loistokurjenpolvi Geranium himalayense Johnsons Blue

Eryngium planum ‘Jade Frost’, piikkiputki, jolla on valkoiset kukat
 ja kirjavat, vaaleanpunareunaiset lehdet.
Sievä.

Siileille laitettiin kummallekin oma ruokakuppi. He tulevat kyllä yhdessä syömään, mutta kun kuppeja oli vain yksi, aika tahtoi mennä nahisteluun, eikä syömiseen. Yhtään eivät voineet sopia vuoroista.

 Kissanruoka maistuu, asia ei enää haittaa kissojakaan, kun he ovat huomanneet, että heillä on edelleen ihan yhtä paljon ruokaa tarjolla kuin ennenkin.
 Toinen, se kiroilevampi siili, oli nopeampi ja heti piti mennä kaverin kupille norkoilemaan.
   

 Siinä tämän päivän ilonaiheet.
Huomenna taas uudet, ei haittaa, vaikka aamulla pitää herätä ennen seitsemää
ja mennä muutamaksi tunniksi torille.
Sen jälkeen onkin taas neljä vapaapäivää.
Ja jo tiistaina Takapenkin Ladyjen uusi retki! 

 Iloista viikonloppua!

 ♥

Marja

15 kommenttia :

  1. Iiks miten söpöt siilit, vaikka sitten kiroilevat :-D
    Aivan ihanasti näyttävät tikankontit viihtyvän. Kun on kukkapenkin multa-asiat kunnossa, kaikki kasvaa. Eron tosiaan huomaa!
    Todella makee tuo piikkiputki, oijoi mikä herkku!

    VastaaPoista
  2. Nuo siilit ovat tosi ihania, mukavaa että kummallakin on oma kuppi ettei nahistella tarvitse.

    Tikankontti on niin ihana! Meillä tänä vuonna on vain kaksi kukkavanaa, mutta on kuitenkin. Toukokuu oli ihan kauhea, mutta kaikkineen sopiva alkukesä on ollut. Ei liikaa hellettä, vettä on tullut mukavasti ja kukinta kestänyt kauan. Oheiskasveja riittää täälläkin, mutta hyvä että niitä kuitenkin on - kertovathan ne maan kunnostakin kaikkea :D Ihana ruusujen kukinta!

    Mukavaa viikonloppua ja tulevaa retkeä! Viikko vielä töitä ja sitten alkaa loma ja retket :D

    VastaaPoista
  3. Tikankontteja tekisi mieli talon pohjoispuolelle. Täytynee vaan tehdä vähän kaivuuhommia, että saa riittävästi multaa niiden alle. Aicha on niin kaunis! Menee hankintalistalle myös. Ja siilejäkin haluaisin. Meidän pihassa ei ole näkynyt kuin sisiliskoja.

    VastaaPoista
  4. Nuo tikankontit ovat todella upeita! Samoin kaikki muutkin kasvisi.
    Mutta tällä kertaa eniten huokailuja aiheuttivat nuo suloiset siilit. Mäkin haluun meidän pihapiiriin tuollaisia asukkeja. Niitä ei ole näkynyt kuin joskus alkuaikoina, kun olimme muuttaneet tänne. Millähän niitä saisi houkuteltua?
    Hyvää työpäivää, vapaita ja ennen kaikkea Takapenkin Ladyjen retkeä! <3

    VastaaPoista
  5. Ihanasti kukkiva Adalmina. Mulla vasta muutama kukka, jokka o jääny uuren kasvun alle. Sun kuvien innoottamana sen hankin.

    VastaaPoista
  6. Upeat tikankontit. Kultakuoriaisia on näkynyt viikon verran, hauskoja pörrääjiä. Ja nuo siilit, aivan mielettömän suloiset.

    VastaaPoista
  7. Voi miten kauniit tikankontit, ruusut, atsaleat, kurjenpolvet ja siilit. Kyllä kesä on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
  8. Pihalla ei oo meillä voinut aikaa viettää,sillä aina satanut vettä,rakeita tai lunta. Lisäksi on saatu myskytuulta ja hallaa. Odotan kyllä lämpöä. Kylmää on muinakin vuodenaikoina.

    VastaaPoista
  9. Upeat kuvat puutarhasi kukinnasta! Hauska siiliduo. :)

    VastaaPoista
  10. Mukavaa retkipäivää! Aicha on vallan kaunis. Siilejä oikein kaksin kappalein. Aika söpöt tuhisijat :)

    VastaaPoista
  11. Kauniit ja hyvinvoivat tikankontit, ja kommiit puskat! Rosa Aicha on hieno! Kiinnostaa minnuukin.

    VastaaPoista
  12. Upeat kukat :-)

    Ja aivan ihanat siilit <3

    VastaaPoista
  13. Meillä on pionit nupulla, niiden kukintaa jo kovasti odotan!
    Ihanat siilit, kyllä kissojen varmasti tarviikin niitä vahtia, kun niiden ruokia syövät;)

    VastaaPoista
  14. Se syvä multa-alusta on siis noiden tikankonttien salaisuus. Ja se varjopenkki.
    Ei taida olla meillä metrisiä kukkapenkkejä, joten ei kannata meille hommata, harmi.
    Adalmina on upea!
    Ihanaiset siilit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥