perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vappukukkia

Lumikuvat saavat nyt tämän kevään osalta riittää!
Siitä huolimatta, että huomisillaksi tänne on taas ennustettu saapuvaksi matalapaine kera myrskyn ja lumisateen, tässä postauksessa on pelkästään kesäisiä kuvia, jotka olen tänään illalla kuvannut
töissä lämpimän kosteassa kasvihuoneessa.

Tällä hetkellä töissä myydään lähes pelkästään orvokkeja,
joka onkin ainoa kukka, joka pärjää ulkona näilläkin keleillä.
Viisi pakkasastetta se kestää hyvin, mutta kymmenen astetta on orvokillekin liikaa!
Toivottavasti yöpakkaset loppuisivat ensi viikolla ja saisimme vihdoin oikean lämpöisen kevään.
Pelakuuhuoneen ensimmäiset pelakuut alkavat olla jo parhaimmillaan,
vielä niitä ei kuitenkaan uskalla ulos istuttaa.
Amppeleissa lumihiutaleet ja miljoonakellot availevat myös kukkiaan.
hopeaputous
pehmytmesiheinä
Aquarello, jota pitää aina olla olkkarin ikkunan kukkalaatikoissa.
Terälehdissä on hurmaavia vaaleanpunaisia sävyjä, jotka ovat kuin siveltimellä vedettyjä.
Olen todennut tämän oikein ahkeraksi kukkijaksi, kukkavarsia tulee runsaasti ja ne ovat oikein tanakoita.
Summerpearls Softpink, tämän vuoden uutuus.
Ihana vaaleanpunainen suloisuus, tämäkin pitänee hankkia muiden pelakuiden seuraan.
Tänä kesänä seuraan, miten ahkerasti tämä kukkii ja millainen on kasvutapa.
 Jos osoittatutuu sopivaksi, tätä voisi harkita seuraavana kesänä myös kukkalaatikkoon.

Perinteistä punaista Sambaa löytyy tietysti
Hehkeä Corali
Bravo light pink
Myös vaaleanpunaista Mårbackaa ja vaaleanpunaista tulppaanipelakuu Emmaa löytyy tänä vuonna. 

Kerrottu miljoonakello 

Miljoonakello Peach morn

 Kotona kasvarissa loistoesikko primula cold laced jaksaa kukkia yhä vaan.

 Hellyyttävimmät vappukukat ovat kuitenkin nämä sinisen sinivaleunikon pikkuiset karvakorvat♥
Ehdin jo hetken olla huolestunut, kun niitä ei alkanut ollenkaan näkymään,
Nyt on jo monta tomeraa tupsua puskenut esiin kuivien lehtien seasta.
Seuraava jännityksen kohde onkin se, että ovatko tikankontit selvinneet talvesta!

Iloista Vappua!


 ♥


Marja

15 kommenttia :

  1. Kyllä tuo sääennuste sai vappufiiliksen puutarhahommien osalta hiipumaan. Katsotaan nyt, josko saisin edes nuo kerrotut esikot tuolta jääkaapista istutettua mökillä kukkapenkkiin tässä kolmen vapaapäivän aikana. Arvaa, mikä toive mulla olisi? Aquarelloja ja Emmoja tarvittaisiin mun parvekkeella ensi kesänä...riittäähän niitä helatorstain jälkeiselle perjantaille asti? Hyvää vappua teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Nämä ilmat kyllä siirtävät kesäkukkien hankintaa. Orvokit ja narsissit minulla on ulkona, mutta muita vielä panttaan kuistin suojissa. Ahdasta alkaa olemaan. Kuviesi myötä voisi kyllä jo suunnitella kesäkukkaistutuksia. Alustavasti olen ajatellut lohenvärisiä pelargoneja ja laventelia..Ehkä myös jotain heinää joukkoon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos pirtsakasta vappukukka-kavalkadista! Iloista vappua sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Nämä kuvat taas piristivät ihmeesti! 😍
    Meillä on eilen ja tänään ollut tosi kaunista. Mutta illalla pitäisi taas muuttua yleinen vappusää.
    Mutta ei anneta sen pilata kevätmieltä. Katsellaan vaikka kevätkuvia, jos muu ei auta.
    Mukavaa vappua ja aurinkoa ainakin mieliin! 🎈

    VastaaPoista
  5. Hei! Pirtsakka loistoesikko pisti silmääni! Iloista Vappua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Moni kevään kukkija antaa vielä odottaa itseään mullan alla. Omalla kasvimaalla katsoin huolestuina että missä on valkosipulien piipot. Piti vähän kaivella multaa ja siellähän ne ovat, maan uumenissa kylmää paossa.

    VastaaPoista
  7. Eilinen oli niin ihana, että uusi matalapaine saa kohta harmin nousemaan jo korkealle.

    Niin suloisia ovat nuo kasvit. Sinivaleunikon alut saivat minutkin riemuitsemaan.

    VastaaPoista
  8. Ehkä tässä täytyy lähipuutarhalta käydä kysymässä, saisiko vapun ajaksi linnottautua kasvihuoneeseen keräämään itseensä kukkaterapiaa. Sen verran surkeat säät ovat luvassa - ja meillä jo alkaneetkin. Hetki sitten uutisissa haastateltiin taimistoviljeliljää, joka harmitteli orvokkien huonoa myyntiä. Kylmyyden vuoksi kauppa ei ole käynyt ja koska orvokkien myyntiaika on muutenkin lyhyt, nyt se on lyhentynyt entisestään. Uumoili joutuvansa myymään orvokkeja alehintaan. Näin harrastelijan näkökulmasta kylmyys on enemmänkin kiusallinen haitta, mutta ammattilaiselle se tietää myös ansionmenetystä.

    Yksikin talven yli selvinnyt karvakorva saa kyllä hymyn huulille!
    Eräs Juuso-karvakorva makaa tässä työpöydällä ja lähettää Suvikummun kissoille hauskan vapun toivotukset. Samaa toivottelen minäkin.

    VastaaPoista
  9. Voisiko sinne sinun työpaikalle tulla tarhuriterapiaan vaikka viikoksi tai sillain, makuupussin kanssa...tämä lumi ja pakkanen alkaa hiljalleen jo harmittamaan! Ihana paratiisi sinulla on työpaikkana kerta kaikkiaan, tulen tekemään sinne toiviomatkan ensi kuulla!

    Oikein ihanan kaunista ja hehkeän lämmintä Vappua Sinulle, isännälle ja karvatassuille! Upeta Vappukukat ja karvakorvat!

    VastaaPoista
  10. Viismummoista toivottaa huomiseksi hyvää vappusäätä. Ihania ovat kukkaset, mulla vain orvokkeja ja narsisseja ulkona, sisällä muutama "santtu" ja yksi tulilatva.

    VastaaPoista
  11. Kiitos ihanista kukkakuvista ja ei voi kuin odotella aikoja aurinkoisia ja vihreitä nurmikoita ja kukkia kaikenlaisia.
    Tuollainen Aquarello olisi mukava olla omassa kukkaruukussa, mutta matka sinne Vuorelaan on ehkä liian pitkä. Täytynee kysellä jostain täältäpäin.

    VastaaPoista
  12. Hyvää Vappua myös teille koko perhekunnalle! Siihen kuuluu tietysti nyös kaikki kissaystävät, tietty asia!

    VastaaPoista
  13. Upea tuo loistoesikko :) Hyvää vappua ja toivottavasti se kesä nyt tulee vihdoinkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥