sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Takapenkin Ladyjen kevätretki

Lauantaisen Takapenkin Ladyjen kevätretken kohteena oli Turku, kuten usein ennenkin.
Piha&Puutarhamessuilla kierreltiin muutama tunti ja sen jälkeen vielä puutarhamyymälöissä.

 Tällä kertaa onnistuimme saamaan autonkuljettajan 
ja tunnelma olikin takapenkillä heti lähtiessä sen verran kohdillaan, 
että ei saatu edes terävää kuvaa retkieväistä, vaikka kuoharipullokin oli vielä avaamatta! 

Tässä postauksessa kuvia messuilta, lähinnä sen mukaan, missä tuli kierreltyä.
Pääasiassa A-hallissa viihdyttiin.
Kuvaaminen oli hiukan haasteellista, sillä ihmisiä oli välillä tungokseen asti.

Kuvia Viherlassilasta ja Flöristä on seuraavassa postauksessa.





 Heti sisääntuloaulassa oli kukkakauppiaiden toteuttamia kukkaisia morsiusasuja ja kenkiä.
Ilmeisesti yleisö sai äänestää suosikkiaan. Ei ehditty perehtyä paremmin, kun oli tässäkin kohtaa ruuhkaa...



 Flörin ihanat pikkuiset havut!


 Noin 500 neliön yleiskoristelusta vastasivat Ammattiopisto Livian viheralan ja floristiikan opiskelijat.
Koristelun teemana on Koti puutarhassa, ja nähtävillä oli mm. pihakeittiön smoothie-baari, metsämäinen piha huusseineen ja värikäs lasten leikkialue.
 
 Lehtotesmaa ja patjarikkoa(?)

 Kirsikkaluumu Podarok

 Loistoesikkoja
 Nemesia, kohtalonkukka, oranssina
  
 Kruunuvuokko
 Hapankirsikka


Varsin omaperäinen idea oli kahdeksan metrin korkeudessa oleva parvekenäyttely. 
Parvekenäyttelykin oli osa kaupunkiviljelyteemaa. 
Turkulaisen Kukkakauppa Broncon Niina Autin suunnittelema näyttely
 esitteli erilaisten asukkaiden tyyliin somistettuja parvekkeita.
Kovinkaan yksityiskohtaisesti ei näitä parvekkeita päässyt tarkastelemaan,
 mutta niinhän ne parvekkeet yleensä ovat melko korkealla....

Kaupunkiviljelyteemaan liittyivät myös bloggaajien rakentamat unelmien viljelylaatikot.
Nytpä huomasin kuvanneeni vain vain tuttujen,
 eli Oravankesäpesän Katin ja Puutarhassa-blogin Marian laatikoita ! 
 

  
 
Ilman ostoksia ei selvitty messuilta; Broncon osastolta ostettiin mojitomintut, lisäksi ostin punaisen oxaliksen ja ISON valkoisen hortensian, kun se edellinen pikkuinen hortensia paleltui yhtenä yönä, kun lämmitys unohtui kasvarista. 
Onneksi mikään muu ei paleltunut ja nyt sielläkin on jo ajastin asennettuna.
Ihan pakko oli ostaa 50 kpl:een tulppaanipuntti kahdellakympillä!

Oikein mukavat messut, hyvin pääsi keväiseen tunnelmaan ulkona vallitsevasta
sumuisen suhruisesta ja vilpoisesta säästä huolimaata.
Samalla sain vähän tuntumaa messuilusta ensi viikonlopun Tukholman messuja ajatellen.
Päätin tosissani nyt hommata Tukholman matkalle sen pyörillä varustetun mummokassin :D
Kuvaaminen on todella hankalaa, kun pitää samanaikaisesti roikottaa olkapäällä painavaa kassia/käsilaukkua.


Viherlassilasta, Flöristä ja Plantsusta tehtiin ostoksia vähän enemmänkin.
Tarkkaan oli ostokset kuitenkin mitoitettu, mahduttiin itse vielä autoon, vaikka tiukkaa kyllä teki.

Niistä ostoksista ensi kerralla.



Marja

16 kommenttia :

  1. Ihanat nuo yleiskoristelut, kukka-asut, kengät sun muut myös! Bloggaajalaatikot on kiva yksityiskohta. Teillä oli eväät kohdillaan ;-D

    VastaaPoista
  2. Sinulla on kyllä loistava kuvasilmä ja upeat otokset tuolta sisätiloistakin! Minä kuten moni muukin taisi ihastua noihin kukkakenkiin ja mekkoihin. Illalla kun lähdin meesuilta pois niin oli hauskan näköistä kun nainen oli yhden auton ratissa ja pelkääjän paikalla oli tuo vihreämekkoinen kukkanukke. Hyvin vöissä kiinni tietenkin! ;)

    VastaaPoista
  3. Mukava kierros kotiin jääneillekin. Kiitos kuvista. En muista nähneeni keltaisia hyasintteja, oliko niissä samanlainen voimakas tuoksu?

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun pääsin kuviesi kautta mukaan messuilemaan.

    VastaaPoista
  5. Nuo kasveista taiteillut asut ja tuunatut kengät on kyllä upeita:)

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia! Messuilla kuvaaminen oli kyllä vaikeaa, kun ruuhkaa oli niin paljon. Menin uudestaan sunnuntaina metsästämään viimehetken tarjouksia, ja silloin pystyi jo kuvaamaan aika leppoisasti, kun ihmisiä ei ollut liikkeellä enää puoliakaan siitä mitä lauantaina.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Mä olin siellä myös lauantaina, eipä törmätty, no höh. Ihanaa kun olet onnistunut ottamaan tuosta parvekenäyttelystä kuvan. Mä en saanut siitä yhtään hyvää kuvaa.

    VastaaPoista
  8. Jälleen ykkösluokan reissu teillä.
    Minäkin olin siellä lauantaina ja törmäsin kyllä Katiin, mutta sinua en nähnyt. Ihmisiä oli kyllä aika paljon ja välillä tungos oli melkoista. Ilmeisesti Broncon tulppaanit menivät hyvin kaupaksi, sillä niitäkään ei enää ollut. Viherlassilassa oli hyviä tarjouksia, vaan sekin ehti mennä kiinni. Täytynee tehdä kesäretki Turkuun ihan ostosten merkeissä.

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus, niin paljon kaunista!

    VastaaPoista
  10. Teillä on kyllä ollut eväät kunnossa! :) Oli kiva tavata, ehkä nähdään myös Tukholmassa!

    VastaaPoista
  11. Teillä on taas ollutkin hieno reissu ja eväät myös sen mukaiset. Kyllä teidän kelpaa. Ja silmänruokaakin on ollut yllin kyllin. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  12. Varmasti upea messuretki. Hienot kuvat. Kaunista näyttää olleen. Turun messuilla en ole koskaan käynyt. Ehkä törmätään Tukholmassa?

    VastaaPoista
  13. Heh, taas ollaan löydetty melko samanlaiset kuvakulmat messuilta. Tosin itse en jaksanut yhtään panostaa kuvaamiseen, kun podin sitä vatsapöpöä. Mitä kaikkea jännää sun ostosautoon sujautitkaan? Jaa, mummorattaat meinasit oikein :) Itse juuri pohdin, oliko minulla viime reissulla siellä kameralaukku vai olkalaukku mukana. Aina se on sellaista roikottamista, mutta tuli nyt treenattua Turussa, joten eiköhän me pärjätä!

    VastaaPoista
  14. Olipas ladyilla herkulliset eväät. Kohta minäkin pääsen kevätfiiliksiin Helsingin messuille. Piha odottaa kovasti auringonpaistetta.

    VastaaPoista
  15. Olipa ihanat eväät ja ihanat kuvat! Odotan Helsingin messuja, mitä kivoja ideoita ja viherterapiaa sieltä saakaan! Kivoja juttuja olet kuvannut, ihania kukkia puita ja roikkuvia lasipulloja, niin kevätfiilistä noissa kukissa! Sitä odotan Helsingistäkin tämän mutaisen maan vastapainoksi :)

    VastaaPoista
  16. Johan siellä on ollut monenlaista katsottavaa ja kuvattavaa. Niin vihantaa joka puolella ja kauniisti laitettu morsiuspukuunkin kukkia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥