maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisaamuna tanssivat lumihiutaleet

Vanhan kansa uskoi, että aurinko tanssii noustessaan pääsiäisaamuna.
 Sanottiin että aurinko tanssii, ilakoitsee, hyppii, leikittelee, keikkuu, lipattaa tai riemuitsee. 
Tätä pidettiin hyvänä merkkinä meneillään olevalle vuodelle.
Sunnuntaiaamulla tanssivat sekä aurinko, että lumihiutaleet.
Varmaan tämä on erityisen hyvä merkki :)

 Ihan oli aamulla maa valkoinen, pitkälle iltapäivään kesti, ennen kuin lumi pois.

Pihalla ei kevät ole edistynyt melkein ollenkaan.
 Jouluruusu kukkii
  Akileija availee sinnikkäästi lehtiruusukkeitaan
Lumikellotilanne.
Melko säälittävää edelleen.
Kevättunnelmaa pitää hakea kasvihuoneesta.
Sielläkin on tosin täytynyt pitää lämmitintä päällä koko ajan kun on ollut niin kylmää.
Toivottavasti pian lämpiäisi, ettei tule ihan mahdotonta sähkölaskua.....
Kovin paljon ei kasvarissa pääsiäisenä silti vietetty aikaa,
Aprikoosipiirakkaa itse tehdyn jäätelön ja kuohuviinin kera
kuitenkin käytiin maistelemassa.
Mukavan kukkaisa ympäristö olisi kasvarissa viettää aikaa,
pitkään siellä ei kuitenkaan viitsi istuskella, sen verran on vilpoisaa.

Tukholman reissulta ostetut perennatkin vein kasvariin toistaiseksi;

metsäalppikellot
pallolumikin, unkarin sinivuokot,  valkoisen sinivuokon.....
.....esikot....
.......akileijan



Ruotsista ostin mustia orvokkeja, istutin ne samaan ruukkuun keltaisten
apricot surprise-orvokkien ja lankaköynnöksen kanssa.
Tämäkin istutus saa olla toistaiseksi kasvihuoneessa,
varsinkin lankaköynnös tykkäisi huonoa yöpakkasista.

Töistä ostin lauantaina pari orvokkiamppelia,
nekin vielä lämmittelevät kasvihuoneessa.

Endurio Pink shades
lavender


Ihan vaan Kivipellon Sailalle kuva sinivalkoisesta hortensiasta :)
Istutin sen tänään uuteen ruukkuun rodo-havumultaan.
Pitäisi sinisen värin nyt säilyä.

Seuraavassa postauksessa kuvia Ulriksdals Slottsträdgårdista.
Katselin äsken niitä kuvia; taitaa tulla peräti kaksi postausta.
Se oli niin ällistyttävän upea paikka
ja tulin ottaneeksi hyvin monta kuvaa.....

Aurinkoa päiviisi!


Marja

22 kommenttia :

  1. Ihanan kaunista ja keväistä! Kasvarisi on jo tähän aikaan vuodesta varsinainen kukkaparatiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tweety Blue; kasvariin saa kevään etuajassa, kun nyt on muuten kevään edistyminen vallan pysähtynyt!

      Poista
  2. Hurmaavan kukkaisa kasvari! Kunpa yöpakkaset nyt hellittäisivät, se helpottaisi montaa asiaa, teidän sähkölasku mukaan lukien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; saisivat pakkaset tosiaan jo loppua, töissäkin pitää iltaisin raahata orvokit ulkomyymälästä sisätiloihin ja ne sentään kestävät pientä pakkasta, mutta viime yöt olisivat olleet niillekin liikaa!

      Poista
  3. Iik miten ihanan kukkaisaa siellä jo on! Toinen toistaan kauniimpia.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit kuvasi lämmittävät tässä koleassa kevätsäässä.

    VastaaPoista
  5. Hirmuisen paljon kauniita kuvia. Mieletön kukkaloisto :)

    VastaaPoista
  6. Ihanalta näyttää, varsinainen kevätparatiisi. Metsäalppikello on aivan törkeän suloinen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; 😊 ostinkin varoiksi kolme metsäalppikelloa !

      Poista
  7. Kaunista, toivottavasti säät lämpenevät, että pääset nauttimaan tästä kaikesta kauniista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki; kiitos! Vapuksi on luvattu lämpimämpää, toivotaan, että ennuste pitää paikkansa!

      Poista
  8. Metsäalppikello on kerrassaan ihastuttava! Löytyyköhän niitä Suomesta? Täytyy googlettaa. Saisi jo tulla lämpimämpää, että kevät edistyisi. Nyt on jämähdetty johonkin omituiseen välitilaan, öisin ihan kunnolla pakkasta ja päivisin sitten aurinko yrittää yksikseen kevättä puolustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; metsäalppikelloa on ainakin Vakka-taimessa. Muutama vuosi sitten ostin yhden Taimimoisiolta Porista. Se kärsi huonoista talvista ja nyt aika onnettoman näköinen, joten kuten vielä hengissä. Ostin sille uusia kavereita seuraksi, jos sekin vielä piristyisi 😊
      Kevään eteneminen on tosiaan vallan jämähtänyt paikoilleen. Nyt on jo vapuksi luvattu lämpimämpää!

      Poista
  9. Kauniita ostoksia, kyllä noita kannattaakin kasvarin suojissa vaalia! Tuo retron näköinen esikko on aivan ihana, ja hortensia, ja orvokit, ja alppikello, ja... ihan kaikki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku; runsaudenpula tuli tuolla reissulla, vaikka mitä ihanaa ostettavaa olisi ollut.....

      Poista
  10. Se on varmaan tultava ostoksille, koska haluan pinkkejä orvokkeja. Ja ne on pinkkejä ? Tai ainakinpä punaisia ä.
    Mustia löysinkin jo.
    Ihana esikko 💜💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena; on ne jotain sellaisia vaaleanpinkinlilanpunaisia suunnilleen 😉
      Kiitos kortista sinulle ja ipanoille💕

      Poista
  11. Niin kaunista. Toivottavasti ilmat lämpenee niin, että pääset oikein kunnolla nauttimaan upeasta kasvaristasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥