torstai 13. huhtikuuta 2017

Nordiska Trädgårdar 2017 vol.4

Tässä postauksessa kierrellään messualueella.
Kuvat eivät ole missään loogisessa järjestyksessä esim. aiheiden mukaan,
vaan ne ovat ihan siinä järjestyksessä, kuin siellä kiertelimme.

Intianminttu toimi navigaattorina, minä pistin suuntavaistoni kokonaan pois päältä.
Hetken kierreltyämme, minulla ei ollut aavistustakaan, missä päin esim. uloskäynti sijaitsi.
Onneksi oli pätevä henkilökohtainen navigaattori!

Seuraavassa postauksessa vielä lisää kuvia.
Kuvasaalis oli ihan kohtuullisen runsas, 
vaikka loppua kohden kuvaaminen vähän lopahtikin,
kun ostoksia alkoi olla molemmissa käsissä.
Minun mummokärryni oli kyllä oikein kätevä,
siihen sai säilöttyä paljon kaikenlaista ja kädet jäivät vapaaksi.
Ensi alkuun, mutta sitten kasseja alkoi olla jo käsissäkin.....
,



















 Kuka tietää, mitä tuolla kuvan oikeassa reunassa olevalla metallisella spiraalilla tehdään puutarhassa?



 Suunnilleen kaikilla mahdollisilla kasveilla ja muillakin asioilla on Ruotsissa oma "sällskapinsa".
Pelakuuyhdistyksen osastolla sai äänestää suosikkipelakuutaan.



Westdale Appleblossom.
Minusta ihanin.

Perjantaina taas lisää kaikkea kivaa messuilta.
Ajastan tämän postauksen aamulle, sillä
torstaina minulla on tämän kevään ensimmäinen työpäivä.
Aikainen herätys aamulla. Näin tottumatta.

 ♥

Marja

22 kommenttia :

  1. Kiitos tästä virkistävästä kierroksesta! Nyt tällaista keväistä tunnelmaa tarvitaan, sillä meillä ainakin herättiin valkoiseen maisemaan.
    Mahtava, että siellä oli noita käsityökaluja tarjolla. Niitä kaipaisin meidänkin messuille. Tuon spiraalin käyttötarkoitusta en minäkään tiedä. Jään mielenkiinnolla odottamaan, jos joku osaisi sen kertoa.
    Hyviä työpäiviä ja ihanaa pääsiäistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; Ihan totta, nyt on taas niin talvista ja kylmää, edes kuvissa on kevättä!
      Käsityökaluja oli useammallakin osastolla, näitä tuli kuvattua, kun pysähdyttiin ostoksille.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Niin kaunista. Kiitos jälleen tästä ihanasta messukierroksesta.- Mukavia työpäiviä sinulle sekä hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Nyyh, sinne jäi moni ihana kasvi, ruukku ja se peltisanko, jota jo sovittelin kantavani päässäni :) Näin eilen Bauhausilla sellaiset isot ostoskorit, joissa on pyörät alla ja sellainen eteenpäin työntyvä vetokahva. Kävin ostamassa sieltä 15 eurolla metrisen, varrellisen havun (kai se joku tuija pallon muotoon leikattuna oli). Kärräsin puun kassalla sillä korilla, ja siinä koria vetäessä tuli mieleen, että juuri tällainen siellä messuilla olisi erinomainen. Ainut huono puoli on, että kassan mukaan korin pyörät eivät kestä ulkona kärräämistä. Että ihan laivaan asti sillä ei sitten pääsisi. Navigaattorina oli kiva olla, aika selkeäthän ne käytävät siellä on, paitsi ison hallin toisessa päässä, jossa on se kummallinen sokkelikko. Apua, joko ne työt sitten jo alkaa! Tsemppiä ekaan työrupeamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; niinpä, ensi vuodeksi pitää vielä vähän kehitellä sitä logistiikkaa.
      Se peltisanko oli kyllä mukavasti kulkenut päässäsikin :D Ensi vuonna voitaisiin pyytää kuljettajaa vaikka parin tunnin välein siihen ulko-oven lähettyville, niin saataisiin tavaroita autoon aina välillä. Ulkonahan voi välillä käydä, kun pyytää sen leiman käteen, niin pääsee takaisinkin :)
      Siellä toisessa päässä tuntuivat ne sällskapit olevan vähän sikinsokin.
      Juu, nyt saankin olla ulkona päivät pitkät, ensin töissä ja sen jälkeen omalla pihalla. Kunhan loppuisi nämä lumisateet....
      Kiitos :)

      Poista
  4. Ihania kuvia. Spiraalin käyttötarkoitusta en osaa arvata.

    VastaaPoista
  5. Mummokärryt, rinkka ja perävaunu ilmeisesti tarvittaisiin noilla messuilla :) Olisiko tuo spiraali jonkinlainen maakaira? En ole aiemmin moista nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; totta, paras vaihtoehto olisi kyllä henkilökohtainen ostosten kantaja ja kunnon kokoinen pakettiauto.

      Poista
  6. Ihanuuksia olette bongailleet! Mukavaa Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Metallinen spiraali oli vähän siihen tarkoitukseen kuin arveltiinkin: Det ultimata verktyget i kampen mot de värsta rotogräsen! Skruva in skruven i ogräset och dra. Tack vare skruven får du upp en större del av rotsystemet och minskar på så sätt risken att ogräset kommer upp på nytt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; ihan pätevästi arvailtiin! Yritin myös hakea sen myyjän nettisivuilta tietoa, muttta en niissä kuvissa sattunut huomaamaan juuri sen spiraalin kuvaa. Sinä löysit paremmin :D
      Teoriassa tuo voi toimiakin, jos on pehmeää maata, mistä niitä voikukkia yrittää poistaa. Yleensä ne voikukat ja muut pitkäjuuriset kasvavat jossain kivikossa ja kovassa savimaasssa. Tuskin toimii tuo spiraali niissä olosuhteissa.

      Poista
  8. Kivat kuvat, Marja! Hyvää pääsiäistä ja leppoisia työpäiviä.

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! Niin kiva katsoa messujuttuja näin netin välityksellä. Kiitos paljon. Voimia töihin kovasti, minä niin inhoan aikaisia aamuherätyksiä, joten kärsin kanssasi...tuo Appleblossom on minustakin niin söpö!! Koska kerrot meille ostoksista, kerrothan, oi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; kiitos :)
      Ensi viikolla aloitan taas iltavuorot, menen töihin vasta klo 11. Siihen mennessä olen minäkin herännyt :D
      Kerron kyllä ostoksistakin, ihan lähiaikoina :)

      Poista
  10. Kaikkea ihanaa saittekin kokea ja nähdä. Hyvää pääsiäistä tv Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥