maanantai 10. huhtikuuta 2017

Nordiska Trädgårdar 2017 vol. 1

 Tämä kevätretki jää mieleen ikuisiksi ajoiksi.
Innolla odotettu messumatka ihanien ystävien seurassa alkoi odottavissa ja leppoisissa tunnelmissa.
Perjantaiaamulla, laivan saavuttua rantaan, käytiin heti 7 jälkeen rauhallisessa,
 uuteen aamuun heräilevässä Tukholmasn keskustassa, Kungsträdgårdenissa,
 kuvailemassa kukkanuppujaan availevia kirsikkapuita.


Odotttavin mielin ajeltiin messukeskuskeen, ilman aavistustakaan
iltapäivän tapahtumista.
Mukavan messupäivän jälkeen saimme kuulla uutisen, joka oli kuin pahaa unta.
Terrori-isku Tukholman keskustaan,  josta olimme tapahtumahetkellä 
noin parinkymmenen kilometrin päässä messukeskuksessa, lähdössä Zetasiin.
 Odottelimme miestäni, autonkuljettajaamme.
Aluksi oli vaikeaa edes tajuta, mitä oli tapahtunut. 
Terrorismi oli tullut todella lähelle, todelliseksi.
Tukholma on aina ollut tuttu ja turvallinen kaupunki, jossa usein tulee käytyä,
mieheni vielä useammin, pari kertaa kuukaudessa työmatkoillaan. 
Aikoinaan olemme asuneetkin jonkin aikaa Enköpingissä,
 muutaman kymmenen kilometrin päässä Tukholmasta. Ruotsi on kuin toinen koti.
Perusturvallisuus järkkyi hetkeksi, mutta Tukholmaa ja tukholmalaisia ei terrorismi murra.
Perjanti-illalla seurasimme hotellissa tv:stä iskun jälkeisiä tapahtumia,
uutinen epäillyn pidätyksestä oli helpotus.
Sunnuntainen rakkauden manifesti Sergelin torilla oli todellinen tukholmalaisten
rakkauden ja yhteenkuuluvuuden osoitus. Kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat
sinne kunnioittamaan uhrien muistoa ja vastustamaan terrorismia.
Sergelin torin portaat peittyvät kukkiin ja kynttilöihin.
Elämä jatkuu, vaikka tämä tapahtuma ei unohdukaan.

Mutta nyt messuille ja puutarhamyymäläparatiiseihin.

Siirsin kaikki 1546 kuvaa kameran muistikortilta koneelle.
Postauksia tulee varmaan noin kymmenen tältä reissulta.;
Messuilta, Zetasilta, Ulriksdals Slottsträdgårdista, Sigtunasta.
Ne ostoksetkin vielä, eivät lopultakaan ihan maltilliset......

Intianmintun kanssa meillä oli tarkka etukäteissuunnitelma:
heti messuporttien auettua käydään kuvaamassa C-hallissa Ideapuutarhat,
 sen jälkeen B-halliin kuvaamaan parvkekeet.


Oivallinen suunnnitelma, heti alussa oli vielä väljää ja oli helppo kuvata.
Päivemmällä ruuhka oli jo melkoinen.

Tässä postauksessa parvekkeita.

Parveketoteutukset olivat keskenään varsin erilaisia.
Oikein hyvä, 10 erilaista toteutusta.
Ihania yksityiskohtia, joita kaikkia ei edes ehtinyt ja pystynyt kerralla huomaamaan,
oli monella parvekkeella.


Virallisen juryn valitsema top-3:
.
Ykkösenä
Farbror Gröns Balkong
Johannes Wätterbäck och Theres Lundén
"Balkongen utstrålar odlingsglädje, personlig närvaro och lekfullhet. 
Den stimulerar odlingsintresset och intentionen att uppvisa en odlares hela liv har uppfyllts. 
Här vill vi odla, här vill vi bada!"
Viljelyn iloa, henkilökohtaista läsnäoloa ja leikkimielisyyttä.
Parvekkeella voi kasvatta kasveja ja pulahtaa kylpyammeeseen!









Juryn kakkonen ja yleisön suosikki.

Livsnjutarens balkong
"Med en kreativ detaljrikedom och innovativt återbruk bjuder 

denna balkong in till umgänge och odlingslust." 

 Helena Krön, Eva Zetterlund, David Ljunggren. Kröns Trädgård










Todella runsaasti ihania yksityiskohtia ja luovaa uusiokäyttöä eri asioille.
Tästä minäkin tykkäsin ehkä eniten!


Vintage på spirande balkong
"Rofyllt, harmoniskt, spirande. En vintagebalkong där våra sinnen får vila."
 Linda Hansson och Maria Andersson. Årstidens Bästa och VillaSmedsbo

Levollinen, harmoninen, orastava parveke, jossa aistit lepäävät.








Kivaa vintagea!


En blomstrande höjdare uppe bland takåsarna
Åsa Gramén och Nika Wahren

"Kukkiva keidas kaupungin  kattojen yllä kutsuu kaikkia
 katetun pöydän äärelle viihtymään ja nauttimaan valoisasta kesäyöstä"










Tästäkin tykkäsin.
Kaunista ja ilmavaa.


Isas paradis
Inga-Lill Zakariasen
Miltä näyttäisi blogi "Isas Trädgård"jos se olisi parveke.
Isan blogia olen seurannut useamman vuoden jo.
On tässä samaa henkeä kuin blogissakin :)








Ihanan kotoisa,  mummolamainen tunnelma,
sinkkisiä kastelukannuja, pelakuita, yrttejä, kukkatyynyjä.

Loput viisi parveketta seuraavassa postauksessa.

Keväistä viikkoa!


Marja

34 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, selvästi osallistuvat firmat ovat pistäneet parastaan. Itse en päässyt tänä keväänä kevätpuutarhamessuille, mutta onneksi voin tutustua niihin näin kuvien kautta :). Perjantain tapahtumat oli kyllä hirveitä :(. Onneksi teille ei käynyt mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elmeri; kyllä tuolla Tukholmassa aina panostetaan oikein kunnolla!
      On kyllä kätevää, että blogien kuvien kautta pääsee mukavasti mukaan messuille :)
      Kyllä siellä oli jonkin aikaa niin epäuskoinen olo, ei oikein edes ymmärtänyt koko asiaa!

      Poista
  2. Malttamattomana olen odottanut kuviasi messuilta, tänä vuonna kun en itse päässyt matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; voi kuule, odotuksesi palkitaan, kuvia on tulossa vielä vaikka millä mitalla :D

      Poista
  3. Tärkein kuitenkin, että olette ehjinä taas kotona.
    Tuo niin kotoinen ja vähän mummomainen parveke on minun mieleeni ja tietysti kaikki muutkin ehdotelmat ovat sellaisia joista löytää jotain mukavaa yksityiskohtaa.
    Hyvät ja selkeät kuvat, odottelen innolla lisää.....😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; Niinpä, tuolla paikan päällä oli itsellä lähinnä epäuskoinen ja häkeltynyt olo,
      ei varsinaisesti edes pelottanut, kun ei kuitenkaan ihan siinä tapahtumapaikalla oltu.
      Kotiväkeä ennemminkin piti rauhoitella.
      Parvekkeet olivat tosiaan hyvinkin erityylisiä, varmasti jokainen löytää suosikkinsa.
      Parvekkeet olivat muutenkin tällä kertaa kiintoisampia kuin ne ideapuutarhat.
      Kuvia kyllä riittää :D

      Poista
  4. Hei. Olipa ihanan näköisiä kuvia. Ja lisää odotellessa. Jos et ole koskaan käynyt Hollannissa Keukenhofissa katsastamassa tulppaaniloistoa niin suosittelen paikkaa lämpimästi. Siellä on noin 100 tuottajan parhaimmistoa edustava näyttelyhalli kaiken muun lisäksi ja sipuleita voi tilata. Puutarha on auki vain 8 viikkoa näin maalis-toukokuussa. Suosittelen. Lisää kuvia odotellaan. Ritu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritu; kiitos, monta postausta on vielä tulossa :)
      En ole käynyt Keukenhofissa, tiedän kyllä paikan ja olen nähnyt joitakin videoita sieltä. Varmasti huikea paikka! Täytyy lisätä matkasuunnitelmiin, josko jonain keväänä toteutuisi :)

      Poista
  5. Hyvä, että olitte turvassa.

    Tukholman messuilla kai arkinen aamu on paras aika nähdä ja liikkua. Oikein hyvä määrä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vaalean vihreää; isku tapahtui juuri sellaiseen aikaan, että puutarhaharrrastajat olivat vielä messuilla, vaikka läheltä piti osalla meidänkin porukasta!
      Todella messuille kannattaa mennä ennemmin torstaina tai perjantaina, heti yhdeksältä kun messut aukeavat, varsinkin ruotsalaiset tulevat paikalle suuremmin joukoin vasta puolen päivän aikoihin. Viikonloppu on aina ruuhkaisempi.

      Poista
  6. Toinen toistaan ihanampia parvekkeita! Tuo Setä Vihreän parveke olisi unelma, kylpeä tuolla kasvien keskellä!
    Voimia järkytykseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila: varsinkin nämä parvekkeet olivat kivoimmat, minun makuuni. Niistä toisista sitten taas varmaan joku muu tykkää :)
      Hmmmm....voisikohan kasvariin mahduttaa vielä kylpyammeen......
      Kiitos, kyllä tässä alkaa olla jo melko tavallinen olo, kun saanut vähän etäisyyttä asiaan.

      Poista
  7. Pikku hiljaa aivot alkavat asettua ylikuumenemisen jälkeen. Oli niin monenlaisia tunteita ja ajatuksia päässä sen perjantain jälkeen. Noista kuvista tuli mieleen, että oltaisiin voitu vaikka vuorotellen ottaa kuvia: sinä joka toisesta ja minä joka toisesta. Niin samanlaisia kuvakulmia taas löysimme. Ehkä ollaan sillainkin sukulaissieluja :) Ja hauskaa oli, että minäkin aloitin kuvien purkamisen blogiin juuri parvekkeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; niinpä, meillä varmaan auttoi ajatusten selvittämistä se, kun seurattiin illalla hotellissa telkkarista tapahtumien raportointia, asiantuntijoiden kommentteja ja tutkimusten edistymistä.
      Ensi kerralla kokeillaankin sitä vuorotellen kuvaamista :D
      No katsos vaan; aloitin parvekkeista, kun ne olivat niin paljon kivempia tällä kertaa kuin ne ideapuutarhat :)

      Poista
    2. Kyllä mäkin valvoin paluumatkan ja katsoin telkkarista kahta eri Ruotsin tv-kanavaa. Koko yön sitä lähetystä tuli taukoamatta.

      Joo, mäkin aloitin parvekkeista ihan samasta syystä. Niistä tuli itse eniten inspiroiduttua!

      Poista
    3. Kyllä se telkkarin katsominen tosiaa jotenkin rauhoitti, vaikka sitä sama asiaa koko ajan toistettiinkin.

      Poista
  8. Onneksi olette kunnossa! Kauhea tapaus. Ystäväni oli drottninggatanilla ja sai aikamoiset ruhjeet ja haavat, mutta onneksi säilyi hengissä. Kauniit kirsikkaiset kukkivat! Täällä saa vielä odotella, myrskytuuli ujeltaa. Ihana olisi mennä suoraan sisustetulle partsille niin ettei tarvitsisi tehdä mitään :) Lisää kuvia odotellessa, kiitos tästä jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; niinpä, miten jotkut voivat olla niin sairaita, tämäkin yliajaja oli vaan harmitellut, kun ei onnistunut tappamaan useampaa, ihan järkyttävää! Ystävälläsi oli suojelusenkeli mukana.
      Kungsträdgårdenin kirsikkapuut aloittelivat juuri kukintaansa. Meilläkin on täällä tosi viileää ja tuulista sadekeliä taas. Edes kasvarissa ei nyt tarkene, vaikka siellä hyasintitkin keväisesti tuoksuvat.
      Huomenna laitan taas lisää kuvia 😊

      Poista
  9. Järkyttävien kokemusten lävitse olette selvinneet. Puhukaa ja tuulettakaa nyt vaan kaikki pois systeemistä, niin pääsette helpommin asettumaan arkeen ilman jälkimaininkeja.
    Perusteellisesti olet kuvannut noita hurmaavia parvekkeita.
    Rakastuin tulenpalavasti tuohon Setä Vihreän parvekkeeseen. Itse asiassa kaikkein vähiten tuohon ammeeseen. Toki jonkun vesipisteen tuo kokonaisuus vaatii. Tuo parveke kielii suuresta intohimosta kasveihin, viljelyyn, luontoon. Siinä on jotakin villiä, alkuvoimaista ja mystistä. Pidän tuosta variksesta, saniaisesta, koivun oksista, suurista kivistä. Siinä on tekemisen meininkiä ja samalla letkeyttä. Voi välillä tarttua kitaraan ja laulaa lurittaa jotakin. Eikä tarvitse varoa rikkomasta mitään pikkusievää ja sovinnaista. Eikä tarvitse heti korjata jälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; kyllä tässä vähitellen aletaan taas päästä normaaliin arkeen kiinni.
      Setä vihreän parveke oli tosiaan luonnonläheinen ja kiehtova, eikä todellakaan yhtään sievistelevä. Paljon kaikkea metsäistä.
      Juuri tämän ruotsalaiset osaavat, tunnelman luomisen. Näidenkin kaikkien parvekkeiden tekemisessä oli käytetty luovuutta ja rakennettu kokonaisuudet suurella taidolla, materiaaleja säästelemättä.

      Poista
  10. Matkan työstämiseen ovat aivot tehneet urakalla töitä, en millään saanut otetta postauksen tekoon messuilta vielä, mutta tulossa on ja varmaan aloitan myös parvekkeista, ne me tyttären kanssa tutkimme ensimmäisenä ja rauhassa.

    Upeita olivat parvekkeet! Ihan yksiselitteisen parasta en löytänyt, mutta jokaisessa oli jotain joka sykähdytti, joista kokoamalla oman näköinenkin olisi muotoutunut. Messut olivat upea kokonaisuus jälleen. Ihailen ruotsalaisten tapaa pystyttää messuja, standeiltä löytyi kaikkea kivaa, myyjinä oli muitakin kuin suurtuottajia, mahdottomasti harrastajiakin oli mukana...ensi vuonna jälleen täytynee matka Tukholmaan tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; tämän reissun jälkeen onkin aivoilla ollut tavallista enemmän työstettävää, kaikkea hienoa ja ihanaa, toisaalta ihan hirveitä asioita. Vähitellen täytyy yrittää siirtyä muistamaan niitä kauniita asioita, siinä hyvänä apuna on näiden postausten tekeminen.
      Parvekkeet, kuten kaikki muukin on tuolla messuilla aina niin huolella suunniteltu ja tyylikkäästi rakennettu, valtavasti kaikkia hienoja yksityiskohtia. Siellä olisi niin ollut kaikkea kivaa, edes mun mummokärrylläni ei olisi pystynyt kuljettamaan kaikkea, mitä olisin halunnut :D
      Ehdin jo tarkistaa, ensi vuonna messut ovat jo maaliskuun puolella 22.-25.3 !

      Poista
    2. Juu, ilman muuta. Takapenkillä on aina tilaa sinulle😊

      Poista
  11. Niinpä. Todella surullista mitä tapahtuikaan....

    Todella ihania kuvia messuilta. Upeaa kerrassaan. Kiitos! ja lisää odotellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo; paljon mahtuu pahuutta maailmaan, kaiken kauniin lisäksi. Voi, kun saisikin pahuuden ja vallanhimon pois maailmasta!.
      Kiitos! Kuvia on varastossa vielä runsaasti :D

      Poista
  12. Ihania kuvia! Tukholman messut vaikuttavat todella insprioivilta. Paitsi ehkä se täytetty varis on hieman outo :D
    Perjantain tapahtuvat järkyttivät todella, mutta tänään kun juttelin ruotsalaisten kollegoiden kanssa, niin sieltä tuli myös vahvasti viestiä elämän ja arjen jatkumisesta. Ei pysähdytä, vaikka tilanne on surullinen. Kunnoitettava ajatus.

    Odotan mielenkiinnolla seuraavia messupostauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; Tukholman messut eivät petä koskaan, kaikkea kaunista ja inspiroivaa on siellä ihan valtavasti.
      Noita erilaisia täytettyjä eläimiä oli eri osastoilla enemmänkin. Itsekin tykkään kyllä enemmän elävistä eläimistä!
      Sitä pitää vaan ajatella, että pahuudelle ei saa antaa valtaa ja terrorismin ei pidä antaa murtaa ja lamaannuttaa yhteiskuntaa.

      Poista
  13. Tässä se taas nähdään, ruotsalaiset osaavat! Katselin jo Intianmintun postauksessa näitä parvekkeita. Valtavasti mielenkiintoisia ja kekseliäitä yksityiskohtia. Kuvia voi plarata uudelleen ja uudelleen ja aina löytyy uutta. Ei yhtään haittaa, vaikka tekisit monen monta messupostausta. Laadukkaita kuviasi katselee aina mielellään.

    Joka kerta nuo terrori-iskut hätkähdyttävät, mutta nyt erityisesti, kun tiesin niin monen tutun olevan Tukholmassa. Onneksi olette kaikki ehjinä ja kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; tuo on niin totta! Luovuutta löytyy ja toteutukset tehdään huolella!
      Näissä parvekkeissa oli runsaasti yksityiskohtia, pelkistetympiäkin toki löytyi. Niitä seuraavassa postauksessa.
      Maailma on nyt tällainen, meillä oli onnea.

      Poista
  14. Kiitos tästä upeasta postauksesta, nämä parvekkeet ovat niin ihania ja mielikuvitusrikkaita.
    Nuo ylimmät kolme Kuvaa ovat niin sykähdyttävän kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki; kiitos :)
      Paljon lisää kuvia on vielä varastossa !

      Poista
  15. Olen niin onnellinen, että te kaikki blogiystävät olette kunnossa. Sydäntä kylmäsi koko tapahtuma, mutta erityisleiman sille antoi, kun tiesi monen ystävän olevan juuri Tukholmassa.

    Mutta olen iloinen ja kiitollinen, että pääsen teidän Tukholman käviöiden matkaan mukaan, näiden messupostauksien välityksellä. On niin mielenkiintoista tietää, mitä Ruotsissa on meneillään ja muodissa täällä puutarha-alalla. Siellä lahden toisella puolella, kun ollaan aina hieman edellä meitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; Onneksi kukaan ei sattunut juuri iskun aikaan Drottninggatanille.
      Nyt onkin kiva seurata, millaisia kuvakulmia kukin on löytänyt. Katsottavaa ja kuvattavaa tuolla riittää melkein loputtomasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥