perjantai 2. joulukuuta 2016

Heippa!


Kivaa!
Ihana ystäväni Kivipellon Saila muisti haasteella.
Kiitos Saila!

Tässä Sailan haaste:
Tätä olen miettinyt pitkään...ihania kesäkuvahaasteita on blogistaniassa liikkunut muutama.
 Nyt haluan laittaa maailmalle uuden haasteen 💕
Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.

Sailan omassa postauksessa oli ihanat kuvat hänen omppupuistaan eri vuodenaikoina.
Päädyin laittamaan kuvat eri kohteista, kuvat joissa välittyisi kunkin vuodenajan tunnelma.
Osaksi ihan siitä syystä, että juuri nyt tekee tiukkaa ajasta ja minullahan näitä kuvia riittää.
Aika kauan olisi kestänyt etsiä kuvat samasta kohteesta eri vuodenaikona kuvattuina.
Haaste oli niin mukava, että laitoin vielä bonuskuvatkin :D

Kevätkuvassa on ihana kevätsuudelmani.
Vielä se ei ole yhtä uhkea kuin  Tukholman Kungsträdgårdenin Accoladet,
 mutta niin hurmaava kuitenkin.

Bonuskuva: kevät-Ruusa

Kesäkuvassa hellyyttävän suloinen tuhisija, jolle illan hämärtyessä tarjoiltiin kissanruokaa.

Bonuskuva: kesä-Onni
Syksy on sadonkorjuun ja säilönnän aikaa.
Syyskuvassa oman puutarhan satoa (paitsi ei tuo sitruuna kylläkään).

Bonuskuva: syys-Onni
Talvellakin riittää ruokavieraita.
Mustis pysyy täyteläisenä rusinoiden avulla!
Bonuskuva: talvi-Ruusa viihtyy leivinuunin päällä.
Voi että, siellä lämpimässä alkaa niin raukaista.

Tällä kertaa haluan haastaa mukaan




Edellisessä postauksessa suunnittelin tekeväni itselleni lukujärjestyksen,
että saan kaikki myyjäishommat tehtyä ajoissa.
Lukujärjestykseen sisällytin aikaa myös blogijutuille.
Se bloggailuun varattu aika kuluikin ihan muuhun!
Meidän Artisti sai Raumalta töitä vuodeksi ja
niinpä hän sanoi vuokra-asuntonsa irti Turussa ja tuli nyt vuodeksi
asumaan omaan entiseen huoneeseensa, jonka olin jo ehtinyt hyvin valloittaa omaan käyttööni.
Siinäpä kului aikaa, kun sijoitin omat tavarani eri paikkoihin ja siivosin huoneen Artistia varten.
Artistin muuttokuorma piti sijoittaa varastoihin, vuode, työpöydät, astiat....
Huoneeseen sopi hänen tietokoneensa, kitarat ja muut soittovehkeet ja vahvistimet,
sekä muutama kilometri erilaisia johtoja ja kaapeleita.
Nyt alkavat tavarat olla paikoillaan ja Artisti onkin taas viikonlopun Turussa tyttöystävänsä luona...

Voin palata lukujärjestykseen.
Juuri nyt on taatelikakku uunissa.

Huomenna taas pipareita.

Irenen haaste on vielä odottamassa, siinä on niin monta kohtaa, että vähän kestää.....

Aurinkoista talviviikonloppua  toivottelen!


Marja

16 kommenttia :

  1. Voi, Marja, kuvasi ovat aina niin upeita. Niitä katselee ihaillen, vaikka niitä olisi sata vierekkäin ja alekkain. Kissat ja bonuskuvat niistä eivät tee poikkeusta tähän asiaan.
    Lapset tulee ja menee ja aina heille ja heidän tavaroilleen löytyy paikka.

    VastaaPoista
  2. Ihana kevätsuudelma ♥ pärjäisipä täälläkin tuollainen ihanuus...huoh. Ei voi kuin haaveilla. :)
    Kiitos, otamme Mimman kanssa haasteen ilomielin vastaan! :) Palailemme asiaan kun keritään, ehkä jo tänä viikonloppuna. Mukavaa viikonloppua ja leipomuksia sinne!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Marja mukavasta haasteesta,otan sen mielelläni vastaan pienellä viiveellä.
    Kuvat taas ovat tosi kauniita ja bonuskuvat vertaansa vailla.
    Joulukuu jo kohta kolmen päivän ikäinen.....aika rientää.

    VastaaPoista
  4. Ihania vuodenaikakuvia, ja bonuskuvat olivat erityisen ihania;)

    VastaaPoista
  5. Onpas kiva haaste ja kivat vastaukset. - Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kaunis postaus, kissat ovat erinomaisia malleja!

    VastaaPoista
  7. Ihania bonuskuvia vuodenaikojen välissä. Teillä leijuu varmasti ihania tuoksuja tuollaisten leivontasessioiden aikaan. Täytyykin viedä rusinoita pihan mustapuvuille.

    VastaaPoista
  8. Ihania kesäkuvia. Ruusa ihan verraton.

    VastaaPoista
  9. Olipa oikein hyvänmielenpostaus upeine bonuskuvineen, ihanaa kun vastasit! Tiedän, että Sinulla nyt puuhaa riittää vaikka kuinka paljon! Mukavaa kun saat lapsen kotiin taas hetkeksi ja hienoa, kun hän sai töitä!

    Ihana tuo 'Accolade', upeita kaikki kuvat! Ihanuus talvi-Ruusa!

    Kaunista toista adventtia, ystäväni!

    VastaaPoista
  10. Mukavia kuvia. Sinä se osaat kyllä kuvata ja aina niin hienoja otoksia. Mukavaa adventtia ja joulumyyjäisiin valmistautumista.

    VastaaPoista
  11. Ihana haaste! Vastaanotettu! Vatsaan kun ehdin plarata kuvia :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihanasta haasteesta! <3
    Otan sen mielelläni vastaan. :)

    VastaaPoista
  13. Ihana lukea ja katsoa kauniita kuviasi! Kisut oli taas aivan mahtavat :) Onnea pojallesi kun sai töitä teiltäpäin! Harmi vaan kun menetit huoneesi toiseen käyttöön. Iloista joulunodotusta ja piparintuoksuisia hetkiä sinulle toivotellen

    VastaaPoista
  14. Kyllä minua nauratti tuo Onni ja Ruusa. He kun ottavat varmasti sen huomion päällimmäisinä. Turha mitään muita kuvia silloin laittaa.:D

    VastaaPoista
  15. Ihanat kuvat ja nuo kissat, osaa ne poseerata. Jouluterkkuja täältä etelästä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥