maanantai 3. lokakuuta 2016

Puutarhastelijan unelmapäivä vol.1

Hurmaava Zetas ja mitä sieltä löytyikään!
Syyslomareissun huipennus.
Koko päivä aikaa kierrellä Tukholman puutarhamyymälöissä.


Aamulla oltiin jo ennen kymmentä odottamassa portin avautumista.
Sisäänkäynti on melko askeettinen, mutta mikä paratiisi sisäpuolella avautuukaan!



 Satumaisen kauniita ruskan sävyjä
Kivipolkuja kasvillisuuden lomassa

 Monenlaisia perennoja oli vielä myynnissa syyskuun loppupuolellakin.
Saniaisiin ihastuin taas kovin, 
mutta ne kaikki tuntuivat vaativan talvisuojauksen jo Tukholman seudullakin,
niinpä en ostanut kuitekaan, tunnetusti olen vähän huono noiden talvisuojausten muistamisessa.....


 Hibiscus siriacus ' Marina'
Sinihibiscus on Etelä-Korean kansalliskukka, meillä ei kyllä selviäisi talvea ulkona.....



 

Osan ostoksista olen jo istuttanut, osa vielä tuolla pihalla odottelee vuoroaan.
Tähän aikaan vuodesta ne eivät enää ole ihan hehkeimmillään,
joten laitankin tähän kuvat ostamieni kasvien opastelapuista.

Rotkolemmikin ostan aina, kun löydän jonkun uuden lajikkeen.

Viime talvi tuhosi suuren osan jouluruusuistani,
Muutamalla uudella täydentyi penkki tällä reissulla.




 Blue ladyja ostin jopa kaksin kappalein!



Aina kun löytyy uusi ja erilainen katkero, saa katkeropenkkini täydennystä!

Kärhöosastolla olisi ollut vielä vaikkia mitä!
Tämä Kaiu muutti meille tällä kertaa.


Viereisen lokeron Juuli sai vielä jäädä odottamaan ensi kevättä.
Silloin se varmaan pitää käydä hakemassa.

Kukkasipulit löytyivät myymälärakennuksen sisältä.




Valinnan vaikeus uhkasi, mutta näitä nyt ainakin
aion tällä viikolla kätkeä mullan alle.

Ja lisäksi ne, jotka ostin Rosendalista ja Ulriksdalista.....


Nyt (2.-16.10) on muuten kuukalentenn mukaan mitä parhain aika istuttaa kukkasipuleita!
Syksy alkaa muutenkin tiukentaa otettaan.
Parina yönä on ollut hallaa täällä meilläkin,.
joten alkaa olla paras kukkasipuleiden istutusaika käsillä!

Viikonloppuna laitoin kasvaria syyskuosiin; pesin lattian painepesurilla,
lasien pesu on vielä vähän vaiheessa.
Pelakuut ovat vielä kasvarissa kissanhännän kanssa.
Muut kesäkukat ja tomaatit korjasin jo pois.
Viimeiset tomaattitertut ovat kypsymässä leivinuunin päällä.
Parina yönä on pitänyt laittaa kasvariin kaiken varalta lämmitys pelakuilta varten.
Tällä viikolla siirrän ne risuverstaalle,
 kunhan saan pöydät pestyä siellä ja kasvivalot viriteltyä taas paikoilleen.

 Viikonloppuna  oli niin ihana ilma,
 oikein mukavan kirpeä ja aurinkoinen syyspuuhailusää.
Lehtikompostorit tulivat ihan ylitsepursuavan täyteen 
kun mies keräsi ruohonleikkurilla haavanlehdet, 
jotka kaikki ovat peräisin naapurin puolelta! Mur!
Ensi viikolla putoilevat sitten ehkä omista koivuista lehdet.
pitääkohän hankkia lisää kompostikehikkoja......

Parasta syksyssä on ehdottomasti se, että
Onni muuttuu pihakissasta kotikissaksi!
Jo muutaman yön Onni on nukkunut minun jalkojani lämmittämässä♥

Seuraavassa postauksessa kuvia
ihanasta Ulriksdalista ja Rosendals Trädgårdista!

Aurinkoa syyspäiviisi!


Marja

18 kommenttia :

  1. Ensi vuodelle on todella suunniteltava matkaa naapurimaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; aloita vaan ajoissa suunnitella, ehdottomasti tuonne kannattaa reissata :)

      Poista
  2. Voi, millaisia herkkuja! Kaiu ja crocus tommasinianus Roseus etenkin. Jännä nähdä niiden kukintaa keväällä.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että syksy tuo Onnin kotiin!
    Voi, löysin herra Morsen viime syksynä pääkaupunkiseudun myymälästä, mutta hän ei selvinnyt talvesta - nyyh. On suosikkihahmoni, joten uusi Morse on ehdottomasti saatava. Siispä keväällä Zetasiin :-) Ihanan usein pääset siellä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kyllä, koti-Onni on niin ihana♥
      Voi sinun Morse-raukkaasi, jos olisin tiennyt, olisin tuonut sinulle uuden Morsen! Mutta nyt pääset itse Zetasiin :D

      Poista
  4. Ah ja autuus miten ihania kuvia! Tuonne kun pääsisi niin irti ei päästäisi vaan tekisi mökin ja asettuisi koko talveksi :). Olet ollut kyllä ahkera syyspuuhissa. Lehtikompostin teko on jotenkin palkitsevaa, kun tietää, että seuraavana vuonna saa kahmia sieltä hyvää kasvualustaa kasveille.

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini K; tuonne voisi tosiaan muuttaa asumaan!
      Lehtikomposteja pitää olla monta, sitä kompostimultaa ei voi olla koskaan liikaa!

      Poista
  5. Riittipä Tukholmassa katseltavaa. Ihana kun nyt pääsit istuttamaan tuliaiset, joista iloa riittää ensi vuodelle kun ne nousevat maasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria K; voi siellä kuluisi vaikka kuinka monta päivää, eikä ollenkaan kyllästyttäisi!
      Nyt toivotaan vähän suotuisampaa talvea kuin viimeksi, jos sitten keväällä olisi jotain katsottavaa....

      Poista
  6. Ihania juttuja ja kasvilöytöjä puutarhaasi! Voi pikkuista Onnia kun kesyyntyy syksyn tullen. Todella harmillista nuo naapurin lehdet, voisiko ne vaan kipata heidän puolelleen hih. Ihanaista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; voi, tuolta löytyy aina vaikka mitä! Onni on aina syksyllä niin hellyydenkipeä kesän jälkeen. Oikein ihana kehrääjä!
      Ostin jo turhake-lehtipuhaltimen! En kuitenkaan taida puhaltaa niitä lehtiä takaisin naapuriin, mutta meillä on nyt jo niin paljon laattakäytäviä, että niiden putsaamisessa se puhallin on kyllä kätevä.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Voi mitä ihanuuksia oletkaan taas nähnyt. Hieno idea kuvata nuo kukkien esittelytekstit, täältä voi käydä katsomassa tietoa, jos jokin kohta on unohtunut. Minulla tahtoo unohtua joskus tuttujenkin kukkien nimet, yleensä palautuu mieleen seuraavana päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; Toinen toistaan ihanampia ihanuuksia! Noista esittelylapuista on hyvä tarkistaa myös kasvupaikkavaatimukset, kun niitä kasveja kotona istuttelee.

      Poista
  8. Oletpa sinä taas tehnyt melkoisesti hankintoja. Jopas sattui, sillä juuri tänään istutin kukkasipulit, joten ihan sopivasti. Täällä kasvari myös tyhjätty ja puunattu talvikuntoon. Harmi nuo naapurin lehdet, kun tuppaavat tontillenne. Mukavaa alkanutta lokakuuta kuitenkin. tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; puutarhamyymälöissä välillä tahtoo kontrolli pettää......
      Sitten on ainakin kaikki voitava tehty kukkasipulien hyväksi, kun on oikeaan aikaan istutettukin!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Oi, oi, oi!!!!
    Zetas näyttää yhtä ihanalle kuin keväällä. Mahtavaa, että pääsit nauttimaan sen kauneudesta jo toisen kerran tänä vuonna.
    Ihailen Zetasin tapaa laittaa kaiken esille. Voiko kukkasipuleiden esillepano olla kauniinpaa?
    Mulla ois varmasti kontrolli ihan pettänyt, jos oisin ollut vielä autollakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; tuon takia kestää ne tylsät laivamatkatkin! Eikäi siellä yhtään hassumpaa ole joulun aikaankaan :)
      Kyllä tuolla helposti kontrolli pettääkin.....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥