perjantai 30. syyskuuta 2016

Maisemia matkalla Tukholmaan

Syyslomareissu jatkui Lofooteilta Ruotsin halki Tukholmaan.
Vähän yli 1400 km.

Lofooteilla tie kulki enimmäkseen laaksossa, 
välillä mentiin vuoren läpi tai vuonon alta tunnelia pitkin.
Mantereen puolella tie välillä ylittää vuoren, ihan joka paikkaan ei ole tehty tunneleita.
Jyrkkiä nousuja ja laskuja
Tiukkoja mutkia
Mutkia ja 10% alamäkiä (tai ylämäkiä, jos on toiseen suuntaan menossa)
Toiminta loppunut jo.

 
 Huikeita maisemia


 
 Hehkuvaa ruskaa

 Heti Ruotsin rajan ylitettyämme tiellä oli hirvi.
Aikansa meitä katseltuaan lönkötteli metsään.

900 kilometriä ajettuamme yövyimme Ruotsin Östersundissa.
Tukholmaan oli matkaa enää 450 km, tämän matkan ajaksi
laitoin kameran takapenkille ja keskityin sukankutimiin.
Välillä vain vilkaisin auton ikkunasta vaurasta ruotsalaista maalaismaisemaa,
viljavia peltoaukeita ja hyvin hoidettuja maatiloja ja rakennuksia.
 
Hyvissä ajoin iltapäivällä olimme Uppsalassa.

Täällä pitää pysähtyä joka kerta Uppsalan ohi ajettaessa.
Fullerö Handel on ollut toiminnassa runsaat kymmenen vuotta.
Noin 2000 nilömetrin alalla on sisustus- ja lahjatavaroita, sekä kaikenlaista kivaa puutarhaan.
Rakennus ei ulkoapäin ole kovin vaikuttava, 
mutta sisältä löytyy uskomattoman paljon kaikkea! 











Näissä kuvissa ei näy läheskään kaikki, mitä sieltä löytyy!
Ostoksia tuli tehtyä 1445 rahalla. Onneksi valuutta oli Ruotsin kruunuja, euroissa vain n. 150 :)
Esittelen kyllä ostoksenikin vielä joku päivä :D

 
Puutarhan puolella on myös kahvila, kaikinpuolin tarpeellinen.
Autonkuljettajan kun jättää tämän annoksen viereen kahvilan pöytään,
saa itselle näppärästi lisäaikaa myymälässä kiertelyyn.....

Huomenna onkin kuukauden puutarhakuvan vuoro,
mutta seuraavaksi päästään Tukholman puutarhamyymälöihin!

Hauskaa viikonloppua ja lokakuuta! 


Marja

23 kommenttia :

  1. Vaikuttavia maisemia. Kaupastaki olisin kuvien perustehella löytäny vaikka mitä.... Aiva vesi herahti munki kiälelle, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; jonkin verran poikkeavat maisemat näistä kotoisista...
      Tuolla kaupassa on niin paljon tavaraa, ettei onneksi osaa ostaa melkein mitään :D

      Poista
  2. Todella upeita maisemia! Nauttikaa kovasti reissusta! <3

    VastaaPoista
  3. Rakastan tuota Ruotsin kahvittelukulttuuria! Ihanalta reissulta vaikuttaa tämä teidän matkanne. Ostokset kiinnostavat kovasti, kuten aina, joten odottelen jo innolla esittelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; ruotsalaiset osaavat senkin :)
      Reissu oli mukava ja esittelyjä seuraa kyllä....

      Poista
  4. Ai että, miten hienoja kuvia. Teillä on ollut ikimuistoinen upea matka.

    VastaaPoista
  5. Kertakaikkiaan, sanat ei riitä kertomaan...

    VastaaPoista
  6. Kiva seurata siivellä teidän reissua. Huikea tuo puoti.

    VastaaPoista
  7. Huikeita maisemia ja vähintäänkin yhtä huikeita värisävyjä, todellakin!
    Niin mahtava kauppa, että tuonne voisi tehdä ihan oman matkansa. Paksun kukkaron kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Upeaa on pohjoisen luonto!
      Tuolla kaupassa saisi tosiaan kukkaron nopeasti ohenemaan :)

      Poista
  8. Huikean kauniit maisemat ja tuolla kuvissa missä järvi näkyy olisi asustanut pidenpään ja vaikkapa pystyttänyt teltan.
    Kauppa meni yli odotusten ja hienolta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; huikeat olivat maisemat tosiaan, eikä ollenkaan hullumpi olisi ollut sekään telttapaikka :)

      Poista
  9. Hienot maisemat! Ai sentään tuota vimppaa kuvaa...herkkuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina; niissä maisemissa kelpasi kyllä ajella :)

      Poista
  10. Henkeä salpaavat kuvat! Vetää ihan sanattomaksi. Syksy on upeaa aikaa matkustaa.
    Uuh.. mikä kauppa! Sieltähän olisi löytänyt vaikka mitä.
    Vesikin herahti kielelle,nammm...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne; Pohjoisessa ruskakin on niin huikea!
      Tuolta kaupasta löytyisi kylllä tavaraa joka lähtöön!

      Poista
  11. Upeita maisemia. Voi että kun tuonne kauppaan pääsisi. Taitaisi kyllä mennä pää sekaisin ja lompakko tyhjäksi. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kyllä, maisemat olivat kohdillaan. Vähän sekaisin siellä kaupassa kyllä väkisin menee....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥