tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ladyt laivalla.

Maanantainen Takapenkin Ladyjen excursio.
Ilman yhtäkään puutarhamyymälää tai kasviostosta!


Piknik-risteilyllä on ihan muut mielenkiinnon kohteet.
Hirveän aikaisin piti aamulla herätä, että ehdittiin ajoissa Turkuun.

Turun linnan kupeesta lähdettiin.
Laivaan päästyä käytiin kuohuviiniaamiaisella.

Pakolliset kuvat Ruissalon pitsihuviloista

Aurinkokannella oli tungosta.
  
Myymälöissä oli sen sijaan tilaa shoppailla.
40% ale oli juuri sopivasti alkanut.
 




Terveelliset marjadrinkit välillä ja taas jaksaa.....

 Maarianhaminassa vaihdettiin laivaa, Gracella palattiin takaisin Turkuun.
Amorella jatkoi Tukholmaan.



Saaristomaisemia ihaillessa maistuu Happy Joe.


Tällä lähtee nälkä.
Itse tyydyin kuitenkin kasvispizzaan.....

Oikein kiva reissu. hyvässä seurassa.
Autonkuljettajakin saatiin mukaan, ruokapalkalla.

Syksymmällä uudestaan!
Mutta sitä ennen vielä ainakin yksi retki,
joka voisi suuntautua vaikka johonkin puutarha-aiheiseen kohteeseen.
Kissa-aihekaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, vaatteiden shoppailusta puhumattakaan.




Jotenkin on kauheasti tekemistä koko ajan.
Kaikki kypsyy tänä kesänä etuajassa.
Vadelmatkin pari viikkoa keskimääräistä aikaisemmin!

Sunnuntaina oltiin keräämässä vadelmia Anttilan tilalla Kokemäellä.
Tänään kävin vielä toisen kerran, nyt on 50 litraa vadelmia pakastimessa.

 Vadelmasato on tänä kesänä ainakin Anttilan tilalla suorastaan ennätysmäisen suuri.
Pensaat suorastaan notkuivat vadelmien painosta.

Lavakauluskasvimaasta saa nyt kerätä joka päivä litran-pari mansikoita.

Avomaan kurkut aion säilöä huomenna.


Kasvarissa ensimmäiset tomaatit punastuvat. 


Ruusuntuoksua kesäpäivääsi!




Marja

24 kommenttia :

  1. Ihania merimaisemia kauniissa auringonpaisteessa! Odotan jännityksellä huomista Bengtskärin risteilyä, toivottavasti sää pysyy hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentukka; Aurinko ja meri, ihana yhdistelmä. Toivottavasti sää suosii sinunkin risteilyäsi.

      Poista
  2. Voi teitä ihania Ladyjä! Poikkeuksellinen matka, poikkeuksellinen postaus täynnä kaikkia uusia ihmeitä! Mukavaa kun autonkuljettaja lähti noin hulppealla lahjonalla mukaan!

    Tosiaan, kaikki kypsyy etuajassa, säilöntä on nyt in, meillä vattuja ei vielä metsässä ole mutta mustikoita keräsimme talven tarpeet eikä tarvinnut haeskella!

    Ihania herkkukuvia, ihania kukkakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; :) On se kiva välillä katsella jotain muutakin kuin kasveja!
      Autonkuljettaja on melko helposti lahjottavissa ruoalla :D
      Mustikoita tosiaan nyt riittää metsissä, Rauman torillakin suurin osa myyjistä on mustikanmyyjiä tällä hetkellä!

      Poista
  3. Mitä ihmettä, ladyt retkellä eikä mitään kasveja, vain kasvispizzaa?? Ihan tästä vierestä olette sitten ajelleet. Hienot säät on kyllä olleet, vaikka saisi sataa (silloin kun kukaan ei ole kannella ;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; No sanos muuta; kasvispizzaa kuitenkin edes!
      Enpä ole tullut ajatelleeksi Saaripalstan tarkempaa sijaintia, taidat tosissaan olla reitin varrella.
      Sadetta kyllä niin odotellaan!

      Poista
  4. Voi Ladyt, mikä ihana matka! Tuo lounasristeily kovasti kiehtoisi, mutta meiltä pitäsi lähteä niin kauhian aikaisin, että ei ole siksi kokeiltu. No, käytiin kyllä Tukholman rannassa kääntymässä ja toisaalla Tallinnassakin. Enköhän niillä laivakokemuksilla pärjää ;)

    Vattusi ovat kauniita, ihan täydellisen näköisiä, slurps.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; oli kyllä mukava risteily, aikaisesta herätyksestä huolimatta. Tuo on kyllä näppärä risteily, kun ei tarvitse olla yötä laivalla.

      Poista
  5. Samaa ihmetystä eli aivan omanlaisensa reissu ilman ainuttakaan kasvia ja puutarhaa. Tuollaiset elämänkevennykset ovat kuitenkin välillä terveellisia ja tarpeellisia.
    Kaikenlaista tekemistä on tosiaan kaiken aikaa ja päivät hupenevat jonnekin. Elämää sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; tosiaan välillä voi keventää elämään ilman kasvejakin. Ihan lyhyellä risteilyllä :D
      Tekemistä kyllä riittää, välillä pitäisi vaan ottaa sellainen tekemättömyyspäivä. Jos pystyisi olemaan koko päivän tekemättä mitään tarpeellista.

      Poista
  6. Mukava reissu hyvässä seurassa = ihanaa. Ihanat herkut ja juomat, maisemista puhumattakaan. Kerran kesässä on laivalle päästävä. Tämä taitaakin sitten olla vadelmien vuosi. En muista aikaa jolloin vadelmalaatikot olisivat olleet halvempia kaupassa kuin mansikkalootat. Suloinen tuo ruususi, ruusuntuoksua myös sinulle päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; Kesän kevennyksiä ovat risteilyt.
      Vadelmia tulee tosiaan ihan kauhean paljon, mansikoista on vastaavasti ollut pulaa. Siksi ovat varmaan hinnatkin keikahtaneet.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Kiva reissu ja hyvät eväät! Ihania vadelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; hyvät eväät ovat puoli reissua......
      Vadelmat ovat niin herkullisia!

      Poista
  8. Ihana reissu teillä, aurinkoisessa kelissä ♥

    VastaaPoista
  9. Varmasti oli mukava reissu ja ilmatkin näytti suosivan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele; mukava kesämuisto saatiin tästäkin reissusta!

      Poista
  10. Tuosta samanlaisesta risteilystä mekin olemme haaveilleet. Hieno kuva Turun linnasta, Kakolakin siellä ylävasemmalla häämöttää. Niillä seuduilla olen lapsena asunut. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; Piknik-risteily on kyllä kätevä, pääsee reissaamaan kahdella laivalla ja kaikki yhden päivän aikana!

      Poista
  11. Hyvässä seurassa on mukavaa reissata. Kauniit maisemat antavat extraplussan.
    Olet ehtinyt jo paljon säilöä.
    Vadelmaa näyttää hyvin tulevan tänä kesänä - ne sateet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; Kiva kesäinen reissu oli meillä!
      Yllättävän aikaisin alkoi säilöntäaika tänä kesänä, mitähän sitä sitten syksyllä tekee?
      Vadelmaa tulee täälläkin, vaikka ei ole edes satanut!

      Poista
  12. Kyllä tuollaiset pikku reissut hyvässä seurassa on piristäviä ja kun säätkin näytti teitä suosivan. Upean näköisiä vadelmia. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Kyllä kesässä pitää muutama virkistysreissu ehtiä tekemään! Säät ovat täällä olleet suosiollisia koko heinäkuun, varsinkin jos ei tykkää sateesta!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥