sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Takapenkin Ladyt hurmaantuivat.



Pionien lumoihin joutuivat Ladyt.


Takapenkin Ladyjen tämän kesän ensimmäinen excursio suuntautui tänään
Taivassaloon, Pionien kotiin.
Aamulla lähdettiin hyvissä ajoin, Taivassalossa oltiin aamukymmeneltä.

Tänä viikonloppuna Pionien kodissa vietettiin Pionipäiviä,
esittelyjä, tarjouksia. kahvitarjoilua.

 Pionivaari Matti Uusi-Honko oli myös paikalla
juttelemassa vieraiden kanssa.


Kahvitarjoilua


Yöllä oli Taivassalossakin, kuten myös täällä Raumalla, satanut oikein kunnolla.
Raskaat kukat olivat taipuneet maata kohti, aamuinen auringonpaiste kuivatteli terälehdillä kimaltelevia vesipisaroita.



Viime talvi oli koetellut rankasti näytemaita, iso osa pioneista oli menehtynyt.


Uusia taimia on kuitenkin satamäärin kasvihuoneissa.
Ei mitään hätää.

Vaikka näytemaat olivat vähän autioina, kuvattavaa löytyi
siitä huolimatta vaikka kuinka!




 
 

 Pionien lisäksi myytävänä on myös oikein muhkeita kesäkukkia!






 

 Leppäkerttu kirvajahdissa bataatin lehdellä


Ne ostokset.......
 Neljä uutta pionia, kiinanpioneja kaikki.


 Angel Cheeks' istä ja Eden' s Perfumesta tuossa yllä on kuvatkin.

Lisäksi suklaaminttu, ranskalainen rakuuna ja viinisuolaheinä.
Kohtuulliset ostokset.

Seuraavaksi mentiin Viherlassilaan.
Kohtuudessa pysyttiin sielläkin.
Siitä ensi kerralla.

Oikein mukava oli reissu, parhaassa seurassa.
Kuljettajakin oli oikein pätevä ja virkaansa sopiva.
Aukaisi meille matkaan lähdettäessä kuoharipullon ja
Pionien kodissa piteli sateenvarjoa auringon edessä,
että saatiin pionit kuvattua ilman häiritseviä varjoja.


Viime yön sateesta eivät oman pihan pionit juurikaan kärsineet.
Ainoastaan Shirley Templen muhkeat kukat olivat vähän painuneet.

Itoh-pioneilla on niin tanakat varret ja kukatkin ovat vähän pienemmät,
että niitä sade ei ollut turmellut yhtään.

Tällainen on avannut kukkansa.
Yhtään en muista, mikä on nimensä!
Ei sillä nimellä niin väliä, kaunis on kuitenkin.

Mukavaa viikkoa!





Marja

23 kommenttia :

  1. Olipa mukavaa nähdä kuva vanhasta ystävästä, pionien kodin Matista, hänen kanssaan olemme turiseen monet kerrat ja kauppa tehty usein, tietopankki vailla vertaa!

    Teitpä hyvät ostokset! Pionien kotiin olisi mullakin aikomus tehdä retki!

    Kaikkea ihanaa sait ostettua, mutta ole varovainen tuon viinisuolaheinän kanssa, siitä saat helposti 'ikuisen', ehkä hankalan ystävän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Matti tietää varmaan kaiken pioneista!
      Valinnan vaikeus tulee aina tuolla, mutta jokakesäinen retkikohde kuitenkin :)
      Viinisuolaheinän kanssa olen kyllä pärjännyt, istutan sen aina lavakauluskasvimaalle, siellä on helppo pitää kurissa!

      Poista
  2. Kiva kuulla mukavasta päivästänne. Kovin ammattitaitoinen oli kuljettaja ;)

    VastaaPoista
  3. Pionit ovat hurmaavia. Ei sille mitään mahda, eikä pidäkään. Kiva idea laittaa nimet suoraan kuviin. Painuu paremmin mieleen. Kiinalaisten pionien nimet ovat ihania, kuten tuo sinunkin ostamasi 'huurretta suuteleva kukka'. Kävin viikko sitten 1003puutarhaa -blogin Sirpan runsasta pionivalikoimaa katsomassa. Se käynti ja näiden sinun kuviesi katseleminen aiheuttavat kyllä pienoista tarvetta laajentaa omaa pionivalikoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; ovat ne niin ihania, vaikka loppujen lopuksi aika lyhyen aikaa kesässä kukkivat, mutta sitäkin ihanammin!
      Niinpä ja arvaapa, millaiset paineet tuolla pionien kodissa syntyykään!

      Poista
  4. Varmasti kivat vierailupaikat ja myös hyvät ostokset:)

    VastaaPoista
  5. Oo mikä reissu ja mikä chaufööri! Ihanat pionit. Voi harmi, että noin iso osa on mennyt talvelle, surullinen näky tuo näytemaa, mutta minkäs teet. Onneksi uusia taimia on paljon, toivottavasti kaikista lajeista joita meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; luksusreissu kaiken kaikkiaan! Oli kyllä tyrmäävä näky se näytemaa, täysin erilainen kuin vuosi sitten! Vähän aikaa taas kestää ennen kuin on entisensä, korvaavia taimia onneksi siellä on riittävästi!

      Poista
  6. Ei ihme, että te Takapenkin Ladyt hurmaannuitte! Kyllä täällä ruudun takanakin hurmaantui täysin.
    Ja aivan mahtava kuljettaja teillä! Mutta niinhän hienoilla Ladyillä kuuluu ollakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; hurmaantuminen on niin mukavaa ;D Ladyt valitsevat kuljettajansa aina huolella :)

      Poista
  7. Ei mä en kestä tuota amppelimerta! Pionitkin on tosi kauniita. Kuulkaa, näyttääkö teistäkin monet pionit ihan samalle? Minä en tahdo millään nähdä eroja niissä, joissakin voi olla joku ohut värijuova ja toisessa ei, luulis että ovat samaa, mutta ovatkin eri sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; siellä oli todellinen amppelimeri tosiaan! Vähintään tarvitaan pionivaari erottamaan kaikki pionilajikkeet toisistaan! Kiinanpioneja varsinkin on lukemattomia eri lajikkeita ja erot niiden välillä tuskin huomattavia!

      Poista
  8. Kiitos Marjalle, sekä kuljettajalle :) Retki oli onnistunut. Ihanat ostokset ja tosiaan kohtuudella tuli shoppailtua. Kesän ensimmäinen retki takana ja seuraava siintää jo muutamien viikkojen päässä. Kiitos myös matkaeväistä. Skumppaa ja mansikoita. Niin parasta :)
    -Outi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi; kiitos itsellesi! Varsin kohtuudella shoppailtiin kyllä! Miten mahtaa käydä seuraavalla retkellä shoppailun suhteen, varmaan ainakin tulee syötyä......

      Poista
  9. Voi sentään, onpa todella käynyt kato näytemaalla. Kävin itse Pionien kodissa heinäkuun alussa neljä vuotta sitten ja silloin kukassa oli kymmenittäin erilaisia pioneja. Näky oli ihan uskomaton verrattuna nyt tuohon näyttämääsi yleiskuvaan. Mutta onneksi lisää on kasvussa, joten eiköhän tuo näytemaakin aikaa myöden täyty taas. Kivat lajikkeet poimit mukaasi! Minä ostin silloin käynnilläni kukkivan Reine Hortensen. Sen jälkeen se ei olekaan kukkinut kertaakaan. Yritän siirtää sen tänä syksynä parempaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Unohdin sanoa, että nyt sain vihdoin postattua kuvani Summer Skies -kurjenpolvista. Olen siis niin täydellisesti menettänyt niille sydämeni.

      Poista
    2. Intianminttu; todella oli erinäköinen näytemaa kuin vuosi sitten! Varmasti siellä uusi näytemaa on tekeillä, ehkä kannattaisi tehdä vähän enemmän kohopenkki kuin se entinen, varmasti ovat siellä asiantuntijoita.
      Kävin katsomassa Summer Skies-kuvasi, sinulla ne ovatkin jo komeiksi kasvaneet!

      Poista
  10. Ohhoh, näköjään joka puolella on kato käynyt talven aikana. Mutta todellakin upeita pioneja oli tarjolla ja muutama näköjään eksyi myös sinun kotiisi. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; järkyttävä oli viime talvi todella ja täällä rannnikkoseudulla varmasti kaikkein järkyin! Kadosta huolimatta paljon oli siellä silti kukkiviakin pioneja!

      Poista
  11. Pionien kodista olen monta pionia tilannut, ja viime kesänä pääsin siellä myös vierailemaan. Ihana määrä ihania pioneja:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥