torstai 28. heinäkuuta 2016

Kesähelteellä.

Eihän tätä hellettä jaksa kissakaan!

 Helteen uuvuttama Wirallinen valvoja lakisääteisellä lepotauolla. 
Lepotauko kestää siihen asti, kunnes lämpötila on siedettävissä lukemissa.

Kuten edellisessä postauksessa lupasin, kävin eilen toripäivän jälkeen kierroksella 
Vanhan Rauman avoimilla pihoilla.

Osaan Vanhan Rauman pihoista pääsee tutustumaan Pitsiviikolla järjestettävässä tapahtumassa. 
Piha/kirppis on auki, kun portilla on AVOIN PIHA/PIHAKIRPPIS -kyltti. 

Rauman paljon haukuttujen (ja ne kyllä ovat tosiaan rumat) torikatosten hyvä puoli on,
että helteellä niiden alla juuri sopivan vilpoista; varjoisaa ja vetoista.
Toripäivän jälkeen lähdin katoksen viileydestä helteisille kaduille kävelemään.

Oli ihan liian kuuma ja aurinko paistoi ihan liian kirkkaasti, huono kuvauskeli.
Lisäksi kauniit pihat olivat täynnä kirppispöytiä, itse pihat eivät oikein päässeet oikeuksiinsa.
Ne pihat olisivat kiinnostaneet, en ole ollenkaan kirppisten koluaja.

Kaikesta huolimatta; muutama kuva kierrokselta.

Portti kiinni.

 
Portti auki.




  



 Huomenna kaupungin valtaavat markkinakauppiaat eri puolilta Eurooppaa.
Jos huomenna olisi jo viileäpää, ehkä pilvistäkin, Mette ennusti jopa sadetta iltapäiväksi,
voisi  toripäivän jälkeen kiertää markkinat ja käydä vielä kurkkaamassa muutamalla pihalla.

Kotipiha alkaa peittyä keltaisiin koivunlehtiin.
Ei vaan osu sadepisarat tänne.
Näin pitkän kuivan kauden jälkeen alkaa epäilyttää,
että kun se sade vihdoin alkaa, sitä jatkuu pari kuukautta yhteen putkeen.
Toivottavasti ei kuitenkaan.
Ahkerasti olen kastellut, kasvit vaikuttavat ihan tyytyväsiltä,
ovat saaneet vettä, aurinkoa ja lämpöä.
Niinpä  punahattu (Echinacea Golden skipper)
oikoo jo terälehtiään ja availee baariaan perhosten iloksi.
Ensimmäiset neitoperhoset ilmestyivät pihalle tällä viikolla,
vielä ne ovat kuitenkin niin vilppaita ja nopeita pyrähdyksissään,
että niitä ei ehdi kuvaamaan.


Kirjoukonhattu (aconitum-x-cammaratum-bicolor)


Tänään keräsin lavakauluskasvimaan laatikosta 5 litraa mansikoita.
Orvokit kasvavat missä niitä huvittaa, mansikkapenkin lautojen raoissakin.



Kesä ei ole kesä ilman tuoksuherneitä!


Mantsuriankärhö (Clematis mandshurica), ihana, tuoksuva valkoinen tähtipilvi.

Oi sentään, taas ehti vuorokausi vaihtua ja aamulla pitää ajoissa herätä töihin....
Kai tästä on mentävä nukkumaan.

Ihania kesäisiä heinäkuun viimeisiä päiviä!
Elokuu on vielä kesäkuukausi, kesä on vasta puolessa välissä..... 


Marja

5 kommenttia :

  1. Onneksi on vielä paljon kesää jäljellä :) Kivan näköisiä nuo vanhat talot ja kadut, Rauma on mulle niin tuntematon että pitäisi kunnon retki sinne tehdä.

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava paikka tuo Rauma. Kiitos kuvista! Suloisia tunnelmia kotipuutarhastasi, kaunista! Minä niin nautin kun vihdoin on lämmintä, pidän peukkuja, ettette juuri nyt saa sadetta, mutta heti sen jälkeen sitten...hieman viilenevää kyllä lupasivat.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuo vanha Rauma on niin ihana paikka. Olimme viime kesänä siellä Pitsiviikon aikaan ja nautimme todella.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat!
    Meillä on ollut tarkoitus kesällä vielä käydä Raumalla, kun en ole koskaan siellä ollut.
    Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvia. Mukavasti olet löytänyt paahteesta huolimatta myös varjoisia kolkkia. Mantsuriankärhösi kukkii upeasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥