sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Paras.


Ihana toukokuu.
Ihan nyt tuntuu siltä, että toukokuu on paras kuukausi.
Huhtikuu on aina ollut ihanin, lempikuukausi,
kutkuttavaa odotusta, kevään heräämistä, lupauksia.
Tänä vuonna huhtikuu vähän petti odotukset.
Kevät ei oikein edistynyt ja sitten saatiin vielä parikymmentä senttiä lunta!
 No, lumet ovat sulaneet ja toukokuun ensimmäinen päivä on ollut täydellinen!

Tässä postauksessa vähän vappuisia tunnelmia,
seuraavissa palataan vielä Tukholmaan Ulriksdaliin ja Rosendals Trädgårdiin.

Hän on Olle, puutarhuri.
Olle tuli mukaani puutarhamessuilta Tukholmasta.
Oikein tyytyväisenä hän köllöttelee kasvarissa, lankaköynnöksen siimeksessä.


Eilen siivosin kasvarista viimeiset pääsiäiskukat.
Pelakuuhyllykössä on vielä kesäkukkien taimia, pelakuut odottelevat edelleen risuverstaalla.
Töistä olen ostanut jo muutaman lankaköynnöksen, patioruusuja, yhden miljoonakellon.
Olenpa hämmästyttävän hyvin pystynyt hillitsemään ostohaluni tähän mennessä :)

Peach Morn-miljoonakello ja lankaköynnös

Upean värisiä ruusuja on meillä töissä myynnissä, neljä kappaletta yhteensä vain 22:-!

Kasvihuoneeseen täytyi sijoittaa myös Zetasilta ostamani koristekirsikka Kojou-no-mai.
Siinä olivat kukkanuput aukeamaisillaan, joten en uskaltanut jättää sitä ulos.
Tämä on pensasmainen kääpiöversio, aion kasvattaa sen ruukussa ja talvettaa sisätiloissa.
Katsotaan kuinka käy..

Esikasvatan kaikki kesäkukat, sellaisetkin, joille kävisi myös suorakylvö.
Asterin taimet ovat oikein tanakoita. kun ovat joutuneet olemaan itämisen jälkeen viileässä, mutta valoisassa kasvarissa. Kasvarissa on ajastimella toimiva lämmitin yöpakkasten varalta.
Astereiden lisäksi olen kylvänyt zinnioita, kehäkukkaa, kosmoskukkaa, päivänsineä, pallerokiurunkukkaa.....
Sinivarjotkin vihdoin itivät!

Eilen oli työpäivä, mutta tänään, Vapunpäivänä, ei tarvinnut mennä töihin.
Aamupäivän vappupiknik pidettiin kasvarissa.
Tomaatti-mozzarella-pestopiirakkaa, vadelmaista juustokakkua ja kuoharia.

 Muutaman Rasberry-orvokin kukan nappasin kuistin amppelista kakun päälle.


 
 Meillä kevät on edistynyt todella hitaasti.
Jotain kukkivaa sentään löytyy, vaikka iso osa viime syksynä istuttamistani
kukkasipuleista ei jaksakaan kukkia.
Niiden versot olivat näkyvissä jo tammikuussa, nyt versot tuntuvat vain mädäntyvän paikoilleen .(



Tadaa!
Enpä unohtanut!
Kuukauden puutarhakuva.
Huhtikuun kuva, otettu eilen illalla.

Ehkä jotain aavistusta keväästä on aistittavissa.
Ainakin multapussit muurin vieressä.
Eikä ole lunta missään!

 Ensi viikolla tulee minikaivuri pihalle.
Tuohon muurin viereen. missä Viiru istuu tehdään uusi laattakäytävä,
käytävä jatkuu kasvihuoneelle asti.
Käytävän alle tulee maakaapeli. saan myös sähkön kasvariin.
Kuistilta kasvarille johtavan polun varteen tehdään myös pionipenkki.
Polun varteen tulee myös pieni kivikkopenkki.

On tuo mies aika ihana, pitää toukokuun kesälomaa, 
että saa tehtyä nämä pihatyöt ja puutarhavajan
valmiiksi myös sisäpuolelta.
Jää hänelle kuitenkin vielä oikeitakin lomapäiviä varastoon,
syksymmällä meillä on tarkoitus tehdä lomareissu Lofooteille!

Keskiviikkona aloittavat kaverinsa kanssa kaivuuhommat.

Vähän jännittävää on minun silloin tulla illalla töistä kotiin,....



Oikein ihanaa toukokuuta!


Marja

24 kommenttia :

  1. Jee, Lofootit, olemme Ransun kanssa kateellisia ja yritämme ehdottaa, josko mahtuisimme autonne takalukkuun... olemme ihan pieniä ja söpöjä ja hiljaisia...
    Voi unelma tuota orvokkikakkua, niin suloinen!
    Ja jännää, ihana mies todellakin, mahtavaa projektia tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; jee, tosiaan. Yhdellä pikaviisiitillä kerran käytiin Lofooteilla Hurtigruten-risteilyllä. Siitä asti on suunniteltu, että sinne pitää päästä vähän pidemmäksi aikaa.
      Nyt näyttää lupaavalta, että reissu toteutuu.
      Tottakai te Ransun kanssa sovitte mukaan, ja Mustikin vielä.
      Mukava projekti, kunhan eivät innostu liikaa sen kaivurin kanssa, kun en ole kotona vahtimassa......

      Poista
  2. Herkullisen näköinen juustokakku, onko mahdollista saada sen ohjetta? Jos sää jatkuu näin hienona niin toukokuu on mainio lomakuukausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; kiitos :)
      Laitan kakun ohjeen seuraavaan postaukseen.
      Mainio lomakuukausi ja mainio työkuukausikin, puutarhalla on huomattavasti mukavampi olla töissä kauniilla kelillä :)

      Poista
  3. Lofootit on ihana, visiitistäni on jo yli 20 vuotta ja aina on paluu mielessä. Mahtavat pihapuuhat teillä, kyllä sun kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; muutamassa tunnissa mekin jo ehdimme ihastua Lofootteihin ja siellä järjestetään niitä kaikkia jänniä valas- ja merikotkasafareitakin!

      Poista
  4. Teillä on vaikka mitä kivaa siellä meneillään. Ei ihme, että toukokuu tulee olemaan lempikuukautesi, ainakin tänä vuonna.
    Tuo kasvari saa kevääseen vähän varaslähtöä. Meilläkin on vähän kevään tulo junnannut paikoillaan ennen eilistä. Nyt taitaa kuitenkin kaikki rävähtää tällä viikolla. Luulen, että tällä viikolla täytyy olla tarkkana, että huomaa kaiken uuden ihanuuden.
    Aurinkoista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; rojekteja pitää olla ;D
      Lämpimämpää on tosiaan luvassa, meille on ennustettu sellaisia 16-18 asteen lämpötiloja, ei onneksi yli 20 astetta. Ihan hyvä niin, ettei kaikki sitten taas ole hetkessä ohi!
      Kiitos samoin, sinulle myös oikein keväisen aurinkoista viikkoa!

      Poista
  5. Hyviä suunnitelmia. Puhutteli erikoisesti tuo kohta, että sähköt kasvariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vaalean vihreää; sähköpistorasia on kyllä monessa kohtaa tarpeellinen kasvarissakin!

      Poista
  6. Tuo Olle on ihana, messuilla katselin ja ihastelin myös muita samanlaisia ihanuuksia! Teillä tarhalla on kyllä kaikkia ihanuuksia, joten auton nokka suuntaa taas Ukin messureissulta Vuorelaan taimia hakemaan :D Ihania nuo ruusut, lankaköynnös ja miljoonakello, taidan meille laittaa petunian tilalle miljoonakelloa kun sen hoito ei vaadin nyppimistä niin paljoa!

    Vai pääsee teillä kaksi miestä koneen kanssa pihaan touhuamaan ilman valvontaasi, no kissat varmaan valvovat ja seuraavat tilannetta, onhan se hiukan vaarallinen tilanne toisaalta, miehet innostuvat niin helpolla kaikista masiinoista!

    Lofootit ovat houkutelleet meitäkin jo hyvän tovin, haaveena vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Ollella on mukavan rento elämänasenne :)
      Tarhalla kesäkukat kasvavat suorastaan huimaavaa vauhtia kasvihuoneissa! Vielä nyt myydään melkein pelkästään orvokkeja, mutta pian on vaikka mitä kesäkukkia!
      Miljoonakello on syrjäyttänyt melko totaalisesti petunian. melkein kukaan ei enää viitsi nyppiä niitä petunian kuihtuneita kukkia!
      Vähän kyllä jännittää näiden urakoitsijoiden touhut, ehkä mitään peruuttamatonta kuitenkaan ei pääse tapahtumaan....
      Lofootit eivät ole jättäneet meitäkään rauhaan, pakko on päästä sinne vielä :)

      Poista
  7. Todella tanakat taimet ja miten herkulliselta tuo juustokakku näyttääkin.
    Suunnitelmat kuulostavat mielenkiintoisilta, ja pitäähän toki kasvihuoneeseen sähköt saada :) Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; kiitos :)
      Ilman muuta tarvitaan kasvarissa sähköt :D
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Syötävän ihana kakku.
    Multapusseja mekin eilen kävimme ostamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; kiitos :)
      Niistä multapusseista ne kevätpuuhat alkavat!

      Poista
  9. Ihanaa toukokuuta sinullekin! Kevät on edistynyt hurjasti, nyt kun säät lämpenivät.

    VastaaPoista
  10. Suloinen kevätkakku! Toivottavasti kevään lämpöaalto on jo ehtinyt sinnekin. Lofooteille, maailman kauneimpaan paikkaan. Olen viettänyt siellä paljon aikaa ja kolunnut kaikki saaret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; kiitos :)
      Pitääkin sitten kesäkuussa tentata sinulta vinkkejä matkalle :)

      Poista
  11. Olle näyttää aika veikeältä sorsalta :). Taimikasvatuksesi näyttä ihailtavalta! Itse olen vähän ihmeissäni saanko sinivaleunikon pikkutaimet pysymään hengissä. Uskaltaisinko pidellä ja koulia ne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria K; Olle on oikein leppoisa :)
      Minulla eka kylvös sinivaleunikkoja iti kyllä hyvin, mutta kuukahtivat sitten vähitellen. Nyt on uusi kylvös kokeilussa, heti kun ne olivat itäneet, vein ne lasikasvariin, toistaiseksi ovat varsin pirteitä, mutta vielä en ole uskaltanut minäkään niitä koulia. Kasvakoot nyt vielä vähän. Elleivät taas kuukahda....

      Poista
  12. Voi miten ihana tuo Olle on, joka osaa ottaa rennosti vaikka emäntä ahertaa jo puutarhassa. No Olle nauttii :) Kyllä taas upeita tarjottavia kasvarissa. Liisa

    VastaaPoista
  13. Löytyykö tämän postauksen vadelmaiseen juustokakkuun jo ohje blogista? Kakku näyttää niin ihanalta ja rakastan vadelmaa!:) Yritin etsiä sitä uusimmista postauksista, mutta en löytänyt...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥