sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kotona kynttilän valossa

Säätila tänään:
Vesisadetta, myrskytuulta, lämmintä runsas 10 astetta.
Vanhoista postauksista katsoin, että juhannusaattona meillä oli +17 lämmintä.
Ihan samaan ei jouluaatttona taideta päästä.
Varmaan ei paljon puutukaan.

Tänään käytiin aamupäivällä kaupungissa kiertelemässä joulumarkkinoilla.
Voi surkeus, miten ankeaa, vaikka vesisade taukosi,
kauppiaiden teltat olivat kovalla koetuksella myrskyisässä tuulessa.


Loppuviikolla olen vielä vähän leiponut pikkuleipiä.
Kaikille ei riittänyt myyjäisissä, vähän olen tehnyt jälkitoimituksia....


Vadelmasydämiä, Euran rinkilöitä...


..... ja inkiväärivinokkaitakin.

Ja laatikoita.
Perunasose on imeltymässä uunissa, aamuun asti saa olla siellä.
Porkkanat ja bataatit on keitetty ja soseutettu.

Kotikalja on valmistumassa.

Mies lähti vielä Ruotsin puolelle työmatkalle.
Kolme päivää täällä tunnelmoidaan joulua kissojen kanssa.
Minä leivon ja kissat kannustavat.

Sytytetään kynttilät ja laitetaan tuli leivinuuniin.
Nautitaan lämmöstä ja tuoksuista.
Kuvitellaan korkeat lumihanget pihalle.



 17.12.2015.
Oli meilläkin lunta!


Joulutunnelma ei mitenkään ollut ylenpalttinen tämänpäiväisillä joulumarkkinoilla.

Tyhjin käsin ei kuitenkaan markkinoilta palattu kotiin.
Ostettiin 6 vuotta vanhaa hollantilaista goudaa.
On niin hyvää.
Karhunvatukkahillo vielä moninkertaistaa makunautinnon.



Kun nämä Kauppatorin joulutorikojutkin ovat mielestäni jotenkin niin ankeita!
   

Torin joulukuusi.
Vino on.
Vaikka miltä suunnalta katsoisi.

Teekkari oli viikonloppuna käymässä Raumalla koiransa kanssa.
Koiralla oli trimmi.

Koska huomenna on Tuomaksen (=Teekkari) nimipäivä;
hyvä Tuomas joulun tuopi....., sen kunniaksi
käytiin syömässä everest 8848- ravintolassa.
Ihana pieni nepalilainen ravintola Vanhassa Raumassa.
Ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa.

Tilasin tuon numero 31.
Vaikka en yleensä syö mitään lihaa, tilasin silti broileria.
Sitä kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän annoksessa.
Enimmäkseen kaikkea muuta ihanaa vaikka kuinka paljon.

 Tuossa oikealla olevassa pikkuisessa kannussa on se broiler-kastike,
vadilla riisiä, vihanneksia, maustekastikkeita.
Lisäksi vielä naan-leipää.
Tilasin varmuudeksi vielä mango-lassin, mutta tämä annnos ei ollut kuitenkaan ollenkaan tulinen.
Oikein hyvää ruokaa.
Eikä yhtään jouluista.


Hyasintti ehtii jouluksi.


Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen.
Pieni liekki valon antaa,
toivon tuikkeen sydämeen.


Pieni liekki pimeydessä
nyt voi olla jokainen,
pieni liekki, joka kantaa
valon luokse kaikkien.


-Anna-Mari Kaskinen-

Levollista jouluviikkoa!


Marja

12 kommenttia :

  1. Ihanaa ja rauhaisaa joulunaikaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihania leipomuksia, jo pelkät kuvat vievät kielen mennessään.
    Iloista joulua!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulua sinulle ja kissuille Marja! Herkkuleivonnaiset olet taas tehnyt, slurps. Ja hyvää Tuomaksenpäivää! Meilläkin on serkkutapaaminen Tuomas-serkun kunniaksi :) Jännä juttu nuo ilmapallot joulumarkkinoilla, nyt sekin on nähty.

    VastaaPoista
  4. Voi kun olisit leipomuksinesi lähempänä. Tai ehkä parempi vyötärölleni että et; ) Mukavan rentoa leipomista teille!

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköisiä leipomuksia! Rauma on kiva kaupunki, kerran olen siellä käynyt purjehdusreissulla. Hyvää joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Apua mitä herkullisia pikkuleipiä! Nuo ensimmäiset ovat minun salainen himoni, täytyykin leipoa niitä taas pian.

    VastaaPoista
  7. Namm mitä pikkuleipiä...:)
    Meilläkin oli eilen +10 astetta...maa mustana ja ruoho vihreänä...pitää oikein miettiä, että mikäs juhla se onkaan tulossa..:)

    VastaaPoista
  8. Levollista jouluviikkoa myös sinulle, Marja.

    VastaaPoista
  9. Ihania leivonnaisia siellä syntynyt. No nyt täälläkin on lumi lähtenyt,sillä tuli sellainen lämmin aalto, että vei kaiken mennessään. Liisa

    VastaaPoista
  10. Vietteleviä pikkuleipiä.
    Ehkä minäkin ehdin vielä huomenna noitakin leipoa - niin makoisilta ne näyttävät.

    VastaaPoista
  11. Toivotaan lämpimiä joulun tunnelmia sydämiin, vaikka kovin vähäluminen on maisema.

    Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
  12. Onpa hyvän näköisiä vadelmasydämiä! Kasvihuone on kaunis pienen lumikerroksen kanssa. Täällä ei ole lunta hiutalettakaan...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥