sunnuntai 13. syyskuuta 2015

27 kuvaa

Ystävät, kiitos edellisen postauksen kommenteista!
Olette ihania!

Viikonloppu 27 kuvassa.

Kukkia, perhosia, auringonpaistetta, lämmintä.

Upeat Syysmarkkinat naapurikylän kotiseutumuseolla.
Sää ei olisi voinut olla parempi.
Asiakkaita kävi ennätysmäärä.
Aamulla myyntipöytää järjestellessäni mietin, että miten näin paljon
olen leiponutkin kaikkea? Onpa noloa, pöytä suorastaan notkuu...
Myymättä jäi kaksi piparirasiaa.
Muuta ei tarvinnut tuoda takaisin kotiin.
Hyvä päivä.

Huomenna aamulla lähdetään syysreissulle pohjoiseen.
Äkäslompoloon ja Tromssaan ainakin.
Viikon kuluttua tullaan takaisin.
Artisti tuli siksi aikaa pitämään kissoille seuraa.

Kun artisti kuvauksellisine koipineen kerran on paikalla, 
saatiin vihdoin kuvattua viime aikoina valmistuneet villasukatkin,
mutta niitä sukkakuvia seuraavalla kerralla.

Mehuja ja hillojakin keitin jonkin verran....
Kuvaamaan ei markkinahulinassa millään ehdi enempää....

Sisällä pirtissäkin oli myyjiä

Tänään istutin viimeiset kasvit kirsikkapuistoon. 
Tämän syksyn osalta. Kevät on sitten jo ihan toinen juttu.
Saattaa olla, että muutamia kukkasipuleitakin tulee laitettua maahan vielä nyt syksyllä.

Hurmaavaa, pihalla touhutessa perhoset lepattelivat ympärillä.


 Luuumupuun oksalle lennähti tämä perhonen.
Katselin ensin, etä onpa haalistunut ja risainen metsänokiperhonen,
mutta hän onkin ruostenopsasiipi (Thecla betulae)
Hienot kannuksetkin siipien alareunassa, vaikka muuten onkin reissussa rähjääntynyt.

 Amiraali herkutteli sinipallo-ohdakkeella
 
Toinen amiraali oli ihan hurmoksessa silkkiyrtin kukassa
 
Nokkosperhosia on alkanut vihdoin tulla punahattujen baaritiskeille.
Gammayökköselle maistui laventelin mesi

Neitoperhoset olivat lähteneet isolla joukolla baarikierrokselle 

Syyshohdekukan vieras

Komealuppio (Sanguisorba hakusanensis)

 Syyshortensia Bombshell

Kaunopunahatut

 Valkoalpi (Lysimachia clethroides)
 Jalokurjenpolvi  (Geranium Rozanne)

Sommerwind-maankateruusu
Asteri
Zinnia


Syyskukkia

 Kerran jo päätin, että tänä vuonna ei krysanteemeja.
Ostin kuitenkin.
Kun eivät olleet niitä perinteisen mallisia ja värisiä....

 Callunoitakaan ei pitänyt ostaa.
Vihreät ovatkin eri asia.....

syysleimut

Arvaa mikä?
Kerron heti.
Katvion (Kirengeshoma palmata) nuppu, milloinkahan aukeaa.
Ennätyksellisen hidas kasvi on tämä!

 Viivi

Pehmeää ja pörröistä alkavaa viikkoa sinullekin!


 Marja

9 kommenttia :

  1. Voi mitä ihanuuksia..no ihanin taitaa oll Viivi..hih

    VastaaPoista
  2. Voih...haluisin niin kissakin...♥ Kovasti siellä viellä kukkii..:)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ja tuon katvion nuppu on jo sinällään upea.

    VastaaPoista
  4. Voi mahdoton! Olet kyllä melkoinen mestari myös leipomisen ja säilömisen saralla ja vaikka millä! Enpä laisinkaan ihmettele että kaikki meni kaupan, tuotteillasi on herkkutakuu joka ei petä, upean näköinen standisi kerta kaikkiaan!

    Ihania perhosia kukissa mettä tankkaamassa, syksyn upeista kukista meikäläinenkin tankkaa voimia talveksi! Upeat kuvat jälleen!!

    Oikein mukavaa ja antoisaa matkaa Teille ja rapsutukset kissoille!

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia - katvio oli minulle uusi tuttavuus. Mehupullosi näyttivät niin herkullisilta, että tuli jano!

    VastaaPoista
  6. Kaunista aivan liian kaunista! Ihanat kuvat! Mukavaa kuulla että olette tulossa Lappiin, vaikkakaan ei tänne itään, mutta innolla odotan postauksia sieltä. :)

    VastaaPoista
  7. Onpa ollut markkinat. Näyttää oikein tunnelmalliselta. Onnea näin jälkijunassa miljoonasta katselukerrasta!

    VastaaPoista
  8. Siellä sitä nyt onnellisena kurvaillaan pohjoisen maisemissa, nauttikaahan nyt oikein kunnolla! Taas oli niin kiva postaus sulla, kuvat taattua Marja-laatua :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥