tiistai 31. maaliskuuta 2015

Loppu!


Maaliskuu nimittäin.
Lupaavasti alkoi maaliskuu.
Jatkossa olikin vähän tahmeampaa kevään edistyminen.
Auringonpaisteeseen maaliskuukin loppujen lopuksi päättyi!


Aamulla ohut räntäkerros maassa.

Iltapäivällä satoi lisää.....

Myöhemmin iltapäivällä taivas selkeni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Kasvihuoneeseen tein pääsiäispuun isosta haavanoksasta ja höyhenkukista.
Nämä höyhenet ostin viime keväänä Tukholman puutarhamessuilta.
 Kolme pussillista. Oli joku tarjous, kun osti kolme niin sai halvemmalla....
Tähän puuhun käytin kaksi pussillista.
Yksi nippu on sisällä maljakossa.
Näyttävät siinäkin ihan kukilta.

Aika ihania!

Tämä tulppu saa olla maaliskuun kuukauden puutarhakuva.
Sievä ja soma.


Meillä alkavat lumikellot vasta nyt heräillä

Kevätkukkaniitty. Varsin vaatimaton vielä.

 Lisää karkkeja tarvitaan pääsiäiseksi.
Nämä eivät riitä mihinkään ja ehtivät loppuakin ennen pääsiäistä! 

Vielä on vajaa.
Täysikuu on lauantaina.
Pari päivää aikaa tehdä kylvöjä.
Seuraavan kerran taas huhtikuun 20. päivän jälkeen.....

Tämä jäi jostain syystä pois eilisestä postauksesta.
Puutarhan valikoimissa tänä keväänä myös
 vaaleanpunainen siniviuhka (Scaevola aemula)
sinisen ja valkoisen lisäksi.

Mitä parhainta ja aurinkoisinta huhtikuuta!


Marja

41 kommenttia :

  1. Voi Marja ♥ mitä KUVIA! Taas.

    Ihan huippusuloiset nuo höyhenkukkaset. Ja kaikki... Tulipa hyvä mieli näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intopii; kiitos:)
      Sinäkin olet sitten herännyt talviunilta. Kiva! Varma keväänmerkki ;D

      Poista
  2. Maaliskuun puutarhakuva on kyllä niin suloinen samoin tuo höyhenkukkapuu, niitä oli nytkin Tukholmassa! Kevään kukkijat ovat aikas sitkeää sorttia ja suloisia! Huhtikuu alkaa, odotellaan aurinkoa. Laitan lasihuoneen Pääsiäisenä kylvövalmiuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; tuo on ihan niin söpö tulppu kuin syksyllä ajattelinkin :) nuo höyhenet ovat kyllä kivoja, jotenkin tulee magnolian kukka mieleen. Ihan piti tänään illalla vielä mennä kasvariin juomaan espressot, että sain ihailla tuota puuta :D
      Huhtikuu on niin mun lempparikuukausi!
      Kasvihuoneessa tulee kyllä tanakoita taimia, täytyy vaan olla tarkkana pakkasöiden kanssa. Joku ajastettu tai termostaattilämmitin on aika tarpeellinen

      Poista
  3. Onpa todella aidon näköinen tuo pääsiäispuusi. Siniviuhka on minun yksi ehdoton kesäkukkasuosikkini ja kiva, että sitä saa myös vaaleanpunaisena.Täällä meilläkin tuli eilen lähes kymmenen senttiä lunta ja ilma oli mitä surkein. No tänään on mittari sentään ollut plussan puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; minustakin nuo höyhenet ovat niin hienoja! Siniviuhka on tosi monipuolinen kesäkukka, kestää tuulta, sadetta, paahdetta ja kuivuuttakin. Ja kukkii koko kesän!
      Täällä oli vaan ihan pieni räntäkerros jäänyt maahan. Toivotaan, että huomenna olisi jo lämpimämpi päivä....

      Poista
  4. Hyvin herkät ja kauniit vanhan roosan sävyisen höyhenet!
    Ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna ; noissa höyhenissä on todella kauniit sävyt, toiset ovat vanhaa rosaa ja toiset vähän ruskeamman sävyisiä. Kevät on ihana ja vielä ihanampaa olisi, jos taas saisimme auringonpaistetta....

      Poista
  5. Ihana on tuo pääsiäispuusi ja kivalta muutenkin tuolla sisällä näyttää.
    Minulla ei täällä kotona ole oikeastaan juuri mitään noussut maasta, ehkä muutama tulppaanin piippa. Kesäkodissa varmasti on jotain muutakin noussut ylös mullasta, sen näkee sitten huomenna.
    Hyvää pääsiäisviikkoa sinne.....täältä meiltä ja kissoille rapsutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos :)
      Tänään paistoi vähän aikaa aurinko ja heti krookukset uskalsivat avata nuppunsa. Kyllä se kevät vaan voittaa...
      Mukavaa pääsiäisviikkoa teillekin ja kisuille myös rapsutuksia!

      Poista
  6. Mitä parhainta huhtikuuta sinulle :) Kaunis tuo höyhenkukka herkkyydessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; kiitos samoin sinulle! kiva kun edes höyhenkukat kukkivat :)

      Poista
  7. Samanlainen viirullinen tulpaani täälläkin kurkistelee mullan seasta. =) Hyvää pääsiäistä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una; Aika hauska tuo tulppaani. lehdetkin ovat jo kuin kukat :)
      Kiitos samoin!

      Poista
  8. Hei,mietinkin jo, että mikä on tuo vaaleanpunainen sulkaihanuus.. Todella kaunis, saa nähdä milloin sulkakukat rantautuvat tänne. Kiitos ihanista kuvista ja blogista. Ritu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritu; ehkä ne tännekin ajan kanssa päätyvät.
      Kiitos ja hyvää pääsiäistä sinulle!

      Poista
  9. Ihanat höyhenoksat ja muutenkin kuvat on kauniita ♥

    VastaaPoista
  10. Voi ihanaa. Minä askartelin vähän samanlaisen oksan. Suloisia kevätkukkijoita siellä! Aika jännä tuo Siniviuhka vaaleapunaisena. Pitää vinkata ystävälleni joka aina ostaa tuota. Karkkeja pitää tosiaan käydä hamstraamassa lisää. Kyllä on oikea herkku tuo teidän kasvihuoneenne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; minusta tuosta puusta tuli aika hauska, kun nuo höyhenet ovat vähä epätavallisemman värisiä pääsiäishöyheniä! Aika herkku on tuo vaaleanpunainen siniviuhka, se sininen onkin vähän tylsä...
      Pääsiäisenä pitää olla riittävästi karkkia!

      Poista
  11. Mun on pakko lähteä höyhenostoksille. Haluun tollasia oksia myös...

    VastaaPoista
  12. Niin on kesähuonen laitettu kevätkuntoon siellä. Ihanaa olisi siellä istuskella kanssasi kaffetta nauttien;) Kuin silloin....kiitos niistä kivoista muistoista!
    Ihmettelinkin jo, että minäs oksan hän nyt jo on saanut kukkimaan noin kauniisti (höyhenangervo?)
    Lumikello ja krookus reppana siinä itkee kylmyyttään. Ihan kertoo tämänhetkisestä tunnelmasta täällä pimeän ja räntsateen keskeltä. Ei lannistuta, vapaata on tiedossa ja into piukkana odottelen hetkeä kun pääsee askartelemaan. En tiedä mihin tämä aika oikein kiitää kun tuntuu ettei mitään ehdi. Olisi ryhdistäytymisen paikka!
    Iloista pääsiäisaikaa teille.
    Kaisan poppoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; Kesähuone alkaa olla valmis kesään, ikkunoita voisi vielä vähän pestä ehkä. Jossain kahden sateen välissä.
      Tuo höyhenangervo onkin vähän harvinaisempi angervolajike kyllä....
      Ensi kesän reissusuunnitelmiin teidän täytyy sisällyttää myös lounaisrannikko ja mun kasvari. Kahvitarjoilu järjestyy aina :) Niinhän sitä silloin suunniteltiinkin, että sitten kun meillä ei enää ole niitä mansikoita, niin ehditään vähän kierrellä täällä Raumalla muutenkin. No nyt ei mansikat haittaa kesänviettoa enää!
      Oikein ihania pääsiäisenpyhiä teillekin! Ja mukavia askarteluhetkiä sinulle!

      Poista
  13. Ihanassa höyhenkukassa on vähän samaa tyyliä kuin vaaleanpunaisessa siniviuhkassa. Teidän kasvihuoneenne on niiiiiiin upea. Siellä kasvaa varmasti kukkien lisäksi myös ihmisten suuret ja lämpimät ajatukset. Ja teillä tuli sitten aika vähän räntää verrattuna meidän 10 sentin kerrokseen, joka ei ole vieläkään sulanut. Tuskin hetkeen sulaakaan, kun tänäänkin on välillä ripotellut hissukseen uutta räntää. Tosin aurinkokin hetken pilkahti.
    Tulppukuva on hurmaava. Mielenkiintoista nähdä, millainen tulppu sieltä aikanaan ilmoille putkahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; niinpä onkin, värisävyä myöten.
      Kasvarissa syntyy loistavia ideoita, vaikka ei niinkään miehen mielestä, ainakaan silloin kun häntä tarvitaan niiden toteuttamisessa......
      Täällä on tosiaan sade tullut pääosin vetenä, vähäiset rännät sulivat nopeasti!
      Hauska on tulppu, lehdetkin kuin kukat. Kukka pitäisi olla punainen :)

      Poista
  14. Luulin noita höyhen-kukkia oikeiksi! Hienot olet tehnyt! Mukava saada edes kasvihuoneeseen kevään tunnelmaa, kun ulkopuolella sää on mitä on. No, kyllä se kevät sieltä vielä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma; niistä tulee kyllä mieleen magnolian kukat. Juu tuolla kasvarissa on jo niin kevät! Mukavat pääsiäistunnelmat :)

      Poista
  15. Mistä sinulla riittääkin noita ideoita? Aivan ihastuttava tuo höyhenkukkapuusi ja ihana väri :) Toivottavasti säät suosii, niin pääsette nauttimaan hieman pääsiäistä kasvarissanne. Hyvää pääsiäistä tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; nuo ovat kyllä kauniin välisiä höyheniä, eivät liian räikeitä.
      Kasvarissa kyllä tarkennettu, aurinko olisi kyllä mukava lisä :)
      Kiitos samoin!

      Poista
  16. Hieno höyhenpuu, loistava idea! Ja tulppu..oi, oi, meillä saa vielä odotella pitkän tovin piipottajia..
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anski; (:
      Kiitos samoin sinulle, hyvää pääsiäistä!

      Poista
  17. Nonni, nyt on lisää hankittavaa Vuorelasta, kun vilautit tuon vaaleanpunaisen siniviuhkan :) Ai kun noi höyhenet on hienot, omani ovat tuolla kaapissa edelleen, niin kuin taisin mainita. No, ehkä ensi pääsiäisen alla saisin ne jopa käyttöön! Rauhallista pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; heh! lisätään listaan.
      Ensi vuonna sitten! Alkaa olla jo siinä vaiheessa vuosikertahöyheniä :)
      Kiitos samoin! Toivottavasti se tuhti pääsiäispupu ei ole tehnyt pahojaan siellä mökillä.....

      Poista
  18. Suloisia nuo pääsiäisoksat, kuin kukkivia magnolioita!

    VastaaPoista
  19. Kerrassaan hienoja nuo höyhenkukat!
    Kaunista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥