tiistai 10. maaliskuuta 2015

Lintubongarit

Eilisestä aurinkoisesta ja lämpimästä kevätpäivästä riemastuneina
päätettiin lähteä Rihtniemen lintutornille bongailemaan muuttolintuja.

 Vaikka Rauma on merikaupunki, täällä on erittäin vähän paikkoja,
jonne paatitonkin pääsee avomeren äärelle

Maanpään nokka Kortelassa on yleistä virkistyaluetta avomeren äärellä.

Vähän etäämmällä sijaitseva
Rihtniemen nokka on Pyhärannassa pitkälle Raumamereen ulottuva niemenkärki.
Rihtniemessä on lintutorni, josta voi tarkkailla erityisesti muuttavaa merilinnustoa. 

Rihtniemen lintutornille suunnistettiin

Rannalla kasvaa tyrniä
Aallot loiskivat laiskasti rantakivikkoon
pilvetön taivas, ei lintuja

lisää tyrnipensaita

Jess.
Yksi joutsen!

Aurinko laskee jo horisonttiin

Joutsen palasi takaisin.
Oli löytänyt kaverin.

Muuta ei bongattukaan.
Kiva parin tunnin ulkoilureissu kuitenkin.
Ensi kerralla parempi onni.


Ruusan kanssa järjestettiin piippabongaustapahtuma omalla pihalla

Ruusa kipaisi muovikasvarin katolle tähystysasemiin.

Sunnuntaina ei näkynyt vielä melkein yhtään piippaa missään.
Miten ihmeessä ne voivat ilmestyä yhden yön aikana?
Eilen niitä oli jo joka puolella!
Melkein tässä jo menee sekaisin innostuksesta!

 Katharine Hodgkin-kurjenmiekat, lähes näkyy jo väriä!

 Narskuja, aika pieniä vielä kun vertaa noihin männyn neulasiin

Kukahan tämä on?

 Persikkapuu pitää käydä kuvaamassa joka kerta

Tulput
 Fire of love
 
 Antoinette

Kerrottukukallinen puistolumikello!

 yllätyspiippoja

 metsäalppikellon nuput

Jouluruusut

Jouluruusu Double Ellen picotee, 
hurmaava vaaleanpunainen

 
Lamoherukalla on kiire avata silmunsa

 Voiko laventeli näyttää näin hienolta talven jälkeen......

 Onnin kevätkylpy heinikossa

 Kirkkaassa auringonvalossa Onni onkin ruskea!


 Hurmaavaa keväistä bongailuviikkoa sinullekin!


 Marja

20 kommenttia :

  1. Hianoo! Voi kissojen keväthörhellystä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena; kissat on yhtä innoissaan kuin minäkin :D

      Poista
  2. Kevättä rinnassa! Ja voi rähmä, kun teillä jo kisulit pääsee nurmikolla kellimään, meillä vielä kymmeniä senttejä lunta nurmikon päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitiina; meillä on jo ihan kevät ja kaikki otetaan siitä irti! Kyllä se kevät sinne teillekin tulee.....

      Poista
  3. Mitä ihanuuksia maasta pilkistääkään! Mun on heti lähdettävä bongailemaan, josko meiltäkin löytyis jo jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; nuo kasvit on niin nopeita, varmaan teilläkin löytyy jo vaikka mitä pälvipaikoista!

      Poista
  4. Upeita kuvia! Oispa kunnon kamera, vaan kun ei ole :(
    Me siivottiin maanantaina jo toinen puoli pihaa. Sipulikukat olleet jo pari viikkoa pinnalla ja pelkään, että yöpakkaset vahingoittaa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; kiitos! Vielä on kaikki piipottajat niin pieniä, että tarvitaan kunnon makro niiden kuvaamiseen!
      Nyt tosiaan on sellainen kevättunnelma, että pakko on päästä pihaa siivoamaan.
      Kyllä ne kasvit kestää nämä kevätkelit ja takatalvet vallan hyvin!

      Poista
  5. Ihanat piipot ja merimaisemat! Joutsenjoukkueita olen katsellut tästä yli lentävän ja toivottanut hymy korvissa tervetulleiksi. Ihanaa, kun linnut saapuvat, elämä alkaa taas! Ja voi JEE noita piippoja! Tekee mieli kieriskellä onnesta pihamaalla Onnin tapaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; on tosiaan vallan hurmaavia kaikki piipottajat, joka kevät yhtä ainutkertaisia :)
      Pihapantterit osaavat nauttia keväästä!

      Poista
  6. Ihanaa piipposia!!! Upealta näyttää. Aikainen kevät tuntuu ihan lahjalta. Onni on aivan ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; eikös olekin! Kevät on niin parasta, Onnikin sen tietää :)

      Poista
  7. Hurmaavia piippoja ja vielä hurmaavampia kissoja. On tämä vaan niin upeaa aikaa jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; ehkä syksy ja talvikin ovat tarpeellisia, että huomaa tämän kevään ihanuuden ;)
      Kissat ovat onneksi hurmaavia kaikkina vuodenaikoina!

      Poista
  8. Tutut ja niin kauniit merimaiset! Ja ihania kevään merkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marru; onneksi meillä on edes nuo merimaisemat vapaasti nautittavana!
      Kevään merkit jaksavat hurmata joka vuosi aina uudestaan....

      Poista
  9. Ihanan rauhalliset lintubongausretken kuvat, kaunis meri ja taivaanranta sekä kesävieras! Piipot ovat suloisia kuten myös karvatassukaverit piippobongausretkellä. Kissat osaavat ottaa kaiken ilon irti alkavasta keväästä...mukavaa pyöriskellä kuivassa ruohossa! Onnin ja Ruusan turkit kiiltävät kauniisti auringossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; meren rantaan täytyy aina välillä päästä, ihan vaan olemaan. Kisut ovat aina yhtä iloisia kun puuhastellaan yhdessä pihalla, vähitellen elämä taas siirtyy pihalle, kunhan sisällä käydään nukkumassa!

      Poista
  10. On kyllä hienoja kuvia! Joutsenkin upea. Onni ja Ruusa tietysti söpöt!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥