sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

11 vastausta Matkattaren kysymyksiin

Minulla on jo jonkin aikaa ollut pari haastetta odottamassa.
Tässä niistä ensimmäinen jatkaa matkaansa.


Matkatar Nauran auringolle-blogista muisti Liebster award-haasteella.



Haasteen avulla pyritään saamaan näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 (!) lukijaa. 
 Ideana on vastata yhteentoista annettuun kysymykseen,
 sekä keksiä itse 11 kysymystä seuraaville haastettaville.
 Haaste pistetään eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.

Matkatar, kiitos oikein paljon haasteesta!

Matkattaren blogin välityksellä pääsee Barcelonaan ja välillä Suomen keltaiselle mökille.
Käy sinäkin tutustumassa tähän kiehtovaan blogiin, ellei se vielä ole sinulle tuttu!



Tässä Matkattaren kysymykset ja vastaukseni:

Postauksen kuvat eivät millään tavalla liity kysymyksiin, eivät edes vastauksiin.
Kuvissa on tämän vilpoisan palmusunnuntain tunnelmia.


1. Oletko koskaan toivonut olevasi joku muu kuin olet?
Enpä oikeastaan. 
Ainoastaan joskus silloin, kun vielä viljelimme mansikoita,
 toivoin välillä, että olisin joku sellainen, jolla on normaali työ ja kesäloma kesällä.
Mansikan kasvatus sitoo niin 100 prosenttisesti koko kesäksi.
Mutta nyt muistan nauttia kesästä joka päivä, eikä haittaa vaikka välillä sataisikin!




2. Kuka on sinulle rakkain ihminen?
En pysty sanomaan vain yhtä. Perhe. Kaikki yhtä rakkaita.




3. Mikä on viikon paras päivä?
Kesäinen sunnuntai (ne kuohuviiniaamupalat kasvarissa)
 Talvella päivä kuin päivä on hyvä. Ja joskus myös paha.




4. Kauanko olet blogannut ja mitä se on sinulle tuonut?
Olen aloittanut bloggaamisen v. 2008, eli aika kauan.
Parasta ovat uudet samanhenkiset ystävät. 
Ihan oikeita ystäviä olen saanut. 
Osan heistä olen tavannutkin, mutta yhtä ihania ovat hekin,
 joita en vielä ole ihan elävässä elämässä tavannut.
Uusia inspiraatioita ja ideoita saa toisten blogeista päivittäin.



5. Millä kolmella adjektiivilla kuvailisit itseäsi?
Äääääh..... kiltti, tunnollinen, laulutaidoton




6. Onko sinulla jo suunnitelmia kesälle?
Juu, muutama puutarhurointiin liittyvä matka.
Puuhailua puutarhassa.
Syksymmällä Lappiin.



7. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, 
mitä se tuo tullessaan?
Jonkinlainen isojen linjojen suunnitelma pitää olla,
pienemmät asiat elämä tuo tullessaan.



8. Onko sinulla fobioita?
Ei mitään kauhean hallitsevaa, mutta hämikset saavat inhon väreet aikaan.
Olen yrittänyt siedättää itseäni valokuvaamalla niitä, mutta ei auta.....




9. Millainen lapsi olit?
Kiltti(!?), ujo, vähän yksinäinen.
Asuimme 6 ensimmäistä ikävuottani paikassa, jossa ei ollut muita lapsia lähinaapureissa.
 2 vuotta nuorempi veljeni toki oli, mutta hän tuntui silloin jokseenkin ärsyttävältä. 
Asuimme samassa talossa mummun ja vaarin kanssa, samassa talossa asui myös vanha vaari (vaarini isä), heidän kanssaan vietin paljon aikaa. Tästä syystä saatoin olla myös vähän lellitty....




10. Missä asiassa haluaisit kehittyä?
Haluaisin lisää optimismisuutta ja oppia hidasta elämäntapaa.
Eihän tässä pitäisi olla kiire minnekään....




11. Viimeiseksi vinkkaa muillekin kivoin blogi jota seuraat!
Kaikki blogit, joita seuraan ovat kivoja!
Seuraan vain kivoja blogeja :)
Pääasiassa puutarha- ja kissa-aiheisia!

Jos nyt kuitenkin yksi pitäisi mainita, 
valitsen Susannan blogin
Mantelilaakson kuiskaus,
joka ei ole kissa- eikä puutarhablogi,
vaan blogi täynnä kauneutta, lempeyttä,
sitä kaipaamaani optimismia, 
aivan hurmaavia kuvia, kuin sadusta.



Sitten minun 11 kysymystäni.

Olipa vaikea keksiä niin monta kysymystä!

1. Mitä söit tänään aamupalaksi?
2. Millaisesta musiikista pidät?
3. Oletko aamu- vai iltaihminen ?
4. Loma. Etelään vai pohjoiseen?
5. Oletko unelma-ammatissasi?
6. Millainen olisi täydellinen päivä?
7. Jos saisit herätä huomenna aamulla uuden kyvyn tai ominaisuuden kanssa, minkä valitsisit.
8. Onko jotain, jonka tekemisestä olet unelmoinut kauan?
9. Elämäsi suurin saavutus?
10. Mikä on bravuurisi keittiössä?
11. Mistä unelmoit juuri nyt?

Lähtetän tämän haaasteen eteenpäin muutamaan blogiin, ehkä en ihan yhteentoista.

Eikä mitään paineita haasteesta.
Vastaa, jos tuntuu siltä, ehdit kevätkiireiltäsi,
eivätkä kysymykset tunnu liian henkilökohtaisilta.

Haastan mukaan Mantelilaakson Susannan,
Marrun Risuja ja Ruusuja-blogista,
Tillariinan Tillariinan fotobox-blogista
Pirkon Elämää ja elämyksiä-blogista
Marian Puutarhassa-blogista
Molleyn Jonninjoutavaa ja kaikkea siltä väliltä-blogista
Liisan Liisan kotona-blogista


Oikein mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille!




Marja

16 kommenttia :

  1. Kiitos haastetta, otan sen vastaan... ja parhaani teen kysymysten suhteen :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos myös haasteesta, Marja! Vastaan, kunhan saan nuo arpajaiset hoidettua loppuun! terv Liisa

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, herkkukakku, mutta onneksi olen kerrankin juuri syönyt vatsan ihan tupaten täyteen, niin ehkä ekaa kertaa ikinä blogistasi ei herännyt kauhea syömähimo :-D
    Tuo olikin mainio toteamus, että seuraa vain kivoja blogeja. No toden totta, niinhän se on!
    Voi, vähän seuraton mutta iso- ja isoisovanhempien lellimä lapsuudessa, ei se kumminkaan ihan kauhean pahalta kuulosta ;-) Mutta silloin tietysti kirpaisi, totta kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos! Onpa hyvä, ettei sinun tarvinnut heti kipaista jääkaapille :)
      Niinpä eihän sitä tylsiä blogeja viitsi seurailla.....
      Juu, isovanhemmat pitivät hyvää huolta, eikä sitä silloin niin osannut lapsiseuraa kaivatakaan, kun aika harvoin oli sitä pientä seuraa.

      Poista
  4. Kiitokset haasteesta! Kivat kysymykset! Lainaan sinulta pari jos en keksi yhtätoista jatkokysymystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria K: ole hyvä! Se kysymysten keksiminen onkin kova homma :)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, ilman muuta otan sen vastaan :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Marja haasteesta, vastailen kunhan olemme maalla pääsiäisen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiva, kun otit haasteen vastaan, pääsiäisen pyhinä onkin aikaa vastailla, jos nämä räntäkelitkin jatkuvat.....

      Poista
  7. Nam miten herkullisen näköinen kakku! Mistä oot tehnyt tuon smoothien? Kivan väristä, suorastaan terveellisen väristä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; juu, ihan mehevää oli, pääsiäistiikerikakku! Smoothiessa on mansikkaa, banaania, appelsiinimehua (itse puristettua) ja intiaanisokeria.

      Poista
  8. Tillariina; kiitos itsellesi, kiva kun otit haasteen vastaan :)

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia haasteesta, Marja!
    Otan vastaan ja teen kunhan tästä pääsiäisen hullunmyllystä selviän!
    Kivat vastaukset sinulla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥