torstai 20. marraskuuta 2014

Yhtenä päivänä paistoi aurinko


Olisiko ollut maanantaina.
Pirteä päivä.


Ravintolapäivästä toipuminen kesti pari päivää.
Nyt on mielessä jo muut touhut.
Aluksi melkein iski paniikki, miten ihmeessä kaikki tulee tehtyä.
Myyjäiset, havupallotilaukset, kransseja pitäsi toisiinkiin myyjäisiin tehdä.
Kaikki kolmen viikon aikana.

Kaikki selveni ja paniikki helpotti, kun tein suunnitelman paperille.
Nyt vaan toimin suunnitelman mukaan päivän kerrallaan.
Kaikki tulee tehtyä ajallaan.
Tehtävät työt ei enää pyöri yhtenä kaaoksena päässä.

Tällä viikolla olen pätkinyt havuja sopivan mittaisiksi havupalloja varten.
Monta laatikollista jo.
Näppärästi on nyt pätkiminen sujunut pihalla, pilvipoutaisessa säässä.
Huomenna saan loputkin pätkittyä.
Viikonloppuna ne on sitten helppo ja nopea koota valmiiksi palloiksi,
ei haittaa se ennustettu sadekaan kun kokoamisen voi tehdä sisällä risuverstaalla.

Tiistaina on vielä luvassa seuraakin, pistetään pystyyn oikein kunnon havuverstas :)

Vaihteluksi ja piristykseksi olen pätkimisen välillä jo tehnyt muutaman havukranssin.


Oikein mukavaa vaihtelua toi keskiviikkoinen Turun reissu työkaverin kanssa.
Lankamaailmassa käytiin.
Hansasta haettiin oikein extra-piristykset Jungle Juice Bar´ista.
Johan jaksettiin kierrellä kaupoissa.
Leonidaksesta haettiin vielä lisäenergiaa; suklaakakkua kera suklaakahvin.
Oikein täydellinen keskiviikko!

Kun aurinko vähän näyttäytyy, löytyy pihaltakin heti vaikka mitä kuvattavaa.
Sateentihkuisena, harmaana päivänä näihin ei edes kiinnitä huomiota!
 vaalea jouluruusu 

 hortensia ja auringon kimmellys

Sinilatva (Polemonium reptans 'Stairway to Heaven')

 Tarhajouluruusu double Ellen pink

 Kallionauhuksen siemenkodat

Purppuraheisiangervo


Kyllä marraskuussakin on vaikka kuinka kaunista!


Rattoisaa viikonloppua, ystävät!



Marja

14 kommenttia :

  1. On kaunista! Erityisesti pidän tuosta nauhuksesta... Mulla on näköjään joku pakkomielle noihin talventörröihin ja tupsuihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni; tuo kallionauhus on kyllä ihan söpö, pörröinen tupsu :)

      Poista
  2. Kaikki kuvat ovat kauniita, mutta minäkin ihastuin erityisesti kallionauhuskuvaan! Siinä on niin hienot valot ja värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara; kiitos :)
      Ihan kuin olisi eri maailmassa kun aurinko välillä vähän pilkistää...
      Kallionauhus on mielestäni näin talvella hienompi kuin kesällä. En ollenkaan välitä keltaisista kukista, mutta perhosia varten minulla on muutamia nauhuksiakin kasvamassa!

      Poista
  3. Upeita kuvia, ja näyttävä kranssi!

    VastaaPoista
  4. Olet oikeassa. Vähän kun saavat valoa, kuolleetkin lehdet heräävät eloon ja näyttävät kauniilta.

    VastaaPoista
  5. Oi, siellä on vielä kaunista. Ihana tuo pilkkumi, mitkä herkut. Uskomaton projekti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; auringonvalossa kaikki näyttää niin paljon kauniimmalta ja toiveikkaammalta! Nyt taitaa olla luvassa lunta tännekin, vielä ei kuitenkaan näy.....
      Ahertaa sai tosissaan pilkkumin eteen, mutta kivaa meillä oli kuitenkin :)

      Poista
  6. Ihanat kuvat - kyllä tämäkin vuodenaika on kaunis! Ja ne valonsäteet - melkein kultaakin kalliimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marri; kiitos :)
      Harvinaista herkkua ovat ne valonsäteet tähän aikaan vuodesta, mutta sitäkin arvokkaampia :)

      Poista
  7. Aurinko tekee ihmeitä jo kuolemaan vaipuneille kasveillekin. Saa ne suorastaan kukoistamaan. Sinä se jaksat ahkeroida :) Lähetäpä sitä energiaa vähän minullekin. Mukavaa viikonloppua toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; suuri vaikutus on pienelläkin auringonsäteellä!
      No, voin vähän lähettää sullekin energiaa, vaikka alkaa se kyllä itselläkin olla aika vähissä.....
      Mukavaa viikonloppua sinnekin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥