tiistai 10. kesäkuuta 2014

On näitä jo odotettukin!


Kesän ensimmäiset amppelikurkut ja tomaatit omasta kasvihuoneesta

Tomaatit ovat Totem-pilaritomaatin satoa ja kurkut amppelikurkkua.
Itse kylvämässäni viidakkokurkussa on kukkia 
ja sitruunakurkunkin ensimmäiset kukat aukeavat pian.
Niiden satoa pitää vielä hetken odotetella.
Toukokuun puolivälissä toin töistä kotiin viimeisen surkean oloisen
amppelimansikan taimen, joka ei ollut kelvannut kenellekään.
Istutin sen saviruukkuun ravinteikkaaseen multaan.
Nyt ovat ensimmäiset mansikat kypsyneet.

Intianmintulle kuva Palibin-syreenistä, vaikka se ei ihan vielä täydessä kukassa olekaan.

Taustalla näkyvästä kasvarista puuttuvat enää syöksytorvet ja edustalta puinen tasanne.
Pelakuut, sekä kurkut ja tomaatit ovat jo paikoillaan, vaikka muu sisustaminen on vielä vaiheessa.

Ensi sunnuntai on minulla viimeinen työpäivä.
Sen jälkeen keskityn kasvihuoneeseen ja omaan pihaan.
Täytyy oikein laatia päiväjärjestys, johon sisältyy myös ainakin tunti valokuvaamista
ja aikaa myös blogille ja teidän kaikkien ihanien blogien lukemiselle.
Tuskin maltan odottaa......

Jo nyt heti haluan lähettää erityisen lämpimät kesäterveiset
vanhoille blogitutuilleni Unelmalle ja Pajupirtin Kaisalle.
Kiitos teille molemmille ihanista terveisistänne ja kommenteistanne!

Uudistustyön alla olevassa havupenkissä kukkivat juuri nyt kielot ja Ruususen uni-atsalea

Reunamuuri on valmis ja alue täytetty mullalla.
Takana kallion reunassa on homma vielä vaiheessa ja multaa täytyy vielä levittää
vanhojen havujen ja Ruususen unen ympärille.
Havujen edessä kasvavat laukat taidan kiskoa ylös heti, 
että saan mullan levitettyä kunnolla,
vaikka ensin suunnitttelin, että antaisin niiden kukkia ensin.
Tammikuussa tekemäni suunnitelman mukaiset havut on jo hankittuina.
....ja vähän enemmänkin, mitä suunnitelmassa oli.....

Alueen virallinen tarkastus on suoritettu asianmukaisesti
ja olen saanut luvan havujen istuttamiselle.
 Tarkastajan työ on välillä tosi tylsää ja väsyttävää
 
Onneksi voi aina ottaa pienet nokoset.
Vaikka kesken työpäivän.

Jos on riittävän lämmin ja leppeä kesäpäivä,
Nipsukin tulee pihalle tarkkailemaan tilannetta.
  
Tarhakalliokielot kukkivat parhaillaan
Ruusa esittelee.

Vuorokausikin ehti taas vaihtua.
Nyt pitää mennä nukkumaan,
huomenna on taas työpäivä.

Nautitaan kesästä!


Marja

53 kommenttia :

  1. Upea syreeni ja todella kaunis reunus kohopenkissä. Tulee hieno istutusalue. Kisut hoitavat hommansa asiantuntemuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; tuo Palibin on kyllä niin sievä, kun siinä on tuollaiset minikukinnot :)
      Kissat ovat aina tehtäviensä tasalla....

      Poista
  2. On se nyt hyvin tarkastettu, kun on pare assistenttiakin mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; niinpä, meillä kyllä tarkastetaan kaikki aina moneen kertaan ;)

      Poista
  3. Tuosta reunustetusta ympyrästä tullee tosi hieno. ja kun viimeistely tarkastuskin on tehty ja hyväksi havaittu, mikäpä siihen on istutuksia tehdäkin sitten. Ihana tarkastaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; juu, nyt pääsen istuttelemaan. Kun vaan ehtisi.....

      Poista
  4. Makoisia hetkiä sinne tuoreen sadon parissa. Aivan upea mielestäni myös tuo ympyrä istutuksineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; kiitos :)
      Kyllä nuo kesän ensimmäiset aina maistuvat niin makoisilta :)

      Poista
  5. Ihanat kissut♥ Nam..oman maan tuotteet :)

    VastaaPoista
  6. Hyvät tuoksut ja maut kuvistasi tulevat tänne saakka :) Amppelikurkkuja on jo syöty useampia ja ovat todella makoisia, tomaatit eivät vielä punoita, mutta odotellaan...
    Virallinen valvoja taas niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja; ovat kyllä makeita ja satoisia nuo amppelikurkut! Ei meilläkään vielä kirsikkatomaatit ole kypsiä, mutta tuo Totem on laitettu kasvamaan niin aikaisin, että tuottaa jo satoa.
      Nyt meidän valvojilla onkin riittänyt töitä.....

      Poista
  7. Oi, tuo syreeni on kaunis!...tuollaisen amppelikurkun pitääkin hankkia..kasvihuonetta en omista, mutta kait se tuolla ihan ulkonakin satoa tuottaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; on se aikas ihana ja hyväntuoksuinen :) Amppelikurkku vaatii tosi suojaisan paikan, ei oikein siedä tuultakaan, mutta pärjää varmaan ulkonakin, jos löytyy sellainen tuuleton paikka.

      Poista
  8. Tarkastajan työ on rankkaa! Minä vasta viime viikonloppuna istutin mm. tomaatin avomaalle. Nyt viilenee sää ikävästi. Saapa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina; on se rankkaa, ei tietoakaan vapaapäivistä, edes viikonloppuna ;)
      Oi, sinun täytyy varmaan laittaa hallaharsoa tomaatin suojaksi, jos sää oikein viilenee......

      Poista
  9. Ihania herkkuja sinulla, ja tuo piha niiiiiiiiiin kaunis, kasvihuonekin näyttää niin upealta!

    VastaaPoista
  10. ihana ihana kissa <3

    myö käytiin ostamassa meidän läheiseltä puutarhalta eilen ensimmäiset kakkos laadun kurkut. ihania käppyöritä joita kaupat ei huoli myydään puoli ilmaseksi viiden kilon laatikoissa. miusta ne on niin suloisia ja ainakin meillä kesän varmin merkki, kun ei itse viitsi kasvatella kurkkuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mehtäemäntä; Onni on kyllä aikas ihana :)
      Sellaiset "kakkosluokan" kurkut ovatkin niitä maukkaimpia!

      Poista
  11. Vau, nyt jo ekat omat herkut!
    Kiva että näytit kukkivan runkosyreenin, sellaista olen harkinnut meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; niinpä ja nyt niitä kurkkuja riittääkin koko kesäksi!
      Tuo Palibin on kyllä söpö :)

      Poista
  12. Ihania kisuli-kuvia! <3
    Melkoiset mylläyksethän sinulla puutarhassa näyttää olevan ja kaunista jälkeä syntyy taatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina; juu, nyt myllätään jo toista kesää. Nyt on vihdoin aikaa kun luovuttiin siitä mansikanviljelystä. Tämä on niin parasta kun saa myllätä pihalla :)

      Poista
  13. Voi mahoton mitä satoa. Kyllä kelpaa. Mä popsin vielä kaupan kurkkua ja tomaattia, mutta salaattia ja yrttejä saa jo omalta pihalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; nämä ekat on niitä parhaita. Kyllä ne kaupankin kurkut ja tomaatit ovat ihan maukkaita näin kesällä :)
      On se niin ylellistä, kun saa käydä napsimassa tuoreet yrtit omasta pihasta!

      Poista
  14. Ihana kesä onkin nyt suvikummussa. Nautitaan kesästä.Mainiot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki; kesä on tosiaan tullut Suvikumpuun :)
      Ensi viikolla alan oikein täysipäiväisesti nauttimaan kesästä ;D

      Poista
  15. Ihania kuvia, juttuja projekteja. Nyt jo kurkkuja ja tomaatteja!

    VastaaPoista
  16. Meikä on tuskin saanut taimensa kasvimökkiin asti ja tämä se tomaatteja kuvailee. Ihan vesi herahti kielelle. Toi pikkusyreeni on kyllä näyttävä istutuksen kruunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta; nämä minun kurkun ja tomaatin taimet ovatkin alunperin peräisin työpaikaltani, siellä on mahdollisuus aloittaa taimikasvatus jo aikaisin keväällä, niin satoakin tulee aikaisemmin.....

      Poista
  17. Ihan just, kuten Riitta Jylhä tuossa kommentoi. Minun tomaattini eivät suostu edes kukkimaan, vaikka höpötän niille joka päivä puuta heinää ja välillä vähän rankempaakin materiaalia. Kurkut kukkivat kukkimistaan, mutta että ihan kurkkuja tekisivät...
    Uudesta kivipenkistä tulee tosi hieno. Ja onhan se ihan virallisesti hyväksyttykin. Mainioita kissakuvia. Onni on selvästi testannut myös mullan laadun karvassa näkyvistä roskista päätellen.

    VastaaPoista
  18. No just niin, kuten Riitta Jylhä tuossa ylhäällä toteaa. Meikäläisen tomaatit eivät suostu edes kukkimaan, vaikka päivittäin käy puhumassa niille puuta ja heinää ja välillä vähän rankempaakin juttua...
    Tuosta uudesta kivipenkistä tulee upea paikka. Onhan se nyt virallisesti hyväksi havaittu. Onni lienee testannut mullan pidättävyyttäkin karvan roskapitoisuudesta päätellen. Ihania kattiloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; no eiköhän ne sinunkin tomaattisi vielä innostu kukkimaankin, lannoittelet vaan reippaasti :)
      Onni testasi kyllä perusteellisesti sekä reunukset, että mullat!

      Poista
  19. Voi, sulle on tullut anonyymilta tuollainen huijausviesti, toivottavasti saat pian poistettua, vaikka eihän noihin taida enää kukaan vahingossakaan langeta klikkailemaan.

    Kummipoika ihmetteli äskettäin, miksi sanon usein Kääk!, kun Aku Ankkahan sanoo niin. No, oli siinä taas miettimistä, miten tuonkin nyt selittäisin. Mutta sanonpa taas: Kääk!, tuon Palibinisi edessä: käsittämättömän upea, rehevä ja kaunis. Tuoksu on varmaan huumaava, koska pienestä puustani parvekkeella parista kukasta tulee jo todella parfyymimäinen tuoksu.

    Ihanat kisuliinit, rapsutuksia ja silityksiä.

    Kasvari jäi hauskasti pikkusyreenin taakse, nyt odotellaan paljastusta...miltä siellä näyttää?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; sain näppärästi poistettua sen viestin. Harvinaista, että se oli päätynyt tänne asti, yleensä bloggeri siivoaa ne hyvin tehokkaasti roskikseen. Niitä on muuten viimeaikoina taas tullut ihan tuhottomat määrät, onneksi menevät suoraan sinne roskikseen!
      Kummipojat ne osaavat tehdä tädille tiukkoja kysymyksiä ;)
      On se syreeni aikas hurmaava ja hyvin on selvinnyt kisujen hyökkäyksistäkin!
      Jooo......paljastan enemmän vähän ajan kuluttua kun olen saanut siellä vähän kalustettua. Eikun tulet paikanpäälle katsomaan.......

      Poista
  20. Ajattelin juuri samaa kuin Intianminttu, että tämä on kuin jännittävä jatkokertomus...Ei malttais odottaa miltä kasvarissa näyttää, vaik runkosyreenikin edessä on aivan hurmaava.
    Uudesta istutusalueestakin tulee varmasti upea.
    Ja sulla on tosiaan satokausi pitkällä, herkullisen näköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; jatkokertomus jatkuu taas kun minulla alkaa loma.......jos sitten pääsisi jatkamaan tuota istutusaluettakin.
      On kyllä hienoa, että jo nyt saa satoa, nyt niistä oman maan herkuista saakin nauttia monta kuukautta!

      Poista
  21. Voi miten ihana piha sinulla on. Ja toi syreeni ja sun kivimuuri. Ei voi kuin ihailla noita sun kuvia :) Kivaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  22. Sä elät mun unelmaa :) Kasvari ja satoa ja pikkusyreenikin. Tuo ympyränmuotoinen istutusalue on kaunis jo nyt. Meille tulossa samantapainen - joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii; heh, tämänpäiväinen unelmaelämä sisälsi töiden jälkeen tunnin kasvien kastelua ja sen jälkeen pari tuntia yhden perennapenkin kitkemistä. Se ei suureksi hämmästyksekseni olekaan vielä siinä vaiheessa, että perennat peittäisivät maan pinnan niin, että siinä ei kasvaisi rikkaruohoja. Nyt se oli voikukkien, vesiheinän ja erinäisten muiden harmitusten peitossa. Oli siellä kuitenkin niitä perennojakin. Mutta tuo kasvari on kyllä sitä unelmaa.....

      Poista
  23. Ihana syreeni ja tuo ympyräkivimuuri.
    ja ruususen uni... Minulle kävi kehnosti kun ostin vuosi sitten 2 Ruususen unta;
    nyt kun ne kukkivat niin ovatkin keltaisia. Arvaa harmittaako.
    nimilaputkin ovat vielä kasvin juuressa, mutta se itse ei tiedä olevansa ruususen uni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh; onpas harmi, varmasti jossain vaiheessa ovat nimilaput menneet sekaisin :(
      Ovatkohan ne sitten "Kullanuppuja", minulla on myös keltaiselta kukkiva atsalea, joka on nimeltään Kullannuppu, edellisessä postauksessani oli siitä kuvakin.

      Poista
  24. Ihanan näköinen aluea tulee noiden anttiikkikivien sisälle! Onnea uudehkoon kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
  25. Aivan ihania kuvia puutarhaprojektista, tulinkin hakemaan vinkkejä kun itsellänikin tuo piha vielä vaiheessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitu; kiitos :)
      Kiva, jos löydät jotain ideoitakin.....

      Poista
  26. Vai kullannuppu se atsaleasi onkin. Viismummoista taisi laittaa edelliseen juttuunsa niin pitkän litanian, ettet kiireessäsi huomannut aivan alkuun laittamaani kysymystä keltaisena kukkivasta atsaleasta. No selvisihän se näinkin. Nyt sitten toinen visaisempi kysymys. Kukkivatko sinun pensasmustikkasi samoihin aikoihin? Sain lopulta äitienpäivälahjaksi kolme mustikkaa, niistä North Blue kukki ensin ja nyt jo lopettelee, kun Aino, ja Pink Lemonade vasta aloittelee, elikkäs ovat vasta nupulla. Itse ostin Arton ja sekin on vasta nuppuvaiheessa. Haen kyllä vielä toisenkin Arton, on niin hyvän oloinen pensas. NB näyttäisi kuivattavan kukkansa, siis ei varmaankaan marjoja tulossa. Kyllähän oppaissa neuvottiin ostamaan tietyn merkkisiä pensaita, jotka parhaiten sopisivat pölyttämään toisensa, mutta kun ei niitä ollut saatavilla. Piti tyytyä niihin joita saa. Vastaa sitten kun ehdit, eli kun pahimmat kiireet hellittävät. Ihania kuvia pihaltasi. Yhyy, täällä ei vieläkään löydy amppelikurkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Kullanuppuhan se. Niin ja välillä on vähän kiirekin, mutta nyt on enää kaksi työpäivää jäljellä, sitten järjestelen ajankäyttöni taas uuteen uskoon.....
      Kyllä ne pensasmustikat tuolla pihalla näyttävät olevan kaikki saman aikaan kukassa.
      Sinunkin mustikkasi kukkivat varmaan ensi keväänä kaikki samaan aikaan. Nyt ne kukkivat eri aikoihin ilmeisesti sen takia, että ne ovat olleet erilaisissa olosuhteissa alkukevään. Toiset ovat lähteneet kasvuun aikaisemmin kuin toiset, osaa on voitu pitää esim. kasvihuoneessa kasvuunlähdön nopeuttamiseksi.
      Saattaa olla että se NB ei ole pölyttynyt, kun ne toiset eivät ole olleet kukassa silloin kun se kukki. Ensi keväänä siihenkin jo varmasti tulee mustikoita. En kyllä osaa ottaa kantaa siihen, mitkä lajikkeet parhaiten pölyttävät toisensa, ei sillä varmaan kovin suurta merkitystä ole, kunhan on vaan eri lajikkeita sekaisin. Luulisin.
      No voi että, kun ne puutarhurit eivät siellä suunnalla tajua alkaa kasvattaa sitä amppelikurkkua.....
      Mukavaa viikonloppua sinulle kuitenkin!

      Poista
  27. Kaikki on niin ihanaa ja kaunista. Ympyrämuuri ihan huippu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥