torstai 5. kesäkuuta 2014

Puutarhabloggaajien tapaaminen



 Muutama viikko sitten sain sähköpostiini kutsun Kotipuutarhalehden järjestämään
puutarhabloggaajien tapaamiseen Helsinkiin.
Kutsu oli niin houkutteleva, että samantien ilmoittauduin mukaan,
 vaikka matkaa vähän kertyikin.
Järjestin tiistain itselleni vapaapäiväksi.

Paremmin ei vapaapäivää olisi voinut viettääkään 
kun sain vielä Teekkarin autonkuljettajaksi :)

Tapaaminen oli Mosa Interiorsin kauniissa liikkeessä, 
joka oli täynnä aivan huikean ihania sisustustuotteita.

Paikalla oli Kotipuutarhalehden mukavia toimittajia,
 puutarhuri-valokuvaaja Hanna Marttinen
antoi vinkkejä kasvien ja puutarhan kuvaamiseen.
Suunnitteluhortonomi Kati Jukarainen vastaili puutarha-aiheisiin kysymyksiin.
Ihanaa oli myös tavata Ella Räty, 
hän on ollut mukana toimittamassa mm. Viljelykasvien nimistöä,
joka korvaamaton teos puutarha-alalla.
Ella Räty on kirjoittanut äskettäin ilmestyneen upean Suomalainen metsäpuutarha-kirjan.
Kirjan kuvat ovat Hanna Marttisen. 


Paikalla oli "vanhoja" blogituttuja ja moneen uuteenkin sai tutustua.
Tunnelma oli heti alusta alkaen iloinen ja juttua riitti
kaikkien kanssa. 

Hanna Marttisen kuvausvinkeistä useimmat olivat ainakin teoriassa
minulle ennestään tuttuja.
Eri asia on, miten niitä aina tulee noudatettua......
Yksi Hannan neuvoista oli, että ei kannata kuvata kohdetta,
 joka on keskipäivän kirkkaassa auringonpaisteessa.
Etsi varjoa, tai varjosta kohde scrimmillä (varjostimella),
 joka pehmentää kirkasta auringonvaloa.
Näitä varjostimia voi hankkia valokuvaustarvikeliikkeestä, 
tai sellaisen voi tehdä vaikka hallaharsosta.
Omasta mielestäni parhain kuvaussää onkin pilvipoutainen.
Myös iltaisin on upea pehmeä kuvausvalo.
Itse käytän scrimminä Riviera Maisonin valkoista sateenvarjoa.
Vielä ei ole tullut hankittua sellaista virallista....

Toinen tärkeä, oikeastaan välttämätön varuste on jalusta.
Varsinkin kuvattaessa laajempia kokonaisuuksia, joissa on suuri terävyysalue,
jalusta on jokseenkin välttämätön.
Makrokuvauksessa jalustan lisäksi ehdoton apuväline on kaukolaukaisin.
Puutarhaa kuvattaessa kannattaa kuvata yksittäisten kukkien lisäksi
 myös laajempia kokonaisuuksia.
Tällöin kannattaa kuvaan ottaa mukaan jokin työväline tai vaikka ihminen, jolloin
kohteen mittasuhteet tulevat esille.

Vähän sivuun bloggaaja-illasta:
Oikein paljon lisää hyviä vinkkejä löytyy tästä kirjasta.
Kannattaa lainata kirjastosta tai hankkia itselle tämä kirja.
Tätä kirjaa tutkiskelen aina, kun vaan on aikaa.....

Illan aikana oli myös mahdollisuus tehdä ostoksia.
Uuteen kasvihuoneeseen löytyi ihana peltinen kastelukannu.

Virallinen tarkastuskin on jo tehty ja kannu hyväksi havaittu.


Oikein paljon kiitoksia Kotipuutarhalehden väelle illan järjestämisestä
ja hienosta tuliaiskassista.
Teekkarin koira oli aivan hullaantunut siitä munankuorikalkki-paketista.
Olisi halunnut syödä sen lannoitteen. Ei kuitenkaan sitten annettu sitä hänelle.

Kaikille mukanaolleille bloggaajille kiitos mukavasta seurasta. 
Oli niin kiva tavata teidät kaikki!


 Kotipihalla Ruusaa ihan vähän närkästyttää Teekkarin koira,
joka on tullut Ruusan reviirille.

Pian syödään ekat amppelikurkut

Amerikanvuokko, taustalla unelmatädyke ja akileija

 tulppaanitkin vielä kukkivat

Oikein rattoisa ja virkistävä vapaapäivä!

Vähän yli viikko vielä on töitä,
sen jälkeen on kotipihan vuoro.
Pienen puuhastelun jälkeen ilkeää ehkä niitä
laajempia kuvakulmiakin tänne blogiin laittaa........



Marja

21 kommenttia :

  1. Oi, sullahan on jo varjostukset ja muut ohjeet käytössä. Kiitos tuosta kirjavinkistä, olisi kiva oppia enemmän...
    Kuvaus vaatii aikaa ja keskittymistä. Joskus sitä käy vaan huolettomasti räpsimässä kuvia, vaikka tahallisesti sehän oli muotia... No, valokuvauksesta voi ajatella samoin kuin puutarhanhoidosta, koskaan ei tule täysin oppineeksi ja aina voi oppia uutta. Joskus se on mukavaa ja joskus tuskastuttavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; olen harrastanut valokuvaaamista tooosi kauan. Paljon olen lukenut erilaisia oppaitakin, oppien soveltaminen käytäntöön kyllä välillä unohtuu tyystin......mutta tuota varjostusta kyllä käytän aina.
      Jalustan kanssa ei aina vaan jaksa värkkäillä ;)
      Tuo on kyllä totta, molemmissa on aina uutta opittavaa.

      Poista
  2. Teillä oli varmasti mukava ja hyödyllinen päivä. Ja vitsit, kohta sitä satoa alkaa tosiaan tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; meillä oli kaikinpuolin onnistunut päivä! Jee, totta! Meillä jo ekat tomaatitkin punertavat!

      Poista
  3. Kiitos kirjavinkistä. Täytynee hankkia ;O) Luulen kyllä, että malttamaton luonteeni on este jatkossakin jalustoille ja varjoille ja räpsin vähän kuten tähänkin asti. Olipa mukava ilta, hyvää seuraa. Oli kiva tavata taas, Marja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; tuossa kirjassa on tosi selkeitä ja näppäriä ohjeita. KUKAAN ei aina jaksa värkkäillä kaikkien lisävarusteiden kanssa ;)
      Kiitos samoin, oli todella kiva tavata!

      Poista
  4. Teillä kuulostaa olleen mielenkiintoinen ilta : )
    Noissa kuvaushommissa minä olen niin "lyhytjännitteinen", etten jaksa käyttää jalustaa tms. Onneksi blogeissa amatöörityyli riittää ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SariW; oli todella onnistunut ilta!
      Tosiaan aina ei jaksa asetella sitä jalustaa....
      Totta; blogeissa ei ole tarkoitus olla virheettömiä ammattilaiskuvia, valokuvablogit ovat sitten asia erikseen.
      Meillä puutarhablogeissa kuvat eivät ole itsetarkoitus vaan dokumentointikeino.
      Hanna muuten kertoi, että blogeissa esiintyvä kuvaustyyli on nyt hyvin trendikästä myös ammattikuvaajien keskuudessa, asiakkaat haluavat samantyylisiä kuvia mitä blogeissakin on!

      Poista
  5. Hyvää kesää sinulle, Marja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma: kiitos, oikein ihanaa kesää myös sinulle!

      Poista
  6. Kunnon kurkkuakin jo tulossa :) Mulla vaan kukkii ja kukkii, ei tee mitään valmista :( Missähän vika?
    T. Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina; Onko sulla amppelikurkkuja vai kasvihuonekurkkuja? Saattaa olla kysymys pölytysongelmasta. Jos kurkut ovat vaikka kasvihuoneessa, jonne eivät mehiläiset ja tuulenvire pääse, saattavat kurkun kukat jäädä pölyttymättä. Ilman pölytystä ei muodostu kurkkujakaan!

      Poista
  7. Varmasti on ollut todella mielenkiintoinen tapaaminen :) Kiitos kuvaukseen liittyvistä vinkkauksista.
    Meillä myös saadaan just kohta maistella ensimmäinen amppelikurkku!
    Aurinkoisia päiviä Suvikumpuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja; kyllä kivaa oli kaikilla! Olepas hyvä vaan!
      Amppelikurkut ovatkin niin herkullisia, meillä taidetaan syödä huomenna ekat!
      Kiitos, mukavia kesäpäiviä sinullekin!

      Poista
  8. Minäkin sain tuohon tapaamiseen kutsun,mutta valitettavasti ajankohta oli mulle niin huono,että ei ollut mahdollisuutta päästä mukaan. Kyllä pani taas hiukan harmittamaan,kun en päässyt mukaan sinne bloggaajien Marketanpuiston tapaamiseenkaan.
    Minäkin suosittelen tuota samaa kirjaa. Oikein hyvä ja riittävän yksinkertaisesti tällaiselle "palikalle" selostetut kuvanottovinkit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; harmi, ettet päässyt mukaan! Järjestin itselleni tiistaiksi vapaapäivän ihan tätä tapaamista varten. Viikolla vapaapäivän saaminen tähän aikaan keväästä on helpompaa kuin viikonloppuna. Siksi minäkään en päässyt sinne Marketanpuistoon. Pitäisiköhän järjestää kesän loppupuolella vielä joku tapaaminen. Vaikka jossain muualla mukavassa paikassa, ettei aina tarvitse lähteä Helsinkiin asti.......
      On tosiaan helppotajuinen ja monipuolinen kirja tuo!

      Poista
  9. Varmaan antoisa ja kiva puutarhabloggaajien tapaaminen Mieheni harrastaa valokuvausta ja häneltä löytyy opaskirja, jos toinenkin. Minä taas otan kuvia vähän huolettomammalla otteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kyllä mukavaa oli!
      Ihan kelpo kuvia tulee sillä huolettomallakin otteella. Mutta jos on oikein kiinnostunut kuvaamisesta, opaskirjatkin ovat hyödyllisiä!

      Poista
  10. Taidan olla aika huithapeli kuvaaja, minulla ei ole jalka ollut pahemmin käytössä, tosin tänään testailin isän vanhaa, painavaa kolmijalkaa. Ei kovin kätsy, asettelemisessa menee oma aikansa. Mutta makrokuvailussa lyhyellä terävyysalueella jalka olisi kyllä toisinaan poikaa, varsinkin hämärämmässä valossa. Scrimmiä ja kaukolaukaisinta en edes omista, mutta olen kyllä harkinnut sitä kaukolaukaisinta.

    Tsemppiä loppurutistukseen Vuorelassa! Kohta sulla koittaa loma!

    VastaaPoista
  11. Voi rähmä, mäkin sain tuon kutsun, mutta oli niin hölmösti sijoitettu keskelle viikkoa, ettei ollut mitään mahiksia lähteä. Taitaa käydä niin, etten kerkeä Vuorelaan ennen kuin sun duuni loppuu :/

    VastaaPoista
  12. Kiitos kirja-ja kuvausvinkeistä. Vähän kyllä mua harmittaa, kun en iltaan lähtenyt....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥