torstai 19. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta!

Kolme lomapäivää on jo takana,
pari ekaa päivää kului kaikenlaisia kaupunkiasioita hoidellessa.
10 viikon työputken aikana ei viikolla kaupunkiin ehtinyt
ja vapaapäivätkin kuluivat kaikkeen muuhun mukavaan.
Alkuviikon illat on oltu ahkerasti pihatöissä.
Tämä on aivan unelmakeli pihatöiden kannalta;
helle ei uuvuta ja navakka tuuli on pitänyt hyttyset jä mäkäräiset loitolla.
No, se räntäsade oli kyllä vähän jo liikaa.....

Tänään yritän tässä ruoanlaiton välissä saada aikaiseksi tätä postausta.

Saaristolaisleipä on kohoamassa ja makaronilaatikko on uunissa
(meillä tosiaan syödään makaronilaatikkoa sekä jouluna, että juhannuksena).
Piimäjuusto, juustokakku ja voileipäkakku ovat vielä vaiheessa.
Huomenna aamulla käydään torilla katsomassa
 löytyisikö kohtuulliseen hintaan hyviä uusia perunoita.

Kurkistus kasvariin eteläpuolen kukkapenkin suunnasta

Pihalla saatiin kasvarin viereinen kukkapenkki valmiiksi.
Penkin toinen puoli on happaman kasvualustan kasveille ja toinen puoli tavismullan kasveille.

Multana on sokerijuurikkaiden mukana Säkylään Sucroksen tehtaille kulkeutuvaa peltomultaa. 
Pesun yhteydessä sokerijuurikkaista irtoaa multaa, 
joka varastoidaan ja vanhennetaan altaissa ja aumoissa useita vuosia.
Köyliöläinen maanrakennusliike Isotalo jalostaa sitä puutarhamullaksi
lisäämällä siihen turvetta, hiekkaa ja ravinteita.
Pari vuotta sitten jo ostimme tätä multaa ja käytännön kautta opimme, että
vuoden kuluttua multa oli tiivistynyt todella kovaksi.
Nyt lisäsimme uusiin alueisiin puutarhaturvetta ja hiekkaa.
Toivottavasti riittävästi.

Happaman kasvualustan kasveille lisäsin havu-rodomultaa
 ja sekoitin joukkoon vielä kompostikuiviketta.
Penkissä kasvavat ja toivottavasti viihtyvät valkokletra, sinivaleunikot, punakolmilehdet,
valkoalpit, pari helmipensasta, matsuriankärhö, atsalea Adalmina, vuoriarhot.
Reunaan istutin yksivuotisia isosamettikukkia ja jättiverbenoja.
Taustalla pilvikirsikka.
Talon päädyn varjoperennapenkki.
Täällä on juuri sitä tosi kovaa multaa.
Rikkaruohot ovat erittäin tiukassa! 
Seuraava projekti on yrittää kuohkeuttaa myös tämän penkin multaoloja.
Etualalla kukkii lehtorikko, eikä varjorikko, kuten edellisessä postauksessa sanoin.
Ilmankos SariW ihmettelikin, että ovat erilaisen näköisiä varjorikon kukkia ;)
Varjorikkoakin kasvaa tässä penkissä toisaalla, seuraavaan postaukseen voisinkin laittaa vertailukuvat!
Lavakauluskasvimaa taustalla ja etualalla uusi havualue.
Lavakauluksiin pitää lisätä multaa ja istuttaa kennoissa kituvat kasvit vihdoin maahan
.
Etualalla uusi havualue odottaa valaisimien johtojen asennusta ja mullan kuohkeuttamista.
Sen jälkeen peitän mullan maisemointikankaalla, teen havujen istutuskohtiin reiät ja 
lopuksi alue peitetään kelon värisellä koristekatteella.
Tuo kesäkynttiläruukku on menossa ihan muualle.....

Sarah Bernhardt


Therese Bugnet kukkii kuistin nurkassa

Siperiankurjenmiekat



Kurkistetaan vähän kasvariin, vaikka siellä(kään) ei ihan valmista ole vielä.

Amppelikurkut ja viidakkokurkut, taustalla lumihiutale

viidakkokurkku

sitruunakurkku kukkii ahkerasti, vaikka vielä ei ole kurkun alkuja näkyvissä

tomaatteja kypsyy jo runsaasti

olivipuu, pilaritomaatti ja sitruunakurkku

.....edellisten lisäksi myös Ruusa.
Ruusan uusi lempparipaikka.
Vein kasvariin vanhan korituolin, jonka Ruusa omi heti itselleen.
Juhannuksen jälkeen käymme ostamassa tuolit, eikös ne ALEt alakin heti ensi viikolla.

Pamela Vaugham


Kasvarin pöydällä on hassu hapsullinen marketta


Tänä vuonna ei ilmeisesti voi toivotella lämmintä ja aurinkoista Juhannusta,
mutta leppoisaa ja rentouttavaa kuitenkin!

Kaikesta huolimatta meillä olisi tarkoitus istuskella kasvarissa
 (ilmeisesti me istumme lattialla vaan) ja 
aukaista kuohuviinipullo juustokakun seuraksi.
Ehkä siellä tarvitaan myös villapaitaa ja villasukkia,
mutta joululta säästynyttä glögiä ei kuitenkaan nyt lämmitetä.....
Pidetään vähän lomaa ja ollaan vaan,
paitsi varmaan viimeistään sunnuntaina pitää päästä tekemään jotain!
Ainakin vastailen myös tuon edellisen postauksen kommentteihin ;)



Marja

36 kommenttia :

  1. Ruusan päälle ei ainakaan saa istua! Eikös cocktail-kutsuilla yleensä seistä ;-)
    Ihanan runsaan näköistä kasvarissa jo nyt, ja heti uusi istutuspaikkakin tehty siihen viereen! Kyllä teidän kelpaa. Upeaa!
    Iloista juhannusta ja lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; no ei istuta tietenkään ;)
      Ekan kuoharilasin jälkeen pitää päästä istumaan, kyllä me jotain keksitään!
      Kiitos samoin!

      Poista
  2. Kyllä minä niin nautin näistä blogissasi käynneistäni:) Oma puutarha kun on aivan retuperällä, niin on mukava katsella kauniita kuviasi runsaista kukkasista.
    Oikein ihanaa juhannusta teille!

    VastaaPoista
  3. Oi kun tuli ihan laiska olo - tässä on maanantaista asti lomaa viettänyt, mutta sinuun verrattuna en ole kyllä mitään saanut aikaan. Aivan ihanalta näyttää siellä! Oikein mukavaa juhannusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustakissa; lomalla oikeastaan kyllä kuuluisikin vaan olla......
      Kiitos samoin!

      Poista
  4. Kauniita, herkullisia ja ihanan rentoja kuvia! =) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia jälleen. Mukavaa juhannusta ja muista lepäillä ja nauttiakin kaikesta tuosta kauneudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kiitos ja kyllä sitä aina välillä laiskotellaankin.....

      Poista
  6. Kaunista teillä :) Mukavaa Juhannusta, pukeutukaa lämpimästi! ;)

    VastaaPoista
  7. Viismummoista toivottaa Iloista Juhannusta säästä huolimatta. Kiitos kaikista neuvoistasi ja ihanista hetkistä sivuillasi. Koneeni aukeaa enää harvoin millään keinolla, 7 vuotta on liikaa ikää. Suloista suvea Suvikumpuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viismummoista; kiitos!
      Eipä kestä kiitellä, toivottavasti saat toimivan koneen.......

      Poista
  8. Johan oli taas pläjäys! Sulla on vaikka mitä kivaa. Ja kivoja rakenteita ja kasveja hyvässä tasapaainossa. Mä olen suunnitteljaksi melko kukkatarhuri itse ja musta pihaan kuuluu aimo annos kasveja kuten sulla. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GardenianKati; Minustakin pihalla pitää olla paljon kasveja, mutta sekin on makuasia. Toiset tykkää kivipihasta.....
      Kiitos samoin!

      Poista
  9. Minunkin sitruunakurkut kukkivat, mutta vain yhdessä näkyy olevan pieni pullukka-alku. Ulkona olleet sitruunakurkut saivat kylmää tiistain raekuuroissa, kun itse olin Kalajoella. Aina ei voi onnistua ; )
    Leppoisaa juhannusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SariW; täytyykin tutkia tarkemmin, löytyisikö tuosta puskasta yhtään alkua-mulla sitruuunakurkut kasvavat isossa ämpärissä, ainakin 4 samassa ämpärissä. On vähän tuuhea puska.....
      Oi sentään, varmaan järkyttyivät kukrkkusi rakeista!
      Kiitos samoin!

      Poista
  10. Taas paljon kaikkea ihanaa, minä taidan saada ihan pienen pienen ähkyn.
    Hyvää juhannusta olihan keli sitten mikä tahansa.
    Ruusa osaa valita.......

    VastaaPoista
  11. Hienoja kurkkuja ja tomaatteja! Kiva nähdä muitakin lajikkeita kuin ne tavalliset! Leppoisaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentukka; pitää kokeilla jotain erilaista, niitä taviksia saa ostaa toriltakin.....
      Kiitos samoin!

      Poista
  12. Sinun puutarhasi on kylllä varsinainen runsaudensarvi. Saahan sitä lämmintä juhannusta toivottaa. Jos se vaikka silloin toteutuisi. No, tänään on jo juhannuspäivä ja eilen istuttiin pihamaalla villasukat jaloissa ja viltit harteilla. Ei sentään satanut.
    Mukavaa juhannuksen jatkoa sinulle ja kissoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; tämä sarvi alkaa vähitellen pursuta yli äyräiden, en meinaa itse ehtiä perässä kaikkea hoitamaan....
      Meillä oli juhannus ihan aurinkoinen, vaikka vilpoisa, vasta sunnuntaina alkoi sataa.

      Poista
  13. Ajatella, tomaatteja jo punaisina. Ehkä minunkin pitäisi suojata omani jollakin konstilla, että lähtisivät vähän fiksummin kasvamaan. Nyt on tulossa vain muutama kukka, eikä toivoakaan muusta. Avomaa ei kahdeksan lämpöasteen voimalla oikein anna elämän eväitä...

    Muutoin jaan muiden kommentoijien ajatukset: on siellä Suvikummussa ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii; tomaatit ja kurkut ovat tosiaan aika vaativaisia lämmön suhteen. Nyt eivät kelit oikein ole ulkona suosineet, räntää saavat niskaansa harva se päivä!
      No, on täällä välillä kyllä ihan kivaakin.....

      Poista
  14. Hih, minä juuri ajattelin, tässä terassilla istuskellessani, että jäiköhän joululta glögiä;)
    Rentouttavaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; glögi olisi kyllä voinut lämmittää mukavasti. Mutta periaatteessa. Ei glögiä Juhannuksena!

      Poista
  15. Tänä vuonna mun kurkut ja tomaatit ovat jostain syystä surkeita. Eivät kuki. Näinköhän tulee mitään satoa. Eka kerran on käynyt näin. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; Varmaan ovat kurkut ja tomaatit tykänneet huonoa näistä kylmistä keleistä, kasvarissakin lämpötila menee helposti liian alhaiseksi.

      Poista
  16. Kaunista! Ihana lamppu! Onko se itse tehty?

    VastaaPoista
  17. Mukava katsella eteläisen Suomen kesää! Se on niin erilainen eri puolella Suomea. Kilpisjärvellä hiihtelevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila; Suomessa tosiaan on monenlaista maisemaa tällä hetkellä! Juhannushiihdot taitavat olla perinne siellä Kilpisjärvellä....

      Poista
  18. Saako tuon sitruunakurkun taimia jostan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; olen siemenestä kasvattanut nuo sitruunakurkut, jostain ihan tavallisesta puutarhaliikkeestä ostin siemenet keväällä, ovat Scheteligin maahantuomia. Kurkku on nopea kasvamaan, taisin kylvää nuo joskus huhtikuun alussa.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥