sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kevään vihreää

Se on nyt niin kevät!

Perjantaina satanut lumi on enää muisto vain.
Meillä oli tänään +5 lämmintä,
aurinkokin paistoi vähän aikaa iltapäivällä,
lintujen sirkutus pihapuissa yltyy päivä päivältä. 
 
 Navakka tuuli viilensi keliä tuntuvasti ulkona,
mutta pelakuut ovat risuverstaan ikkunalla virittäytyneet jo kevääseen.
Keväänvihreä viidakko!

 Pamela Vaugham on kukkinut koko talven,
kaverinsa Richard Hodgeson pitää juuri nyt taukoa.


 Sparkler on kukkinut ahkerasti koko talven.
Joku pieni ötökkäkin on herännyt.
 
 Pink Capitatum tuoksupelakuu on kasvanut tosi isoksi talven aikana.

Pelakuut ovat selvinneet talvesta oikein hyvin risuverstaan ikkunalla kasvilampun valossa.
Kaikki ovat niin reheviä, melkein ollenkaan ei ole kuivuneita lehtiäkään.
Enpä oikein osaa edes leikata niitä.....
Pistokkaitakaan en tarvitse, kun Tukholman messuilta on täysin mahdoton selvitä 
ostamatta muutamaa uutta pelakuuta!

 Pihalla on varsin märkää ja kuraista.
 Varjorikko on jo valmis lähtemään kasvuun
 
 ´Ruususen Uni´-atsalean juurella on jotain pieniä piippoja, 
olikohan siellä kevätkurjenmiekkoja?
Enempää ei ehditty pihalla kuvata tällä kertaa, kun Onni halusi sisälle.
Siinä kuvaajan keskittymiskyky vähän häiriintyy 
kun assari vieressä naukuu kovaäänisesti koko ajan .....


 Sisällä Onni sai raksuja ja luomu-täysmaitoa
ja minä koulin latva-artisokat.
 Niillä olikin tosi hauraat ja helposti katkeavat pitkät juuret, ainakin 10 cm.
Ensi kerralla täytyykin muistaa kylvää ne valmiiksi kennoihin eikä hajakylvönä.
Kennosta saa helpommin irrotettua taimen paakkuineen siinä vaiheessa 
kun se pitää siirtää isompaan ruukkuun.
Osan taimista koulin kuitenkin kennoon ja muutaman isompaan ruukkuun.
Ainakaan vielä ei ole yksikään nuupahtanut.

Eilen saatiin asennettua toinenkin kasvilamppu risuverstaalle.
Artisokat saavat muuttaa sinne ensi viikolla, kun ensin saan lämpötilaa siellä vähän nostettua.

 
Arvaa mikä on tämä ötökkä?

Mummun pilkkumin tulppaanit ovat olleet jo viikon kuistilla.

Viikonloppuna olen aloittanut kevätsiivouksen.
Aloitin keittiön kaappien tyhjentämisellä kaikesta ylimääräisestä.
Nyt kaapeissa on vain niitä astioita ja tarvikkeita, joita oikeasti tarvitaan ja käytetään.
Monta laatikollista vietin Mansikkapaikan varastoon odottamaan kirppis-inspiraatiota.
Niin mukavalta näyttävät väljät ja siistit kaapit.
Seuraavaksi on vaatehuoneen vuoro......

Mummun Pilkkumin loppupalaveri pidettiin tänään.
Oltiin oikein tyytyväisiä, hyvää palautetta ollaan saatu ja
meillä itsellä oli kivaa.
Seuraavan kerran Mummun Pilkkumi avautuu marraskuun 15 päivänä.
Mummulan pikkujouluateria on teemana silloin.
Niin innoissamme oltiin, että ruokalistakin jo hahmoteltiin :)

Ensin kuitenkin nautitaan piiitkästä keväästä ja kesästä!

Oikein mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa!



Marja

26 kommenttia :

  1. Ötökkä: bataatti?!?!?! :D Olisiko? Omassani vasta yksi verso tulossa, mutta juuren alkuja pukkaa. Uskomaton pelakuuviidakko ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; joo, on se bataatti :)
      Nuo pelakuut on vaan niin ihania! Ja muutama vuosi sitten en välittänyt pelakuista yhtään. Niin se mieli muuttuu....

      Poista
  2. Ihanaa että jatkatte Pilkkumia, kuulosti niiiin ihanalta! Täytyy alkaa suunnitella jos voisi lähteä retkelle... siis marraskuussa, harvemmin silloin tulee mihinkään lähdettyä, mutta nimenomaan se voisi piristää. Jopa antijouluihmistä ;-)
    Minullekin tuli mieleen bataatti.
    Voi Onnia, ei ole ilmeisesti niin innokas piha-assari kuin Musti, tai sitten Mustin innostus johtuu siitä että on joutunut olemaan kaupungissa niin paljon tänä talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Pilkkumin pito oli niin mukavaa, että ilman muuta jatketaan... marraskuu on oikein oivallinen ruokaretkeilykuukausi!
      Bataatti on hän kyllä.
      Onni on viimeaikoina viihtynyt harvinaisen hyvin sohvan nurkassa torkkumassa, taitaa olla ulkona huono vesimyyräsesonki juuri nyt!

      Poista
  3. Kiitos samoin. Hyvä idea tuo kaapien siivous Kauniita kuvia sinulla taas.Vettä on satanut ja maa ihan paljas. Nurmikko vihertää. Tule oikea kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki; Siivous on oikein palkitsevaa puuhaa, innostus vaan lisääntyy homman edetessä :)
      Tosi märkää ja kuraista on täälläkin!

      Poista
  4. Ihaillen katselen sinun pelakuu-viidakkoa. Mulla vain kahdessa pari lehteä jäljellä :O/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MINNA; tänä vuonna nuo pelakuut ovat pärjänneet erikoisen hyvin.
      Kyllä ne sinunkin pelakuusi vielä voivat rehevöityä, kun vähän leikkaat niitä ja vaihdat uuden mullan :)

      Poista
  5. Upeaa vihreää. Tuo ötökkä on varmasti joku juures joka kasvattaa versoja..punajuuri`?
    Täytyy ihailla tuota sinun energiaasi tuohon ruuan valmistukseen..itse kun en saa siihen ispiraatiota.
    Perheelle arkiset sapuskat kyllä teen ja siihen loppuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina T; erityisen piristävän vihreää! Juures on kyllä, bataatti.
      Ruoanlaitto ja leipominen ovat ihan kivaa puuhaa ja porukalla vielä kivempaa :)

      Poista
  6. Upeita pelakuut jo ovatkin...itselläni talvehtivat varaston pikkuisilla ikkunoilla. Kasvu on jo niissäkin alkanut, mutte ei lainkaan noin mahtavia ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; nuo pelakuut eivät oikeastaan viettäneet lepoaikaa ollenkaan, kukkivat vaan koko talvenkin!

      Poista
  7. Silmäni jäivät kiinni tuohon värikkääseen tulppaaniläjään ♥
    Ihana kun alkaa siellä ja täällä olla kevätjuttuja, kevät on jo niin ovella!
    Kohta se on maaliskuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marris; nyt on ollut niin lämmintä, että tulput eivät ole paleltuneet tuolla kuistilla, ilahduttavat siellä jo toista viikkoa!
      Kevät on jo ihan täällä, kunhan ei takatalvi yllättäisi.....

      Poista
  8. Oi ihanaa kevään vihreää. Pelargoneja on täälläkin hellitty, mutta kovin pieninä vielä talven jäljiltä kohottelevat lehtiään valoa kohti. Sitä kohden tässä nyt kuitenkin mennään - ja voi miten hyvältä se tuntuukaan.

    VastaaPoista
  9. Oi mikä ihana keväinen viidakko tosiaan!

    VastaaPoista
  10. Häikäisevän upeita pelakuita sinulla ja niin elinvoimaisia ja vehreitä. Huh - olisipa meilläkin pelakuita. Pitänee hommata pikimmiten ;) Latva-artisokat ovat mukavia esikasvatettavia. Meilläkin on 40 pikkutainta työhuoneen ikkunalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jori; pikkuisia pelakuun pistokkaita on jo myynnissä ainakin Plantsussa, ei muuta kun ostoksille :)
      Sulle tuleekin komea latva-artisokkapelto kesällä!

      Poista
  11. Mahtava viidakko, tuonnehan melkein eksyy. Ja latva-artisokassa jo pieniä taimia. Ostin latviksen siemeniä vasta viime viikolla ja laitoin multaan, joten mitään ei vielä näy.
    Bataatti minullekin tuli mieleen, ja väristä mustajuuri, johon muoto ei kyllä taida sopia.
    Muistahan laittaa sitten syksyllä Pilkkumi-mainoksia täällä blogissakin. Eihän sitä tiedä, mikä matkakärpänen saattaa iskeä, kun herkullista ruokaa on jossain tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; nuo artisokat itivät neljässä päivässä, olin kyllä liottanut niitä ensin yön yli.
      On se bataatti....
      Varmasti mainostan ja nyt on ainakin päivämäärä tiedossa hyvissä ajoin :)

      Poista
  12. Rehevät pelakuut siellä sinulla kasvaa ja kukkii. Minun pelakuuni maalla saavat vain valoa ja aika viileää ilmanalaa, ei siis rakkautta kun en ole paikalla niille puhelemassa.
    Tuo päivä 15.11 pitänee laittaa muistiin ja jospa saisin siskoni mukaan, mutta tosiaan kevät ja kesä ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; jospa niistä pelakuista on seuraa toisilleen, vaikka et aina olekaan itse paikalla ;)
      Olisikin mukavaa, jos pääsisitte Mummun Pilkkumiin käymään!

      Poista
  13. Oi miten kesäistä, ja pelakuut niin hienosti kasvussa. Kyllä kevään piipottajat kukkapenkeissä saavat mielen hykertelemään. Meilläkin lämpötila on plussalla, mutta lunta vielä parikymmentäsenttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anski; nyt on kyllä kesäistä, mutta toisaalta sitä kovin pelkää vielä talven tulevan uudestaan....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥