torstai 27. helmikuuta 2014

SYDÄNHAASTE

Silmukan ytimestä-haasteen helmikuun aihe on
SYDÄN
Haasteen kotiblogit ovat Silmukan Saalistus ja Pipon ytimestä,
joista löytyvät linkit haastevastauksiin.

Haastevastaukseni tuli valmiiksi hyvissä ajoin jo toka vikana päivänä!

 Kuten kaikki tietävät, melkein mistään työstä ei tule mitään ilman asialle omistautunutta assaria!

Risusydämet tein koivunoksista eilen ihan itsekseni risuverstaalla.
 Nipsu toimi tänään kannustavana assarina kun
koristeltiin ne keittiön pöydän ääressä!


Kolme sydäntä saatiin tänään valmiiksi.
Kevät ja pääsiäinenkin olivat inspiraation lähteinä koristeluissa.




 



Tulppaanit ovat ilahduttaneet kotiin tulijaa kuistin pöydällä jo kaksi viikkoa!

Katsoin juuri pitkän ajan sääennustetta,
 lämpötila näyttäisi edelleen pysyttelevän plussan puolella.
Seuraavaksi kuistin pöydälle pääsevät narsissit ja helmililjat.
Oi että tätä onnea, jo nyt voi tehdä ruukkuistutuksia ulos!

Tähänkin haasteeseen lähdin mukaan.
Tässä onkin ryhdyttävä miettimään postausaiheita oikein urakalla!
Aiheita alkaa tosin tässä vaiheessa vuotta ja kevättä olla jo vaikka kuinka.
Kunhan vaan toteuttaa ne.

Ihan ensin otan kuitenkin esille kuukalenterin ja Kuun vaikutus-kirjan
ja teen aikataulun seuraavia kylvöjä varten!


rikäs torstai-iltaa!



Marja

31 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Irmastiina; kiitos! Assari on pätevä ja rauhallinenkin, ei pahemmin sekoittele minun nauhojani :)

      Poista
  2. Ihania risusydämiä! Erityisesti ihastuin tuohon ruskean sävyiseen, jossa on pieni kastelukannu. Kohta sitäkin hyödyllistä puutarhurin apulaista jo tarvitaan :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MINNA; kiitos! Pian saadaan ottaa kaikki pihatarvikkeet varastosta esille :)

      Poista
  3. Kauniita sydämiä :) Pitääpä itsekin mennä hakemaan oksia, että voi viikonloppuna askarrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanilja; kiitos! Nyt on mukava hakea oksia, kun eivät edes katkeile pakkasen takia!

      Poista
  4. Ihana assari sulla. Onkohan siitä enemmän haittaa vai hyötyä... :) Niin kauniita nuo risusydämet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; kiitos! Onhan assareista aina hyötyä. Kai?

      Poista
  5. Aivan ihana sydän ja olihan sinulla ihastuttava apulainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maca; kiitos! Apulainen onkin ihan parhaasta päästä!

      Poista
  6. Assari(t) ilman näitä ystäviä ei mistään tule mitään, ei edes Aamulehden lukemisesta. Eilen meillä assari-Maija oli kovasti touhussa mukana kun muutamaan kukkaruukkuun vaihdoin mullat.
    Ihanat risusydämet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; Mullan vaihtaminen onkin assareiden mielestä ihan huippujännittävää puuhaa!

      Poista
  7. Aivan mielettömän suloiset risusydämet!

    VastaaPoista
  8. Risusydämet niin kauniita ja apulaiset herttaisia!

    VastaaPoista
  9. Nuo risusydämesi ovat upeita! Ihanaa todella, että ruukkuistutukset voisi jo laittaa ulos. Miksei voisi olla jo orvokkejakin myynnissä?! Laukkasin etsimässä..kisu on niin ihana makoillessaan pitsien päällä :) Kissankarvakranssin haluaisin ja heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SamettiHortensia; kiitos! Orvokit vaan vaativat sen tietyan kasvaakseen ja yleensä ne kylvetään vuodenvaihteessa, ehkä maaliskuun puolenvälin jälkeen jo voisi löytyä.... Eipä varmaan kukaan ole arvannut kylvää niitä orvokkeja marraskuussa!?
      Kissankarvakranssi? Taidan kuitenkin enemmän tykätä niistä karvoista kissan turkissa ;) Paitsi, että meillä on kissankarvoja ihan joka paikassa. Melkein löytyy kananmunan sisältäkin!

      Poista
  10. Assarisi näyttää hyvin innostuneelta ja taitaa tykätä kovasti noista nauhoista :) Ihania sydämiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopalintu; Vähänkö hän yrittää peitellä tylsistymistään pitsipedillään:)

      Poista
  11. Ihania sydämiä! Tuon kranssien teon alusta asti, kun oppisi :) Kiitos kun osallistuit haasteeseen! :) Tervetuloa mukaan taas ensi kuussa! :)

    Ja kiva, että olet mukana Bloggaajan haasteessakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmukan saalistaja; kiitos! Kranssin tekeminen on kyllä ihan helppoa, tuossa sivupalkissa on linkkejä ohjeisiinkin :)
      Kiitos! mielenkiinnolla odotan ensi kuun aihetta!
      Yllytyshullu olen ilmeisesti.....

      Poista
  12. Ompas kauniita! Kiitos miunkin puolesta osallistumisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini; kiitos itsellesi mukavasta haasteesta :)

      Poista
  13. Hienoja sydämiä.. mistä päin näiden kokoaminen aloitetaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosa; kiitos! Ohjeita löydät tuosta sivupalkista, kuvaa klikkaamalla pääseet ohjepostaukseen :)

      Poista
  14. Upeita sydämiä!!! Ihana apulainen!

    VastaaPoista
  15. Juu ilman kunnon apulaista ei kyllä synny sutta kummempaa! Ja sulla on tosi suloinen assari<3
    Ihanat sydämet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustakissa; juuri näin, assarit ovat ihan välttämättömiä!
      Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥