keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Risusydämiä, Pamelan ja Richardin paluu ja pikkujouluenkeli....

Tänään palattiin taas normikeleihin, lämpötila on tällä hetkellä +7 astetta,
myrsky ulvoo nurkissa.
 Päivällä paistoi vähän aikaa aurinko!
Valo riitti kuvaamiseenkin!

Viime aikoina valmistuneet risusydämet pääsivät kuviin.
Tästä sydämestä laitoin ohjeen tuohon alapuolelle omaan postaukseensa.
Lisää ohjeita löytyy vanhasta postauksesta, täältä.

 Nämä Taito Shopin nauhat on niin ihania














 Kesällä tein postauksen Pamelasta ja Richardista suvi-illassa
Heidän tarinansa jatkuu edelleen risuverstaan ikkunalla.
Minä sitten rakastan näitä pelakuita!
Pamela Vaugham

Richard Hodgeson

Sparkler


 Snow Bright

 
 Ekat hyasintit.
Ihanat vauvelit.
Joutuvat lasikuvun alle kun avaavat kukkansa!



 Tadaa!
Pikkujouluenkeli!

Viikonloppuna käytiin keräämässä pajuja.
 Pajupalloja ajattelin tehdä.
Näitä enkeleitäkin voisi tehdä muutaman.

Tämä viime vuonna tekemäni enkeli muistuttaa kyllä mielestäni jo selvästi enkeliä.
Joskus monta vuotta sitten olin pajutyökurssilla.
Siellä oli tarkoitus tehdä pajuenkeli, tosin erilainen kuin tämä.
 Minun enkelini muistutti erehdyttävästi räkättiä, eikä enkeliä ollenkaan.
Edistystä on siis tapahtunut.

Oikein kotoisaa keskiviikkoiltaa! 

 

Marja

24 kommenttia :

  1. Upeita risusydämiä.Kiitokset ohjeesta.Eino myrsky riepottelikin meidän riippakoivua joten pitääpäs kokeilla tehdä oma risusydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JaanaElina; kiitos :) Kannattaa käyttää oksat hyödyksi...

      Poista
  2. Aivan ihania risusydämmiä ja en lakkaa edelleenkään ihailemasta työsi jälkeä. Kauniit ja sydämmiin hyvin sopivat rusetit ja koristeet. Enkeli näyttää hienolta. Tein eilen illalla havupuupallon sinun ohjeillasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko: kitos :) Kiva, jos ohjeista on ollut hyötyä!

      Poista
  3. Huippuihania sydämiä! Varsinkin nuo kaikki ihanat nauhat, ja tuo missä on mökki ja punaraidalliset nauhat ihan vie kielen mennessään! Siis LÄHES yhtä ihana ilmestys kuin Onni ;-)
    Vai paistoi hetken, täällä oli niin hieno kirkas päivä. Ja lämpö helli puutarhuria. Pelargonit on niin kiitollisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos! Noita nauhoja saakin yleensä metsästää, kun ne lastunauhat ei oikein nappaa....
      Onnia on tietenkin ihan oma luokkaansa ♥
      Nyt on jo täälläkin tuuli tyyntynyt ja pari asteta pakkasta....

      Poista
  4. Taidokkaasti ja huolella tehtyjä risusydämiä, aivan valloittavia kaikki! Ja nuo pelakuut, käsittämättömän kauniita!

    VastaaPoista
  5. Ei sitä heti uskaoisi että risuista saa noin kaunista! On ne niin taidokkaita ja kauniita. Kauniita ovat pelakuutkin! aivan ihastuttavia.
    Oikein hyviä marraskuun viimeisiä päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; kiitos!
      Mukavaa viikonloppua sinulle ja Himmulle :)

      Poista
  6. Ihanaa, että laitoit ohjeen risusydämen tekemiseen. Olen aina ihastellut niitä täällä, ja nyt täytyy kyllä kokeilla tehdä itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; Olepas hyvä, nyt sitten risuja keräämään....

      Poista
  7. Iiihania risutöitä!! Mulla ois takalaatikko täynnä risuja mut oksasakset on hukkateillä, onnistuin laittamaan ne vähän liian hyvään talteen. Noi pelargonit on kuin karkkia, niin syötävän herkullisen näköisiä :P Mistä oot bongannut nuo kipat, joissa hyasintit on?

    Ihan mieletön myrsky taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; kiitos! Oi voi, toivottavasti löydät pian ne oksasaksesi! Herkkuja on pelakuut, voisi varmaan syödäkin, ellen olisi laittanut niitä ötökäntorjuntatikkuja sinne multaan....
      Hyasinttikipasta vastasinkin sun blogiisi.

      Poista
  8. Kylläpä risut voikin asettua kauniisti. Ei uskoisi, kun katsoo oman pihan risuja myrskyn jäljiltä ;). Kun aikaa jossain vaiheessa järjestyy, niin täytyisikin kokeilla ohjettasi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikun Askareet; Eipä siihen tarvita kuin risuja ja rautalankaa....

      Poista
  9. Kauniita töitä. Mutta mitenkähän saisin noita ruusukkeita, nauharusetteja yhtä kauniisti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. annekatariina; kiitos! Laiton tuohon alapuolen risusydänohjeeseen linkin aiemmin tekemääni rusettipostaukseen. Ja tuossa sivupalkissa on tuo "tunnisteet"-luettelo, sieltäkin pääsee postaukseen kun klikkaa "rusetti"

      Poista
  10. Mä niin huokailen näitä ihania kuvia ja askartelujasi :) Niin nättiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥