sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pihakoivun uusi olomuoto

Viime viikonloppuna kaadetun pihakoivun elämä jatkuu
risulintuparvena ja risusydäminä.


Jospa huomenna ehtisin kuvata ne risusydämetkin.
Eihän tässä kahden pimeän välisessä hämärässä ehdi mitään.
ei ainakaan kahta eri asiaa kuvaamaan.....
Neljältä oli tänäänkin jo täyspimeys ja jotenkin ajatteli, että on ilta ja kohta mennään nukkumaan,
mutta oikeasti, tässähän on vielä kuusi tuntia tehokasta työaikaa jäljellä.......
Tänään satoi pitkin päivää rännän ja rakeiden sekoitusta.
Onnistakin tuli pilkullinen!
Kannoin risulinnut kuvaamista varten tuohon kalliolle.
Onni tuli sattumalta paikalle ja oli hyvin ällistynyt moisesta lintuparvesta.
Varovasti piti käydä tutkimassa tilanne.
Koska Onni on varsin kova puhelemaan,
tuli hän minulle monisanaisesti(naukuisesti) selittämään,
että tuolla kalliolla on tuollaisia outoja lintuja!



Nämä linnut siis tein pihakoivusta, 
jonka itse kaadoimme viime viikonloppuna,
ennen Einoa.
Jos sinulla on käytössäsi Einon aikaansaamia tai muuten vaan koivun risuja,
tuosta sivupalkin kuvasta pääsee risulintuohjeeseen.

Huomenna yritän saada tänne blogiin uudenlaisen risusydämen ohjeen.
Kunhan muistan ottaa kameran esille sinä lyhyenä valoisana hetkenä!
 
Tänään kylätie muuttui vähän talvisemman oloiseksi.
Pilvetkin ovat oikein muhkeita lumipilviä, vaikka pääasiassa rakeita ripottelikin.

Eilinen kaunis päivä oltiin Mansikkapaikassa keräämässä havuja.
Osa ensi vuoden saunapuista saatiin siinä samalla, kun kaadettiin iso kuusi.
Kransseja varten napsin katajista vähän pikkuoksia.
Niin monta katajaa on viime keväänä kuivunut kokonaan,
että kovin montaa katajakranssia ei täksi jouluksi pysty tekemään.


Onnin ohella pihakasvitkin saivat hennon raekuorrutuksen




Double Ellen Red-jouluruusut


Ruusa tekee tassunjälkiä uuteen lumeen

 
Lavakauluskasvimaata reunustava taikinamarja-aita
pitää vielä tiukasti kiinni lehdistään.
Taikinamarja on vallan mainio aitakasvi,
lehdet puhkeavat keväällä tosi aikaisin ja varisevat vastaavasti syksyllä viimeisten joukossa.
Aita on helppo pitää matalana ja tuuheana.
On vähän sellainen pohjolan puksipuu.


Marraskuun viimeistä viikkoa kohti tähyillään Ruusan kanssa.
Pikkujouluinen aika on alkamassa......

ps.
tuossa alapuolella on bataattilaatikon ohje
ja sen alapuolella
Teekkarin ystävällisesti tekemä ohje siitä,
miten sen automaattisen kuvanparannuksen saa pois blogista :)

Tulipa monta postausta tänään,
mutta nyt riittää.
Jatkuu huomenna.......ehkä.....




Marja

42 kommenttia :

  1. Ihan mielettömän upeat risulinnut. Siis vau. Muutenkin ihanaa talven henkeä jo näissä kuvissa. Voi kun sitä lunta tulisi pian meille vähän enemmänkin. Helpottaisi tätä jatkuvaa pimeyttäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; kiitos :) Eipä sitä valkoista toisaan paljon tarvittaisi, nyt meillä on täällä maassa tuollainen hento kerros niitä eilisiä rakeita ja maisemaa on heti paljon valoisampi!

      Poista
  2. Upeita risulintuja!
    Kuin myös jouluruusuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; kiitos! Miten ihmeessä ne jouluruusut vielä nytkin avaavat tuolla ulkona uusia nuppuja!

      Poista
  3. Kiitos bataattilaatikon ohjeesta ja risulinnun ohjeesta! Nyt jos olisin Suomessa omalla kotipihalla, voisin hyötykäyttää ne rumat risut. Tosi kauniita lintuja! Kestävätkö ne kauan hyvännäköisinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar; olepas hyvä vaan :) Kun nuo linnut tekee tuoreista risuista, ne kestävät kyllä useamman vuoden ulkona. Minulla taitaa vanhimmat olla 7 vuotiaita, ne kyllä näyttävät jo vähän ränsistyneiltä. Ikä kyllä pitenee jos ne nostaa talveksi katon alle suojaan. (ei lämpimään kuitenkaan)

      Poista
  4. Voi... jonkun olisi pitänyt kulkea Onnin perässä sateenvarjoa hänen yllään kannatellen!
    Huikean hienot risulinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; voi kauhistus, henkilökunta ei taaskaan ollut tehtäviensä tasalla! Eipä hätää kuitenkaan, Onni ei ole niin turhan tarkka; kesäisiltä vesimyyräretkiltä palatessaan hänen turkkinsa on yleensä märkä ja kurainen ja turkissa kiikkuu yleensä myös muutama etana.......

      Poista
  5. Upeat linnut teit! Kauniita kuvia jälleen.

    VastaaPoista
  6. Upeat linnut ! Valtavan hieno lauma !

    VastaaPoista
  7. Olen kyllä aivan kateudesta vihreänä täällä, upeita risulintuja katsellessani. Ovat aivan mahtavia ja tapasi mukaan tosi taidokkaasti tehtyjä. Tuollaisen lintulauman minäkin haluaisin pihalleni, fasaanien sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kiitos :) Olen tehnyt risutöitä tosi kauan, kohta varmaan parikymmentä vuotta, mallit ovat siinä ajan saatossa kehittyneet ja muokkautuneet.....
      Ainakaan nämä eivät pidä niin kovaa meteliä kuin fasaanikukot!

      Poista
  8. Voi miten upeat risulinnut. Ihailin tuota jouluruusun väriä....minulla niitä on vain valkoisena : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erjuska; kiitos:) Minullakin on myös niitä valkoisia jouluruusuja ja punaistakin on kahta lajia, tätä kirkkaamman punaista ja vaaleanpunaista. Kauniita ovat ne kaikki!

      Poista
  9. Hienot linnut!
    Täältä blogistasi löysin joskus aikanaan risulinnun ohjeet. Kiva kun ne olet postannut:)

    VastaaPoista
  10. Nyt risuja haalimaan! Toivottavasti muidenkin puidun oksat sopivat tarkoitukseen. Aivan upeita lintuja, kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruostevilla; kyllä materiaaliksi käyvät kaikki riittävän pitkät ja taipuisat oksat, jotka eivät murru työstäessä.
      Mitähän puita siellä Italiassa nyt kasvaakaan.....

      Poista
  11. Great pictures, Ruusa looks like queen or at least pretend :))
    TWF Kami*

    VastaaPoista
  12. Onni, Ruusa, risulinnut ja jouluruusut! Niin ihania kaikki.

    VastaaPoista
  13. Komea on pihakoivun uusi muoto! Ja malttamattomana odottelen täällä uutta risusydän ohjetta! Aiemmista ohjeistasi on ollut paljon iloa! =) Täällä on ollut oikein ihana pakkaspäivä, aurinkokin on pilkahtanut, eikä pieni pakkanen tunnu ollenkaan niin kylmältä, kuin muutaman asteen lämpö ja tihkusade...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija; kiitos :).
      Ohjeen laitan, kunhan ehdin kuvaamaan.....

      Poista
  14. Mieletöntä, kun osaat käyttää koivutkin noin hyödyksi! Pitää muistaa seuraavien kaatuessa ottaa oksat talteen ja tehdä vaikka kranssipohjia, jos ei muuta.

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia Anneli; koivun oksat ovat niin ihanaa materiaalia......

      Poista
  15. Sieltäkö se kurkienhuuto meille asti kaikuikin? Ihmettelin sitä trumpettien törähtelyä mutta selityshän löytyi sieltä pihaltasi. Hyvinsyöneitä pitkäkoipia oikein kosolti. Upeita yksilöjä. Voi kun oliskin koivunrisuja saatavilla. Kukaan ei nyt ole kaadellut pihapuita, harmi. Omat kurkenikin alkaa olla jo niin vanhoja, että uutta verta tarvittaisiin pikapikaa.
    Eikka ei meilläpäin heitellyt muuta kuin muutamia kuusenoksiaa pihatielle. Pitänee tyytyä askartelemaan niistä jotain pientä. Pihapolku on kuitenkin täynnä sellaista 10:n cm:n pituista kuusenkärkipätkää että en tiedä linnutko niitä pudottelee. Se on sellainen jokasyystalvinen ilmiö. Etsiskelevätköhän syötävää sieltä?.
    Kiitos terveisistä ja nimpparionnitteluista. Ihana saada viestiä sieltä sinulta.
    Iloista adventtiaikaa ja uutta kranssimallia odotellen
    halauksin Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; juu, ovat vielä vähän vallattomia nuo kurjet, kyllä ne siitä vähitellen hiljenevät ;))
      Onpa teillä hassuja lintuja vai olisiko Olli-orava ollut liikkeellä.....
      Mukavaa joulunalusaikaa teillekin :)

      Poista
  16. Wau, mitä risulintuja! Kiitos ohjeesta. Aion kokeilla keväällä! Nyt risut ovat lumen alla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit; kiitos :) Meillä vähät lumet sulivat jo, nyt on 7 astetta lämmintä taas!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥