tiistai 19. marraskuuta 2013

Movember




Onni osallistuu Movember-kampanjaan.
Hän ei tosin aio luopua viiksistään marraskuun jälkeenkään...

Toooodella pimeä päivä on ollut tänään.
Pelkkää pimeyttä ja hämärää ja taas pimeyttä!
Täysin toivotonta valokuvaaminenkin.
Lisäksi kuvanlaatu vielä huononee kun siirrän ne tänne blogiin.
Höh!
En nyt jaksa alkaa ratkomaan niitä asetuksia, odotan että Teekkari tulee käymään.....

Synkkä syys ei Onnia haittaa, kun Kickeroot on taas suihkutettu kissanmintulla.
Kun niitä oli riittävästi kuritettu, Onni komensi varsin käskevään sävyyn
minut seurakseen sohvalle päiväunille.
Ihan hyvä idea kaikenkaikkiaan.


Aamupäivällä oli pakko käydä kaupungilla ruokaostoksilla.
Tuli käytyä myös Wanhan Rauman putiikeissa.

Sen seurauksena sohvan nurkassa kihertää tämä teini-ikäinen Nissepariskunta.

Nyt olen asettanut itselleni Nisseostokiellon!

Jotain hyödyllistäkin tuli tänään tehtyä;
uunissa on bataattilaatikko kypsymässä.
Jos tulee hyvä, laitan reseptin tänne myöhemmin.

Tuossa alapuolella on pikkuleipäresepti.
Perinteisiä vanhanaikaisia muropikkuleipiä.
Pikkuinen taikina piti jo tehdä, että sain itselle
pikkuleipiä pakastimeen jouluksi.

Nyt sohvalle sukankutimen ja teemukin kanssa.


Marja

26 kommenttia :

  1. Varmasti onni kun on tuollainen Onni! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana Onni ja Onnin viikset!
    Kuvien kuuluukin huonontua kun ne laittaa nettiin, muuten sivun latautuminen kestää liian kauan. Eli nettiresoluution pitää olla vain murto-osa normaalista, esim. printtiresoluutiosta. Tavallaan harmi, mutta kukapa jaksaa odotella hidasta sivun avautumista.
    Ja onneksi Onni on yhtä komea vähän harvemmallakin resoluutiolla, kyllä siitä komeus välittyy &hearts:
    Rapsutukset kotikuninkaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Onnin vikkset ovat kyllä komeat, miehekkäät ja ilmeikkäät :)
      Juu, tiedän tuon resoluutiojutun, mutta nyt on ollut sellaista ongelmaa, että bloggerissa on joku uusi juttu, joka "parantaa" kuvia automaattisesti. Pitäisi löytää asetuksista se kohta, mistä saa tämän "parannuksen" klikattua pois toiminnasta..... odottelen edelleen sitä Teekkaria käymään.
      Onni kiittää rapsutuksista ja lähettää terkkuja Ransulle ja Mustille :)

      Poista
  3. Hienoa Onni! Onnea komeille viiksille!

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti kauden parhaat movemberit Onnilla!

    VastaaPoista
  5. Hei,
    käväisin sivuillasi haeskellen ohjetta Saaristolaisleipään. Kiitos löysin ohjeen ja tänään ajattelin leipoa. Tuossa kohtaa hiutaleissa tulee poikkeus, laitan ruis-ja kaurahiutaleita.
    Kuva Onnista on loistava ja laadukkaasta kuvasta tulee kyllä hyvä pienelläkin resoluutiolla, 72 on se suositus nettiin ladattavasta kuvan resoluutiosta kun se vähin tulostuskuvalle on 300.
    Marraskuista päivää sinne päin, sateisen harmaalle näyttää........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; saaristolaisleipään voi tosiaan käyttää sellaisia hiutaleita, mitä kotoa sattuu löytymään.
      Juu, noilla resoluutioilla ollaan ennenkin pärjätty, mutta ne bloggerin automaattisäädöt nyt tekee kiusaa.....
      Mukavaa marraskuuta sinullekin, tänä aamuna meillä on maa valkoinen, iltapäivällä varmaan sulaa pois tuo vähäinen räntä.

      Poista
  6. Onnille ihailevat terveiset meidän kisutytöltä, jolla on aivan onnettomat viiksihaivenet Onnin viiksiin verrattuna :) Kuvasi näyttävät ihan hyviltä, mutta ymmärrän harmituksesi, sillä omat kuvani alkoivat alkusyksystä huonontua laadultaan (tulla rakeisiksi), kun ne laittoi blogiin ja olen ymmärtänyt, että muillakin on ollut samanlaisia ongelmia. Aloin muuttaa Photoscapessa kuvat png- tiedostoiksi jpg:n sijaan ja nyt ei ole enää ollut samanlaisia kuvanlaatuongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopalintu; Onni kiittää terkuistas :)
      Olen myös suunnitellut tuota png:n käyttämistä ja sitten se Teekkari saa tarkistaa muut koodit ja asetukset, kun tulee taas käymään.....

      Poista
  7. Onnilla on tosi komeat viikset, joten ei niitä parane mennä lyhentelemään movemberin jälkeenkään. Sen verran pitää uusia Nissejä kaivatessaan muistaa, että sohvalle on mahduttava kissojen lisäksi myös niiden palveluskunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; juu, Onnin viiksiä ei tarvitse lyhentää missään nimessä. Hän pitää itse niistä tosi hyvää huolta, sukii ja pesee monta kertaa päivässä :)
      Nissekiintiö on tältä vuodelta täynnä, vielä mahdutaan kaikki sohvalle :)

      Poista
  8. Hienot Movember -viikset ovat Onnilla, niistä sietää olla ylpeä. Tosi kivan jouluisia nuo Nisset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; Onni on kyllä varsin ylpeä viiksistään :) Joulu lähestyy, kun Nisset ilmestyvät kesäsäilöistään....

      Poista
  9. Toivottavasti bataattilaatikko onnistuu, niin saadaan resepti! Nissepariskunta näyttää viihtyvän sohvalla kaksinkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentukka; bataattilaatikosta tuli varsin mauskasta, laitan reseptin kunhan tästä ehdin.....

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥