sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pehmeitä paketteja

Sukkasadon kerääminen jatkuu vielä 4 päivää, lokakuun loppuun asti.
Monta paria valmistui ennen kuin ehdin vihdoin tarttua kameraan...
Joulumyyjäisiin ovat menossa nämä vauvakoon junasukat,
yhteensä 4 paria.
Sukkien lisäksi kudoin myös vanttuut samalla tyylillä.
 Vihreät ovat Novitan Pikkusiskoa
 
Sinset ovat Vikingin Nordlysia,
75% superwash villaa, 25% nylon

Ihanan pehmeää lankaa, ei ehkä kestäisi kovaa kulutusta
Kahdet sukat ja vanttuut ovat punaista SandnesGarnin
Babyull Lanettia

Lankakorista löytyi vanhempaa Novitan Nalle Kukkaketoa,
siitä tuli Päivänkakkarasukat lapselle, koko n. 34/35

  

 Gjestalin Maijasta valkoiset ja harmaat pitsipolvisukat aikuiselle.
Koko n. 36/37
Pitsisukkien kuvioon olen saanut inspiraation Ullaneuleen ohjeesta.
Kuviota piti tosin soveltaa, että sain sen sopimaan polvisukkiin.

Vieläköhän saisi kolmet sukat valmiiksi ennen kuun loppua?
Ainakin puikoilla on nyt punaiset nappisukat lapselle, valkoiset pitsisukat ja 
vielä yhdet sinivihreät sukat langasta, jonka vähän aikaa sitten voitin
yhdestä blogikilpailusta. Siitä enemmän, kunhan sukat valmistuvat.
Ainakaan ei pääse kyllästymään kun voi vaihdella kolmen eri kutimen välillä.....

Normaaliaikaan on palattu tänään,
ei voi olla huomaamatta, kun jo viideltä on pilkkopimeää.

Vastaavasti aamulla tuli aloitettua vähän aikaisemmin,
ikkunat pestiin tänään, mies pesi ulkopuolelta ja minä sisäpuolelta.
Näin syksyllä pestään ikkunoista vain ulko- ja sisäpinnat.
Ei näin pimeään aikaan haittaa, jos siellä väleissä on vähän pölyä....
Keväällä pestään taas kaikki pinnat.
Meillä on ikkunoissa 4 lasia, siis yhdessä ikkunassa on 8 pestävää pintaa
ja ulommaisissa ikkunoissa on oikeasti 12 ruutua, ei siis mitään irtoristikoita.
Ikkunanpesu on aina niiiin hermojaraastavaa, milloinkaan niitä ei saa ihan puhtaisiksi,
aina jossain niistä kahdeksasta pinnasta näkyy jokin tahra tai viiru!
Perjantaina kävi ikkunafirman esittelijä esittelemässä uusia ikkunoita.
Maksaisi meidän huusholliin n. 13.000 euroa.
Ehkä nyt vielä toistaiseksi yritetään pestä näitä vanhoja.....

Jänisverkot tuli asennettua puiden ympärille.
Aika varhaisessa vaiheessa tänä vuonna, maa ei ollut jäässä!

Ikkunoiden kukkalaatikoista otin pois paletuneet krysanteemit
ja nyt ovat laatikot talvikuosissa.
Laatikoissa on sammalta ja jäkälää ja 
jäkälöityneitä oksia joihin laitan vielä valot.
  
 Laitoin nyt noita oksia, ne pysyvät hyvinä kevääseen asti,
Callunat ja havunoksat yleesä menevät huonoiksi kevättalveen mennessä,
eikä niitä saa poiskaan ennen kuin multa laatikoissa keväällä sulaa.

 
Kokeillaan nyt näitä oksia tänä vuonna,
olkkarin ikkunalle virittelin jo valotkin.

Nyt pitää mennä laskemaan Heinälatoon viikon sukkasaldoa,
mutta ensin täytyy yrittää lepytellä Onnia, jos hän suostuisi tulemaan jo sisälle.
Teekkari kävi koirineen viikonloppuna kylässä ja Onni muutti
sydämistyneenä kasvihuoneeseen.
No, on hänellä siellä lampaantalja pärekorissa makuualustana,
mutta kuitenkin..... 


Reipasta lokakuun viimeistä viikkoa!




Marja

26 kommenttia :

  1. Lämmin ja mukava tunnelma täällä ja mikä sukkamäärä!!! Ihan hävettää etten saa mitään aikaiseksi, vain pari olen pannulappua virkannut ja opettanut lapsenlapsille kudonnan ja virkkauksen alkeita:)

    Metsäiset oksat ovat paljon kauniimpia kuin ostojutut ja oikeassa olit kukat jäätyvät ja ovat rumia kun ei niitä saa irtikään. Haudalle en vie kuin hopeajuttuja, putous näytti vielä toimivan ja hopealangat, yleensä luonnonoksia joita koristelen marjaoksilla. Pyhänpäivänä ruukaan viedä ruusut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis; minulla tuo sukankutominen on parasta rentoutumista, melkein meditatiivinen kokemus ;) Ja siellä myyjäisissä niitä aina tarvitaan, mutamat tilatutkin on vielä tekemättä....
      Aika vaikea on keksiä jotain noihin kukkalaatikoihin, kun olen päättänyt olla ostamatta niitä callunoita.
      Se hopealanka on kyllä tosi kiitollinen, säilyy kevääseen asti samassa kuosissa.
      Isäni viiimeinen leposija on uurnalehdossa, minulla on tapana sytyttää hänelle kynttilä pyhainpäivänä ja joskus muutenkin täällä kotona yhdelle tietylle pöydälle ja muistella isää.

      Poista
  2. Oletpas sinä ollut ahkera sekä sukkien kanssa että ikkunanpesun! Minulla ikkunanpesu on vihonviimeinen asia jota teen ja taitaa tältä syksyltä jäädä tekemättä. Eli kevätaurinkoa ja lian näkymistä odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; sukankutominen on kivaa, ikkunapesu taas ei! Joten ikkunanpesun jälkeen on asiallista palkita itsensä kunnon sukankutomissessiolla :)
      Kevään ainoa haittapuoli ovatkin juuri likaiset ikkunat!

      Poista
  3. Rapsutusterveiset Onnille!
    Meilläkin oli kaksi koiraa vieraana muutaman päivän. Ransulla oli tekemistä, yhdessä vaiheessa se oli ajanut koirat keittiön nurkkaan :-D Makuuhuoneeseen niillä ei ollut mitään asiaa! (Vieraspeti on keittiössä).
    Onpa paljon sukkia, huh huh, olet ahkera!
    Ja huh kun olette ahkeria pesijöitä. Pesen ikkunoita sitä mukaa kuin saan niitä kunnostettua, eli seuraava ikkunanpesu on varmaan sitten vuorossa joskos 20 vuoden kuluttua kun niitä pitää taas kunnostaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; oi, Onni on iloinen ymmärtävistä rapsutuksista!
      Hyvä Ransu, koirat ruotuun! Meilläkin toisille kissoille se koira on aika yhdentekevä, ei Onnikaan sitä pelkää, ei pahemmin komennakaan, mutta Onnia vaan harmittaa niin vietävästi kun se tulee hänen taloonsa!
      Onneksi tuota ikkunanpesua ei ole kuin pari kertaa vuodessa ja näin syksyllä tuo helpompi versio vielä. Mutta tietysti se 20 vuoden väli olisi paljon parempi.....

      Poista
  4. Olisipa ihana saada tuollainen pehmeä paketti. Lapsena ne olivat tylsiä, mutta aikuisena niitä osaa jo arvostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. savea ja papuja; villasukkia ilman ei oikein pärjää edes kesällä....
      Lapsena tosiaan ne kovat paketit olivat paljon kivempia :)

      Poista
  5. Hienoja sukkia. Ilman villasukkia en ole edes kesällä :) Kyllä vain huomasi kellon siirtämisen,kun illalla tuli pimeä niin nopeasti. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; totta, villasukat ovat käyttökelpoiset ympäri vuoden! Tosi nopeasti kyllä illalla pimeni, ihan pääsi ilta yllättämään.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Kauniita kutimuksia jälleen kerran :) Junasukkia ois kiva kokeilla tehdä, mutta ei ole kyllä ketään, jolle niitä tekisi. No, kaipa niitä silti voi kutoa :) Tuliko Onni sisälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; kiitos! Junasukkia voi hyvin tehdä varastoon, kyllä niitä aina joku tarvitsee....
      Juu, Onni tuli viimein sisälle ja sai ison kupillisen luomutäysmaitoa ja herkkumuroja ja on jo melkein leppynyt.

      Poista
  7. Ihania sukkia ja tumppuja! Mistäköhän noihin junatumppuihin löytyisi ohje? Tuollaiset voisi itsekkin tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmukan saalistaja; kiitos :)
      Junatumppuihin saattaa löytyä jostain ohjekin, mutta olen nämä ihan vaan itse soveltanut sukista. Voisin vaikka laittaa lähipäivinä ohjeen omasta sovellutuksestani tänne blogiin.

      Poista
    2. Oi se olisi tosi hieno juttu! Ehtisi sitten ehkä vielä tuollaiset pukinkonttiin ;)

      Poista
  8. Jo on sukkatehdas taas ollut käynnissä. Kauniita ovat! Yhdet junasukat tässä itsekin kudoin, kun työkaveri ensimmäiselle lapsenlapselleen niitä pyysi tekemään. Ihan nyt siksi kysyn, kun uusia ikkunoita itsekin haaveilen, montako ikkunaa tuolla rahalla saisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ikkunaesittelijä oli sellaisesta oululaisesta firmasta kuin LämpöLux. He keräävät tältä alueelta tilauksia ja toimitus on tammikuun alussa. Tuo hinta-arvio on tosi karkea, kun sanoimme, että nyt emme tilaa niitä kuitenkaan. Meillä on 7 kpl 1,5x1,2 m suuruisia ikkunoita ja pari pientä saunan ikkunaa. Hintoihin sisältyy myös sälekaihtimet. Meillä hinta-arvio on vähän normaalia korkeampi, sillä meille tulisi myös ne irtoristikot niihin ikkunoihin, mikä nostaa hintaa.

      Poista
  9. Aivan ihania neulomuksia.:) Pitäisi itsekin alottaa neulomaan joululahjasukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura; kiitos! Joulu tulee tosi nopeasti, nyt kannattaa kaivaa puikot ja langat esille :)

      Poista
  10. Oi, miten upeita lahjakontintäytteitä, mukavia ja takuulla mieleisiä paketteja saajilleen!

    VastaaPoista
  11. Kauniita pitsipolvisukkia. Ja nuo junasukat ovat niin hellyttäviä. Kudon niitä itsekin, jännittää vaan sukulaistytön hyvin kauan odotetun vauvan tulo - onkohan se totta. - toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. annekatariina; kiitos! Vauvat ovat kyllä ihania, minun sukkani tosin menevät myyjäisiin....

      Poista
  12. Kauniita sukkia, etenkin nuo pitsipolvisukat. Junasukkia olen myös tehnyt,syntyvät nopsaan. Junalapasia en olekkaan, pitääpä koettaa niitäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli; kiitos! Junasukat syntyvät tosiaan nopeasti ja nuo tumput vielä nopsemmin :)

      Poista
  13. Olihan huima hinta uusille ikkunoille. Ehkä tuolla hinnalla sentään pesee vielä muutaman vuoden niitä vanhojakin. Kukkalaatikoihin virittelemästi oksaistutukset ovat todella kauniita. Ideanakin hyvä, sillä joskus tuntuu hurjalta ostaa kaupasta callunoita viettämään pitkää pimeää ja kylmää talvea ulkosalla. Vaikka kylllähän niistä kuitenkin iloitsee edes sen lyhyen valoisan ajan, joka nyt on vallalla. Minunkin mieleni tekisi laittaa keittiön ikkunalaatikkoon jouluvalot, mutta Ukkokulta narisisi ihan liikaa, joten odottelen vielä tovin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥