tiistai 15. lokakuuta 2013

Uusi kevät unelmissa - syksyisessä puutarhassa


 Huomenna voi jo todeta, että tilaukseni on mennyt perille ja puolet on jo toimitettukin!
Kuukauden alussa laitoin tilaukseen kauniin, aurinkoisen, lämpimän ja värikkään lokakuun.
Tähän asti on ollut juuri sellaista kuin tilasinkin!

Huikeita värejä 

Pensasmustikoita katsoessa piristyy ihan väkisin!

Pieni kärpässieni on uskaltautunut maan pinnalle

Tuurenpihlaja

Krysanteemit

Kehäkukka nuokkuu persiljapedillä

Viimeinen tuoksuherne......

pisarat kukassa ja lehdellä

Tämä tuoksuherneen siemenpalko on jotenkin huvittava,
tulee mieleen ihan sikapossu :)

Kesästä jäljellä on muisto vain ........ja muutama kukkanen
orvokki

syysasteri

jouluruusu

 törmäkatkero

  
Meillä on Onnin kanssa katseet suunnattu jo uuteen kevääseen!
 
Tänään aloitettiin istuttamaan kukkasipuleita.
Viilenevää on ennustettu tänne eteläänkin ja tämä viikko perjantaihin asti
on vielä oikein otollista aikaa sipulikukkien istutukselle. 

Onhan näitä taas kertynyt siihen nähden, 
että varsinaisesti ei ollut tarkoitus tänä syksynä istuttaa uusia sipulikukkia......


Viikonloppu ja tämä päiväkin ovat olleet vielä oikein lämpimiä ja aurinkoisia.

Viikonloppuna ajettiin ylös mansikkapelto, joka on ollut vuokralla naapurilta.
Muovit ja tihkuletkut poistettiin, että pelto voidaan palauttaa omistajalleen
alkuperäisessä kuosissa.
Tuosta työstä pääsin luistamaan tällä kertaa,
palkkasin meidän Artistin viikonlopuksi töihin pellolle mieheni seuraksi :)

Tänään kävin viemässä Artistin takaisin Turkuun.
Samalla poikkesin Ikeassakin, ostin vain pari säilytyslaatikkoa.
Tämän vuoden (joulu)lahjapaperit ja nauhat eivät olleet ollenkaan minun makuuni.
Ei haittaa, viime vuotisista tykkäsin ja niitä on vielä minulla varastossa.
Kodin Ykkösestä löytyi yksi valosarja.
Viherlassilasta ostin VAIN YHDEN kukkasipulipussin!
Kalliiksi ei käynyt tämä reissu, mutta aikaa kului, 
joten  tänään päästiin Onnin kanssa 
aloittamaan istuttaminen vasta illan suussa, joten huomenna urakka jatkuu!

Onni kävi välillä taputtelemassa omaa mirrinminttuaan.
Ilta-auringon valossa musta Onni näyttää ihan ruskealta!

 Onni näyttää, että tähän villanukkajäkkärän viereen istutetaan huomenna
ainakin Rip van Winkle-narsisseja ja ehkä keltaisia parvitulppaanejakin.


Reipasta loppuviikkoa!


Marja

20 kommenttia :

  1. Niin ihanat värit ja mitkä pisarat! Paljon saatte Onnin kanssa keväällä uutta odottaa maanpinnalle nousemaan,
    Oikein työteliästä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; kiitos! Monta kevätaamua aloitetaan puutarhakierroksella, josko jotain uutta olisi näkyvissä :)

      Poista
  2. Mielettömät kastepisarat ja vielä riittää upeita värejä. Jännä miten noita kukkasipuleita aina kertyy. Minäkin sorruin vielä toiseen keirrokseen kun olivat -40 prosentin alessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; vähitellen alkavat värit hiipua...
      Outoja ovat nuo kukkasipulit, väkisin tunkevat itsensä mukaan kaupassa ;)

      Poista
  3. Huippukauniita kuvia olet tallentanut. Kaunista.
    Kovin on eri säätila täällä: juuri äsken lopetteli sadekuuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku; kiitos!
      Meillä on tämä vuosi ollut tosi vähäsateinen, kuivana tuntuu jatkuvan syksykin!

      Poista
  4. Tämä syksy on kyllä ollut ihanaa väri-ilottelua, olen nauttinut väreistä täysin siemauksin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarutikki; harvinaisen kaunis syksy on tosiaan ollut!

      Poista
  5. Ihania väripilkkuja löytyy vielä pihaltasi :) Sulla on hiukka enemmän noita sipuleita, mä olin tooosi nuuka tänään, mutta lupaan kyllä ottaa sen takaisin jossain kohtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; taitavat väripilkut käydä vähiin jo loppuviikkoon mennessä, mutta on tässä kaunis syksy ollutkin!
      Vielä ehtii sipuliostoksille.....

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja ihanan sävyinen syysasteri. Samoissa puuhissa on oltu alkavalla viikolla, ja vielä olis narskuja jäljellä. Miten ihmeessä pääsit Viherlassilasta pois noin vähällä :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pivi; kiitos! Yllättävän paljon työtä on siinä istuttamisessa, se ostaminen sen sijaan käy näppärästi ;)
      Hipelöin siellä Viherlassilassa kyllä helmipihlajaa, oli täydellisen kaunis yksilö, mutta olin (onneksi kai) sellaisella autolla liikkeellä, että en olisi saanut sitä sopimaan kyytiin.....

      Poista
  7. Valtaisa laatikko täynnä mielenkiintoisia sipuleita, harmitti, kun en erottanut tarkemmin, mitä siellä oli :) Voi olla, että minun on vielä aivan pakko käväistä jossain sipulialessa, olen toistaiseksi kiertänyt ne Plantsua lukuunottamatta aika hyvin. Selasin Ikean joulukuvaston ja tämän kauden jouluteemat aiheuttivat lähinnä puistatuksia, eivät olleeet minunkaan makuuni. Ne viime vuoden harmaan sävyt upposivat paremmin ja minullakin löytyy niitä matskuja vielä kaapista...Oli sulla muuten tomera apuri sipulipuuhissa, ihana Onni pitkine viiksineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; ajatella, heräteostoksistakin tulee noin iso laatikollinen! Voin vielä esitellä ne sipulit, nyt kun saatiin ne maahan. otin itselleni muistiksi kuvia, että muistan mitä minnekin istutettiin.
      Juu, pettymys oli Ikean joulu tänä vuonna!
      Onni on varsin oivallinen apulainen, hän kyllä katsoo itse olevansa enemmänkin pomoainesta!

      Poista
  8. Hei!
    Kaikki kukka-ja kasvikuvat ovat tosi hyviä ja piristystä syksyyn, mutta Onni on kuitenkin parasta.
    Rapsuta Onnia leuan alta ja kerro terveisiä meiltä........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos!
      Rapsutettu on ja terkut kerrottu! Kiitollisena kehräsi hän :)

      Poista
  9. Keväällä on siis kukkaloistoa luvassa! Onni on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; juu, taas on jotain odotettavaa kevääksi :)

      Poista
  10. Mullakin urakka kesken ja nyt meillä sataa lunta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; no voi vitsi, aina se talvi yllättää! Kyllä varmaan pian lumet sulaa, kun sää taas lämpenee. Lauantaina taitaa olla täysikuu, silloin on aina kylmää.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥