perjantai 7. kesäkuuta 2013

Suven aika

Suvi kauneimmillaan.
Ruusa mietteissään riukuaidalla

Aamuisia kuvia
ennen töihin lähtöä oli vartti aikaa kiertää kameran kanssa pihalla
ensimmäinen kesäkurpitsan kukka
kesäkurpitsan vieressä hajuherneen varrella keikkui kuparikuoriainen(?)

daalian kukassa tepasteli kaveri
laventelit.
ihanat.
ensimmäiset zinnian kukat

tikankontit kasvavat.
Hitaasti, mutta varmasti.

 Tiarella ´Pink Bouquet´
Viime keväänä ostin Ruotsista, hyvin on talvehtinut.

 särkynytsydän on herkän kaunis
  
harmaakurjenpolvi, ehkä.
Kurjenpolvia on minulla jo niin monessa paikassa, että nimet alkavat unohtua.

 Ruususen uni
Mustila arboretumin sivuilta lainattu:
"'Ruususen Uni' on Marjatta Uosukaisen lisäykseen valitsema ja nimeämä vanha atsaleapensas Arboretum Mustilan Terassilta. Todennäköisesti kyseessä on Mustilaan 1930-luvulla istutettu kerrottukukkainen Rustica-ryhmän atsalea 'Aida' 1800-luvulta, joka nyt on saanut uuden nimen.Atsalean sirot, kerrotut kukat ovat pastellinsävyiset vaaleanpunaiset. Syksyisin 'Ruususen Uni' saa lehdilleen oranssin tai helakanpunaisen upean ruskan. Pensas kasvaa kymmenessä vuodessa reilun puolen metrin korkuiseksi."
 Vuoriarho ja bellikset

kangasajuruoho

valkolehdokki ♥

Enempää ei irtoa tällä kertaa.
Ei varsinkaan mitään järkevää.
Huomennakin on työpäivä.

Mutta viikon kuluttua on tämän kevään taimitarhatyöt osaltani tehty.

Loma!

Mansikkapelloita saadaan satoa yli oman tarpeen vielä pari kesää.
Kaikkia peltoja ei kerralla ajettu ylös.

Mansikat kypsyvät vähitellen,
kukkia ja pieniä raakileita näkyy jo.

Tänä kesänä mansikoita poimitaan ilman stressiä.
Jos aamulla sataa, ei ole pakko mennä mansikkamaalle.
Lopetin mansikkavarausten vastaanottamisen viime kesään.
Torilla on vielä oma myyntipaikka, siellä käydään myymässä,
kun on saatu kerättyä isompi määrä......


Aurinkoista viikonloppua!



Marja

22 kommenttia :

  1. Ruusa ja suvi kauneimmillaan!
    Ooh, täytyypä käydä huomenna kurkkaamassa josko omat (tai siis Viljon, ovat haudalla) valkolehdokit olisi jo kukassa! Tuskin sentään vielä?
    Käyn päivittäin ihailemassa Sun Power -hostan rehevyyttä, se on todella SUURI! Upea kasvi. Se päätyi huussin taakse, joka saattaa kuulostaa peräkammarin paikalta, mutta oikeasti on ihan paraatipaikkaa, sinne on näkymä tulevan keittiönpöytäni äärestä ja siellä kasvavat tarhajouluruusut, esikkopelto, varjoliljat ja pari nyt hankittua erikoissaniaista. Siellä ne ovat paahteelta suojassa. Toivottavasti kuunliljasi viihtyy uudessa naapurustossaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; niinpä, paitsi Ruusa on AINA kauneimmillaan....
      Tänä keväänä minulla on vain yksi valkolehdokki, kaveri ilmeisesti menehtyi talven aikana :(
      Varmasti Sun Power on oikein tyytyväinen naapurustoonsa :)

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia. Ja Ruusa-neiti ekassa kuvassa arvokkaan tyylikäs kuin mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria; kiitos! Ruusa esittää taas niin maailmannaista, kun on ikävät eläinlääkärireissut takana...

      Poista
  3. Kesä ja kissa, hieno yhdistelmä. Kissakin iheteelee täätä luonnon täyteliäisyyttä. Ihania kukkakuvia!
    Oikein hyvää viikonloppuia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muumeli; mikäs sen ihanampaa kuin kesä ja kissat :)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Mahtava tuo aita ja sen myötä niin kesäiset kuvat tuossa miljöössänne. Juhannuslaskurisi on muuten ihan huippukiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi; aita on ihana, mutta vaatisi vähän remonttia jo, pystyseipää ovat lahonneet vuosien kuluessa....
      Juhannuslaskurissa loppuvat pian päivät, mitähän sitten alkaisi laskemaan. Ei ainakaan syyslaskuria!!!

      Poista
  5. Ruusalla on aika pysähtynyt - täydellinen kesä fiilis ylimmässä kuvassa. Tiarellaa ja tikankonttia himoitsisin meillekin. Kiva seurata tuon kontin vaiheita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jori; tähän alkukesään saisi aika pysähtyäkin, muutamaksi kuukaudeksi!
      Jännä odottaa, tekevätkö tikankontit kukatkin tänä kesänä......

      Poista
  6. Ruusa osaa poseerata! Mukavat kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssin Punainen; Ruusa on varsinainen linssilude :)

      Poista
  7. Kesä sekä Ruusa komeimmillaan :)

    VastaaPoista
  8. Vaikka kukkaloisto on niin valtavan kaunista niin jotenkin nuo kissan kuvat nousevat tuolta esiin.
    Toinen on niin rauhallisen ja tyytyväisen näköinen ja mitkä upeat puitteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki; kissat osaavat sen oleellisen: nauttivat elämästä :)

      Poista
  9. Ihana tuo Ruususen uni -rhodo. Ruusakin on komea! Kiitos niin tunnelmallisista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit; Ruususen uni on kyllä nimensä veroinen! Ruusa on aina ihana :)

      Poista
  10. Ruusa ja riukuaita on kaunis yhdistelmä. Sun kukkakuvat salpaavat hengityksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; tuo riukuaita onkin kissojen lemppari. Siinä on hyvä suorittaa kynsihuolto ;)

      Poista
  11. Hienot kuvat jälleen! Etenkin Ruusa aidalla;niin hyvin yhteen sointuvat värit:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥