maanantai 15. huhtikuuta 2013

Nordiska Trädgårdar, luku 2

No niin, kotona taas.

Kiitos kommenteistanne edellisiin postauksiin ♥
en ole päässyt vastailemaan, kun on ollut kone kiinni pari päivää...

Intianmintulle: ehdottomasti kannattaa lähteä ensi keväänä Tukholmaan.
Mekin voidaan ottaa sinut kyytiin kun Turusta kuitenkin lähdetään...
Ellei sitten yhteistyössä  "Tina´s Garden Tour´sin" kanssa järjestetä jotain yhteisreissua ?!
Nyt on vuosi aikaa suunnitella!

Tänään aamulla piti Turussa laivan saavuttua odotella kolme tuntia Ikean aukeamista.
Käytiin vaihtamassa yksi terassin  uuden pöydän viallinen jalka uuteen.
Jotkut kaupat aukeavat Turussakin aikaisemmin kuin kymmeneltä,
 joten aika ei tullut pitkäksi odotellessa.
Makkarin yöpöydille tilattiin uudet lamput Humaliston Sähköstä.
Samoja lamppuja ei raumalaisessa liikkeessä tilattu. murrrr....
Makkariin löytyi myös uusi päiväpeitto ja matto!


Kunnianhimoinen tavoitteeni on saada messupostaukset tehtyä tämän viikon aikana.
Ettei vielä juhannusviikollakin olisi hehkutusta Tukholman messuista!

Sunnuntaina käytiin vielä Ulriksdals Slottsträdgårdissa.
Se on täydellinen paikka puutarhahurmioitumiselle.
Melkein sietämättömän upea paikka!

Onneksi siellä ei vielä olleet perennat esillä.
Mutta kuvalaput olivat jo.
Miehen puhelimessa on kuvattuna kaikki, mitä hän seuraavalla työmatkallaan käy ostamassa! Jee!

Muita hykerryttäviä ostoksia tuli kyllä tehtyä sielläkin.
Tulevissa postauksissa  kerron myös niistä.

Tässä postauksessa messujen parvekekilpailun osallistujia

Inspiraationa teille parvekkeen omistajille

Vem bor här-kuka asuu täällä

Black and White - mustaa ja valkoista
tämä ei ollut ihan minun makuuni, siksi vain yksi kuva ;)


 I balkong o. kök - parvekkeella  ja keittiössä
 


messujen vuoden 2013 parveke!



Compact garden - kompakti puutarha 




Kolonistens längtan
Talvella kasvit lepäävät parvekkeella ja
tuoliin voi istahtaa kuuntelemaan kellon tikitystä, 
joka johtaa kohti valoisampaa aikaa



miten tuon otsikon suomentaisi?
Värikäs parveke on pelastus kaikille kasveille ja ihmiselle pitkän kylmän talven ajan
kun he odottavat kevättä.

Plats att växa - paikka kasvulle




Växtentusiastens lilla torva

 


In my green Zone
Täytyy sanoa, että tuolla en viihtyisi.
Tulisi ainakin kova tarve siivota!


Det är serverat


Trigga alla sinnen - viritä kaikki aistit



Kraftkällan-en flexibel köksträdgård 
- voimanlähde-joustava keittiöpuutarha 
 
 

Siinäpä parvekkeita!
Ei ainakaan luovuuden ja uskalluksen puutteesta voi tekijöitä syyttää.
Ihan käyttökelpoisiakin ideoita kotiparvekkeelle löytyy.

Huomenna mallipuutarhoja.
Niitä oli vähemmän kuin parvekkeita ;)

Jee, olen nähnyt tänään töyhtöhyypän ja peipposen!


Marja

20 kommenttia :

  1. Ahmin näitä kuvia, kun en itse ole koskaan päässyt paikan päälle. Hmm jaa, täytyykö tässä alkaa pohtimaan Tina's Garden Toursin ensi kevään ohjelmistoa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,kyllä sillä alalla on oltava ajoissa liikkeellä ;DD
      Jostain olin ymmärtävinäni, että ensi vuonna messut on jo 20-23 maaliskuuta.

      Poista
  2. Mitä kuvailottelua! Upeita kuvia mielikuvituksellisista ideoista! Ihan eri meininki kuin Hesassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu,puutarhamessujen järjestämisen ruotsalaiset kyllä osaavat....

      Poista
  3. Ehdottomasti Tiina aloittaa jo nyt osallistujalistan kokoamista ensi kevättä ajatellen :)

    Voin vain kuvitella kuinka siellä on Suvikummun-emännän kamera raksuttanut,eikä ollenkaan haittaa,vaikka katselisin parikin viikkoa näin upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, juu ja me ollaan ekat listalla ;DD
      Raksutti kamera kyllä, yksi akku tyhjeni, mutta onneksi on aina vara-akku mukana. Muistikortti sentään riitti!

      Poista
  4. Minä taas valitsisin lempipaikakseni juuri tuon In my green zonen,se näyttää unelmien pakopaikalta :D

    VastaaPoista
  5. Mahtava setti taas kuvia! Näistä tosiaan saa kaikkia kivoja idoita poimittua :D

    VastaaPoista
  6. KIITOS mahtavasta kuvareportaasista. On siellä todella hienot messut! Ei tosiaankaan vedä vertoja kotimaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentukka, kiitos sinulle! Tukholmaan on aina vaan päästävä, silti ei tunnu vanhan toistolta. Siellä on joka vuosi niin paljon kaikkea uutta.

      Poista
  7. Tuo aistien viritys- kuvat oli kivat, paljon pientä vinkkiä. Ostoskoreihin kylvöjä! Ei voi kyllä puhua näistä samana päivänä Turun messujen kanssa. Se kitara ym sekamelska oli hurja, jo rekkalastillinen tavaraa,,huh huh. Täytyy nostaa hattua viitseliäisyydestä näytteille asettajalle;)
    APUA joululaskuri!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden messujen eteen todella nähdään vaivaa ja käytetään luovuutta. Sitä kasvimateriaaliakin on ihan valtavasti siellä.
      Hmmm.... tuo joululaskuri on täällä alhaalla varastossa odottamassa soveliasta hetkeä, joka ei vielä tule piiiiiiiitkään aikaan. En ole sitä kokonaan poistanut, kun en osaisi itse asentaa uudelleen ;DD

      Poista
  8. Kyllä messuilla on mukavaa, myös muiden mukana. Aivan ihania kuvia sinullakin. Kiitos!!

    VastaaPoista
  9. Miten ihania juttuja!

    Sulla on myös ihana banneri :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥