sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

KEVÄTKEVÄTKEVÄT


Vanha laulun sanoin:
Kohta nostaa jo vuokkokin päänsä, kevätauringon kasvoja päin 
Talitintillä ollut on häänsä, titityytä se laulaa näin
Pajunkissojen keltaiset viikset, kevät tuulessa heilua saa

Käpy lapsilleen antaa siivet, lentää mättäälle metsän taa




Tikka konkelon kimpussa häärii, kevätviestiä taas rummuttaa

Mäyrä peittoja yltään käärii, uni talvinen riittää saa

Puro valkoista vaahtoa keittää, yli mättäiden kulku sen vie

Talviverhonsa luonto heittää, on vapaana kesään tie

Keväälle!


Aamulla käytiin kameran kanssa läheisellä pellolla.
Kurkia, töyhtöhyyppiä, joutsenia, kiuruja, sepelkyyhkyjä ja yksi rusakkokin
olivat aamuvirkkuina liikkeellä.
Kaikki olivat kuitenkin niin kaukana, että tyydyin kuvaamaan pajunkissoja.

 
Yöllä oli pakkasta.
Aamulla aurinko herätteli krookukset ja sulatti yön kuurat.

Sunnuntaiaamun levollinen hetki terassilla.
Karpalotiramisua Aaltovaasissa ja kuohuviiniä.
Seuraava leppoisa sunnuntaiaamu on tiedossa juhannuksen tienoilla.
Siihen asti olen viikonloput töissä.

Kesäisiä seuralaisia saatiin heti.












 Ruotsista ostin kerrattukukallisen akileijan....
... ja tämän viirulehtisen tulppaanin

 Meillä ovat tänä keväänä kukat kakkuvadilla ja tiramisukakku kukkamaljakossa!
Nämä siniset orvokit toin Ruotsista.
En vaan voinut vastustaa.
Tein niistä tällaisen "täytekakun".
Tuon vaaleanpunaisen nauhan tilalle vaihdan vielä sinisen, kun  löydän sen varastoistani.




Ulriksdalista ostin nyt tämän sammakkopatsaan,
jonka näin siellä joulua ennen ja mietin siitä asti, että se olisi pitänyt ostaa. 
Nyt ostin.
Siinä sitä riittää pussaamista!
Jos edes joku muuttuisi prinssiksi......
 
Nämä ihanat mustat orvokit  ja lewisiat ovat Vuorelan Puutarhasta.
Ensimmäisen työpäivän ostokset.
Nuo mustat orvokit ovat vastustamattomia!




  
Istutin orvokit ja lewisiat emalivatiin, joka on tosi vanhalla
Mansikkapaikasta löytyneellä tuolilla.



 Riukuaita on onneksi edelleen talven jälkeen pystyssä.
Isäni on sen aikoinaan tehnyt.
Nyt pitäisi nuo seipäät vaihtaa, ne ovat vuosien kuluessa lahonneet.
Riu´ut voisi vielä käyttää, ne ovat niin kauniisti harmaantuneet ja jäkälöityneet.
Onneksi isä opetti miehelleni riukuaidan teon.
Aikaa vaan tarvittaisiin.
Mutta Ruusalla on vielä kynnenteroituspaikka.


 Tämä varis tuli messuilta mukaan
lavakauluskasvimaan vahdiksi.
Nyt hän on bambukepin päässä, mutta 
hankinnassa on ruostunut harjateräs hänelle istumapaikaksi.

 


 Makkariremppa on valmis.
Sänkykin saatiin juuri äsken paikoilleen :)

Kivaa keväistä viikkoa sinulle!


Marja

43 kommenttia :

  1. On niin upean kesäisiä kuvia, että ilman tuota risuaitakuvaa harmittaisi, kun tuli lähdettyä Italiaan. Luccassa ollaan ihanan vihreissä tunnelmissa (ei siis aivan Livornossa kuten tuo traffic feed näyttää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että laitoin sen riukuaitakuvan, ettei alkanut harmittaa....siellä Italiassa taitaa olla luonto kauneimmillaan juuri nyt. Täällä ei vielä kovin paljon viherrä, vaikka toivoa jo on näkyvissä :) Oikein ihanaa lomanjatkoa sinulle!

      Poista
  2. Kauniita kuvia koko postaus täynnä! Ihastuttavat ovat ostoksesi, sekä kotimaan että messureissun. Meilläkin nautiskeltiin viikonloppuna punaista kuohuvaa, mutta aaltovaasi sai pölyyntyä kaapissa ilman tiramisua. Opettelen elämään ilman viikonlopputöitä, sulla ahkeroitavaa vaan riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko, mahtavaa aikaa tämä, kun alkaa löytyä jo kaikenlaista kuvattavaa.
      Mullakin niitä viikonlopputöitä on vaan tämän kiireisimmmän sesogin ajan.
      Juhannuksen jälkeen ehtii vielä viettää monta kesäistä sunnuntaiaamua terassilla :)

      Poista
  3. Oi, huokailen täällä ihastuksesta, niin upeita ja todella herkullisia tunnelmakuvia! Ruusalla on mahtava teroitus ja kiipeilypaikka! Kaikin puolin ihana kevätsunnuntai nyt todellakin oli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda, kiitos! Tuolla aidalla kissat tykkäävät harrastaa myös parkouria :)

      Poista
  4. Ooh... Herkullinen sunnuntaiaamu! Noita mustia orvokeita ihastelin Vuorelassa käydessäni. Upeat lewisioiden kera. Kohta varmaan intoudun ekoille kasviostoksille. Messuilta ostettu tillipioni odottaa jo maahan pääsyä, mutten raaski, kun on sen verran hyvässä kasvussa ja jos tulee hallaöitä eikä kukaan muistakaan sitä peittää... Joko Vuorelassa on perennat kannettu myyntipöydille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, herkullinen oli aamu ja lämminkin tuolla terassilla, kun aurinko paistoi!
      Kannattaa tosiaan antaa pionin vielä odottaa, vilpoisia öitä on edelleen tiedossa, kunnon lämpiämistä ei näy pitkänkään ajan ennusteissa...
      Perennoita ei vielä ole tuotu pöydille. Maassa talvehtineet ovat vielä niin pieniä, että täytyy odotella, että näkee lähtevätkö ne kasvuun. Ovat tällä hetkellä harson alla pellossa. Ja niitä muita, jotka ovat paremmassa kasvussa jo, ei kannata vielä tuoda ulos. Olisi iso työ suojaamisessa hallan varalta. Yleensä perennat ovat pöydillä viimeistään äitienpäivään mennessä.

      Poista
  5. Kiitos kevätmaistiaisista♥. Tunnen ihan sen rauhoittavan sunnuntaihetken tunnelmaan näistä kuvistasi.Kuulen joutsenten ja töyhtöhyyppien iloiset töräykset. Vesi herahti kielelle karpaloihanuudesta ja orvokkikakusta. Ihana kevät!
    Nipsu-kullalle vielä onnitteluja. Wappua kohti.
    Kevätkuiskeita Pajupirtin väeltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ole hyvä ;)
      Nyt on tosiaan niin ihana aamuisin mennä pihalle, kun lintujen konsertti on ihan huumaavaa. On siellä joukossa kyllä vähän epävireisempää räkättien meteliä ja fasaanin töräyksiä. Mutta ei haittaa :)
      Nipsu kiittää onnitteluista ♥
      Minä se lupasin olla Wappunakin töissä.....
      Paljon kevätauringonpaistetta Pajupirttiin!

      Poista
  6. Mielenkiintoisen näköisiä krookuksia. Vaikka en kauheesti tykkääkää noista ronttösistä jutuista, niin täytyy myöntää, toi tuoli/pesuvatijuttu on kyllä tosi makee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; meillä on sekä kissat, että krookukset raidallisia :)
      Nuo mustat orvokit ovat niin kiehtovia, että piti keksiä niille huomiota herättävä paikkakin!

      Poista
  7. Voi mitä ihanaa kevään tunnelmaa, niin kaunista! Ja tuo kuohari + tiramisu-aamiainen ei näytä lainkaan hullummalta, kyllä kelpaa tuollaisen ihanan kukkameren keskellä siitä nauttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu; näistä kevät- ja kesäaamuista pitää ottaa kaikki irti ;)

      Poista
  8. Sulla on ollut aika hyvät keväteväät! Hieno tuo riukuaita. Paljon olet jo hankkinut kauniita kukkia ja koristeita. Hieno makkari. Meilläkin alkaa kohta remontti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, juu väät olivat ihan asialliset ;)
      Kukkien hamstraaminen tulee "luontaisetuna", kun on sellaisessa työpaikassa kuin minä....
      Pieni remontti on aina piristävä!

      Poista
  9. Olisitpa nähnyt ilmeeni,kun luin tätä...Hymyilin ja melkeinpä haukoin henkeä tämän ihanan kauniin kevätpostauksen johdosta, kiitos Marja!

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Miia, kevät ON ihana! Kisut tykkäävät tuosta riukuaidasta :)

      Poista
  11. Ihania, ihania, ihania keväisiä kuvia. Melkein jopa kesäisiä, voisi luulla!
    Vau, kiva makkari! Ja tuo aita on kyllä niin hieno jäkälineen ja harmaatuneine puineen. Kaikista kukista puhumattakaan... :)

    Nipsulle onnittelut varteenotettavasta iästä näin jälkikäteen - ja tietty rapsutukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäiseltä tuntuikin siinä terassilla auringossa, kun kärpäset yrittivät käydä tiramisun kimppuun....
      Riukuaita on PAKKO korjata ensi keväänä. Osa uusista seipäistä on jo kerätty ja kuivumassa...
      Nipsu kiittää ja kehrää :)

      Poista
  12. Ihanan aurinkoisia kevätfiiliksiä! :-)

    VastaaPoista
  13. Kivan kaloriton kakku! Silmänruokaa.

    Taas on niin nättejä lähikuvia, että ei voi kuin huokailla.

    Mahtaisinkohan minä tänä keväänä/kesänä päästä sinne Vuorelaan asti? Viime kesänä jo vähän haaveilin ja ehkä suunnittelinkin tuloa, mutta se sitten kuitenkin jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; tiramisussa sitä vastoin kaloreja riitti.....
      Kyllä varmaan saat aikaiseksi yhden Rauman reissun kun heti alat suunnitella. Tuokokuun puolivälin paikkeilla on valikoimat kukkeimmillaan ja perennatkin jo varmasti tuotu paikoilleen!

      Poista
  14. Ihania kuvia! Riukuaita on kaunis! Pitäähän kisulle teroitteluaita olla. Meillä teroittelevat terassin tolppiin, keloa kun ovat:) Kaunis makkari. Levollisia unia teille ja ihanan aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit; kiitos! Meilläkin ovat myös terassin tolpat teroituskäytössä. Tiesin sen jo kun terassia tehtiin, siksi niitä ei maalattu valkoisiksi vaan käsiteltiin tummalla puunsuojaaineella. Näin eivät erotu niin selvästi kaikki kynsimiset.
      Kiitos, aurinkopäiviä myös sinulle!

      Poista
  15. Ihana sammakkopatsas ; ) Ja aivan sykähdyttävän upeat krookuskuvat.
    Kuvista tulikin mieleeni, että pitää muistaa ostaa uusi lewisian taimi kivikkoon. Edellinen kun ei talvehtinut. Jospa löytäisi uudelle taimelle vähän suojaisemman kohdan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sariw; sammakot on ihan symppiksiä.
      Juu, kyllä lewisia pitää kivikossa olla. Mulla ne ovat pärjänneet monta vuotta, vaikka paikka ei taida edes olla ihanteellisin niille. Olen kuitenkin yrittänyt pitää niiden kasvualustan mahdollisimman hiekkapitoisena ja läpäisevänä.

      Poista
  16. Vau, mitä mustia orvokkeja, tosi vaikuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; nuo mustat on ihan parhaita, niitä täytyy hankkia vielä vähän lisää....

      Poista
  17. Jestas, täällähän on kesä! Mahtava tuo orvokkikakku, ja jälkkäri kukkamaljakossa. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii; juu viikonloppuna oli kesä, mutta eilen olikin kuin lokakuussa. Satoi ja tuuli. Ihan normaalia kevättä siis!

      Poista
  18. Iloisen raikkaita kevätkuvia.
    Ihanaa viikonjatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TellaT; kiitos!
      Keväisiä päiviä myös sinulle!

      Poista
  19. Minäkin haluan noin upean sammakkopatsaan. Todella ihana!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥