keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kuormalavoja

Nordiska Trädgårdar, osa 5
-nyt nämä messujutut loppuu-
 (tämän kevään osalta)

Jostain muuten luin, 
että näillä Tukholman messuilla käy 4 päivän aikana
 n. 60 000 vierailijaa ja näytteilleasettajia on lähemmäs 400.



Messuhallin sisääntuloaulassa, ennen varsinaista messualuetta oli tämä tilateos.



Vihertorni 
on rakennettu kuormalavoista.
Korkeutta sillä oli ainakin 4 metriä.
Kun sellaisen kuormalavan nostaa pystyasentoon, siihen muodostuu mainioita istutuslokeroita.
Lokeroissa oli kasvamassa kaikenlaisia vihanneksia ja salaatteja.
Aamulla tuolla sisäpuolella oli tyttö korkeilla tikkailla ja kasteli istutuksia.





Tornin ympärillä on neljä erilaista istutusaluetta


Niissä oli ehkä myös yhteinen teema,
sitä en huomannut ottaa selville.
Ehkä teema oli kasvuvoima, kuten koko messujenkin teema.

Yhdessä saarekkeessa oli mehiläispönttöjä,toisessa linnunpönttöpuu,
kolmannessa kasvimaa ja pikkuinen komposti.
Neljännessä oli pieni puro kuntan ympäröimänä.



Tämä kaikki pelkästään sisääntuloaulan somisteessa.


Tuo kuormalavaidea päätyi heti käytännön testaukseen.
Toin eilen Mansikkapaikasta pienen kuormalavan,
aion tuunata siitä yrttiviherseinän terassille kesäksi!
Kuvia projektista myöhemmin.
(.....siis siinä tapauksessa, että se onnistuu....)

Huomenna vielä kuvia Ulriksdalin puutarhasta ja Sigtunasta.

Edellisen postauksen kommentissa Saila mietti, oliko postauksen kasvihuone Classicumin.
En huomannut siellä messuilla katsoa,
 mutta kaikille, jotka haaveilevat kasvihuoneesta,
alla on linkki Classicumin katalogiin. 
Siellä voi käydä huokailemassa.


Vaikkapa tämä kelpais mullekin
..........hinta n. 5000 €.........

kuva classicumin sivuilta


Marja

7 kommenttia :

  1. Pitäisi taas varmaan alkaa lotota...kasvihuonehaaveilu on nykyään lähes jokapäiväistä! Itse olen unelmoinut kasvarista, jonka alaosa olisi rakennettu vanhoista tiilistä, Olen niitä englantilaisissa puutarhalehdissä kuolaillut. Kiitos, Marja, kun jaoit messuelämyksiä myös meille! Ja ensi keväänä tavoitteena on kokea ne myös livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu, ne joissa on se tiilistä tai kivistä tehty alaosa, on juuri niitä ihania! Mulle kelpais vastaava vanhoista ikkunoista ja harmaasta laudasta tehtykin....

      Poista
  2. Komea kasvihuone. Tosi kivoja nämä messupostaukset! Kiitos niistä, Marja! On melkein kuin olisin itse päässyt tuolla käymään. Pakko kyllä joskus päästä. Mullakin on tänään kasvihuonepostaus! Repeän kohta pöksyistäni.., tilattiin uusi kasvihuone!

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava idea käyttää kuormalavoja! Pitäisiköhän kehitellä jotain tuollaista omankin pihaan..hmmm...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥