sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Viherterapiaa


Kesäaika ja kaikkea!
Hanget kimaltelevat iloisesti kevätauringossa.

Mustarastas soitteli jo huiluaan eilen aamulla!

Lumidepression torjuntaan:
VÄRIKUVIA!





40 narsissia Plantagenista.

Pääsiäistipu.
Tämän vuoden ekat tilhet kävivät aamulla ruokintapaikalla.
Nokkivat maasta siemeniä.
Kun menin ulos kameroineni, 
samalla ovenavauksella tuli ulos lauma assareita;
1 koira ja muutama kissa.
Tilhet lennähtivät läheisiin puihin.


Tänään jälkiruokana pashaa.

Terassikausi avattiin.
Tuolit ja pehmusteet tuotiin terassille ja pöydälle pitsiliina.
Siellä toppatakissa maisteltiin pashaa ja taikajuomalaseista vadelmalikööriä.

Pääsiäiskakkua ja espressoa vielä,
niin ihan hyvin tarkeni.

Olkkarin tulppaanikimppu on suorastaan muhkea.


Kuten edellisessä postauksessa suunnittelin,
käytiin eilen Turussa ja Ruissalossa Kasvitieteellisessä puutarhassa.





Tankki täyteen vihreyttä ja trooppista tunnelmaa
varastoon loppukevättä varten.









Vielä ennen Teekkarin junan saapumista Turkuun ehdittiin käydä Kauppilassa.
Hurmaavaa.
Kaikki pöydät täynnä kukkia!

Laitan lisää kuvia kuvia kummastakin paikasta viikon varrella.

Sillä keinolla pitäisi pärjätä ensi viikonloppuun Turun Piha ja puutarha-messuille asti.

Välissä tapetoidaan vielä makkarikin.

Ja sitä seuraavana viikonloppuna on Nordiska Trädgårdar Tukholmassa.

Sen jälkeen on pakko olla kevätkevätkeväkevät jo täälläkin!



Teekkarin koira ottaa ilon irti viimeisistä lumista

(Huomisessa postauksessa on taas monta kissakuvaa)

Iloista ja keväistä toista pääsiäispäivää!

Marja

28 kommenttia :

  1. Kaunista on! Minulla jäi pasha tekemättä, mutta ehkä teen viikolla tai ensi viikonlopuksi. Huomenna pitää lähteä miehen sukulaisiin Satakuntaan. Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria, pashaa ehtii vielä hyvin tekemään...
      Tervetuloa tänne Satakuntaan :)
      Mukavaa pääsiäisen loppus sinullekin!

      Poista
  2. Kiitos tästä väriterapiasta, tuli tarpeeseen:)
    Ja tuo sinun bannerikollaasi on aivan ihana, Onnin(olettaisin) tassut ovat tosi suloiset:)

    VastaaPoista
  3. Eläköön Kauppila! Voi että, mun lienee ihan pakko tehdä pashaa, herkkujen herkkua, pääsiäisen jälkeen kun unohdin ostaa tarvikkeet kaupasta... onneksi niitä kai saa vielä parin viikon päästä, ehkä jopa joku mämmirasiakin löytyy puolihomehtuneena jonkun kaupanhyllyn perältä ;-) Jotenkin en ollenkaan tiistaina tajunnut, että nyt on pääsiäinen.
    Ultramakee tuo Ruissalo-kuva, jossa vihreä kulma kääntyy...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, pashatarvikkeita onneksi taitaa olla saatavilla mihin aikaan vuodesta tahansa.
      Mämmiäkin on varmaan pakastealtaassa, joten ei mitään hätää!
      Mukavasti piristi Kauppilan ja Ruissalon reissut :)

      Poista
  4. Mikä väripläjäys! Kiitos, Marja! ♥ Nyt ei irtoa mitään kovinkaan älykästä, painun pehkuihin, aamulla taas töihin. Visiteeraan torstaina Vuorelassa, sieltä toivottavasti löytyy jo kukkivia ihanuuksia ja muuta viherterapiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, ole hyvä! Hyvää yötä sinulle!
      Välttämättä ei vielä hirveän paljon kukkivaa löydy Vuorelasta, mutta tomeria pieniä taimia sitäkin enemmän. Viherterapiaa löytyy varmasti roppakaupalla!

      Poista
  5. Auringon jäljet kuumottavat poskissa aiemmasta ulkoilusta ja tämän postauksen jälkeen vielä enemmän :)

    VastaaPoista
  6. OOh, mitä väriterapiaa, kiitos! meillä on samat odotukset, Turku ja Tukholma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko, nyt tarvitaan paljon väriä, valkoisuus on niin entistä jo!
      Onneksi enää viikko odotusta, minä päivänä olet menossa Turkuun?

      Poista
  7. Mahdottoman kauniit kukkakuvat taas kerran. Niitä on niin ilo katsoa kun tuota kevättä haikailee.
    Kukikasta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, kiitos!
      Lämmintä ja aurinkoista viikkoa sinullekin!

      Poista
  8. Niin hyvä mieli tulee aina sinun blogistasi. Kauniita kuvia ihania herkkuja. Kalapiirakkaasi teen tänään päivällä, kun kalaa syövä kasvissyöjä tytär tulee kylään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, ihanaa, kiitos!
      Toivottavasti piirakka maistuu :)

      Poista
    2. Piirakka onnistui täydellisesti. Vähän sovelsin, kun lisäsin kerroksen katkarapuja ja ripottelin kapriksia joukkoon :-)

      Poista
  9. Aivan ihana narsissikimppu ! Huomaan ihailevani nyt narsisseja monessakin blogissa, kun tänä pääsiäisenä en ostanut yhtään niitä itselle ; )
    Kauppilan kukkarunsaus on jotain sykähdyttävän upeaa... tuli ihan kesäinen olo.
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sariw, nuo plantagenin narsissit ovat tuollaista pienempikukkaista lajiketta, torvi on selvästi oranssin värinen. Tuoksukin on aika voimakas, mutta ihana!
      Ihana kukkameri oli Kauppilassa vastassa. Ja kun vielä perennapuoli aukeaa....

      Poista
  10. Oi mitä kevättunnelmaa..ihana katsella kun jäi oma pääsiäissomistelu yhden teten varaan..niin ja muutamaan suklamunaan :)) ja tuo karvaturri on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ansa,suklaamunillakin pärjää jo pitkälle ;)
      Karvaturrilla on aina yhtä hauskaa!

      Poista
  11. Tämä blogisi on kyllä niin kiva paikka, vaikka olisi kuinka huonolla tuulella niin iloisena täältä poistuu, olet ihana ♥

    Hienoja puutarhareissuja suunnitelmissa Sinulla, hengessä mukana...haaveilen tuolla Kauppilassa käynnistä joskus, nyt kulutan heidän nettisivustonsa puhki täältä Espoosta käsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia, ihanaa, kiitos!
      Tuskin maltan odottaa noita messuja ja pian alkaa työtkin taimitarhalla.
      Kauppilasta löytyy kyllä vaikka mitä ihanuuksia!

      Poista
  12. Tällä väri- ja kuvailoittelulla pärjää taatusti ensi viikonloppuun. Upean kuvasarjan kruunaa tuo Teekkarin koira, sepä osaa ottaa ilon irti siitä lumesta, jota me ihmiset tässä päivä toisensa jälkeen manailemme. Kiitos Suvikummun Marja taas tästä ihanasta postauksesta!!!

    VastaaPoista
  13. Aaaaahhhh.... sielu lepää narsissi- ja tulppaanikuvissa. Keltaista ♥♥♥

    Ja tuo Teekkarin koira. Että voi olla mainio! Tuon kuvan myötä annan anteeksi lumen määrää. Ehkä. Vähän.

    Sekä Turun että Tukholman messut taitavat jäädä tältä vuodelta väliin, mutta Hgin messuille on vääntäydyttävä, vaikka sieltä harvoin, tuskin koskaan, löytääkään mitään aarteita. Värihoitoa kuitenkin.

    Meilläkin on ilolla tervehditty tilhiparvea, joka ansiokkaasti nokkii koristeomenapuu Aamuruskon kirsikankokoisia palluroita vähemmäksi. Tilhet ovat mieluisia lintuja minulle (kas, ne värit ;-D).

    Ja olen kovasti tykästynyt myös tapettiisi(?) joidenkin valokuvien taustalla. Aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii, Teekkarin koira on iloinen tapaus. Yksinkertaiset huvit on hänellä ;)
      Hgin messuilla olen kerran käynyt, niin kauan on aikaa jo, että ei ole oikein mielikuvaa sieltä. Tukholman messut ovat kyllä varsinainen aarreaitta ja kun vielä käy muutamassa puutarhassa, niin sitten onkin jo ihan seonnut. Ihanaa!
      Tilhet ovat tosi kauniita ja helisevät kivasti :)

      Poista
  14. Hei Marja,
    Miten olkkarin tulppaanikimpun kukat ovat niin kauniisti auki, vaikka kimppu näyttää ihan tuoreelta. Onko tähän jokin juju??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siihen mitään erikoitemppuja ole tehty, K-kaupan tarjousnippuja ostin muutaman.Ne olivat pari vuorokautta kotona viileässä ja varret ehtivät venyä pituutta. Otin niput muovikääreistä, laitoin maljakkoon ja lämpimässä ne levähtivät auki parissa tunnissa. Nuo ovat tuollaisia vähän kerrattuja, ovat edelleen ihan kauniita.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥