maanantai 4. helmikuuta 2013

Makeaa elämää


Helmikuu jo.


Makea viikonloppu.

Pitkästä aikaa tein mutakakkua.
Tämän kun pistää poskeensa, ei ihan heti tee mieli uudestaan makeaa.
Taivaallisen hyvää kuitenkin.

Ohje löytyy taas tuosta alapuolen postauksesta.
Jos alkoi tehdä mieli jotain makeaa, suklaista,,,,,


 

Koko lauantaipäivä kului Turussa.
Käytiin hakemassa Ikeasta laatikostot vessaremppaa varten.
Raision Ikeassa on remontti meneillään alakerrassa,
 kylppäriosaston purkaminen oli juuri aloitettu.
Nyt oli vähän haasteellisempaa löytää tarvitsemiemme tavaroiden hyllypaikat.
Löytyivät kuitenkin, kun tiesimme, mitä olimme hakemassa.

Vessaremppa aloitetaan Lapinreissun jälkeen.
Äkäslompoloon lähdetään perjantaina.
Artisti lupautui kissojen seuralaiseksi matkan ajaksi.

Puutarhamyymälöissä kului loppupäivä.
Kauppilasta löytyivät nämä suloiset kerrotut esikot.
Viime vuonna ostin kerrottuja Belarina-esikkoja, 
jotka kukkivat vielä koko kesänkin kukkapenkissä.
Näiden ihanuuksien nimi on SUZE.
Nämäkin pääsevät keväällä kukkapenkkiin,
jospa kukkisivat nämäkin vielä kesällä uudestaan.

Esikkojen lisäksi ostin muutaman siemenpussin.
Päätös maltillisista kevätkylvöistä alkaa murentua.........


 Oranssit ranunculukset ja tähdikin ostin keittiöön.
Sopivat täsmälleen keittiön uusien verhojen sävyyn.
...ai niin ne verhot on edelleen kuvaamatta.....
Jospa huomenna muistaisin.

 

Keväisiä, aurinkoisia helmikuun päiviä sinulle!

Tintit tapailevat jo kevätsäveliään.
Parina päivänä on kuulunut jo titityy, titityy.....

 

Marja

23 kommenttia :

  1. Kauniita kukkakuviasi ihastellessa toivotan myös sinulle aurinkoisia helmikuun päiviä!

    VastaaPoista
  2. aivan ihania kukkia!
    Ystäväni valitteli samaa, Ikean rempasta, mitään ei tahtonut löytyä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. irmastiina, eivätkös olekin keväisiä!
      Aika hyvin ovat tosiaan onnistuneet samaan paikat sekaisin siellä Ikeassa :)

      Poista
  3. Todella kauniita kukkia olet hankkinut. Tuo kerrottu esikko on upea! Kakku näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My life, nuo esikot ovat kyllä niin söpöjä!
      Kakku on hyvää. Ja täyttävää.

      Poista
  4. Ihanan raikkaita kukkakuvia! Ja tuo mutakakun kuva... Taitaa olla parempi, kun vain katselee, eikä tee itse :D Näyttää liian hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssin Punainen, kyllä mutakakku aina silloin tällöin pitää tehdä ;)

      Poista
  5. Aivan ihania esikoita, minä luulin niitä neilikoiksi aluksi. Harmi, ettei täällä ole Kauppilaa, olen huomannut että se on hyvä kukkakauppa. Mahtavat värit näissä kukissa, kaikissa.
    Mutakakku on hyvää, joskus olen sitä syönyt, siihen on päälle laitettu vielä, kermavaahtoa ja vadelmia, nam..nam...mutta totta sitä ei montaa palasta tarvitse vetää saadakseen makeasta tarpeekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, nuo esikot ovat niin herttaisia ja ainakin ne viimevuotiset olivat tosi kestäviäkin.
      Kauppilassa on ihan hyvät leikkokukkavalikoimat ja ne perenna- ja pensasvalikoimat keväällä. Siellä lompakko kevenee ihan huomaamatta....
      Vadelmat ovatkin mukavan raikkaita mutakakun seurana :)

      Poista
  6. Voi mitä ihastuttavia kukkia! Nuo esikot ovat niin kauniita ja herkkiä! Ihan mahtavaa, jos ne saa menemään kevääseen ja kukkivat vielä pihallakin. En muuten meinannut ensin edes tunnistaa, että ovat esikoita. Mukavaa helmikuista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, vien nuo esikot myöhemmin risuverstaalle odottamaan maan sulamista. Siellä on sopivan viileää ja valoisaa niille.
      Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Wau, miten ihania esikoita, niin kauniit värit.
    Kiitos mutakakku ohjeesta ja edellisen postatuksen tiikerikakun ohjeesta.
    Mukavaa talvilomaa teille sinne Lapin maisemiin. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, kiitos!
      Esikot aina tuovat tuulahduksen keväästä :)
      Kunhan on Lapissa käyty, voi alkaa kunnolla valmistautua kevään tuloon.

      Poista
  8. Kertakaikkisen ihania esikoita! En ole tuollaisia nähnyt missään.

    Mukavaa, rentouttavaa lomaa Lapin hangille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku R-T, eikös olekin suloisia esikoita!
      Kiitos, Lapissa on aina ihanaa....

      Poista
  9. Pitää tuota mutakakkua kyllä kokeilla,kun en ole sellaista koskaan maistanut ja kaikki sitä kovasti aina kehuvat.

    Ihan selvästi ovat linnut saaneet jo kevättä rinnuksiinsa. Aikamoinen sirkutus kävi aurinkoisena viikonlopuna jo tuossa lähimetsässä.

    Todella nättejä nuo kerratut esikot. Pitänee sellaisia käydä jostakin liikkeestä metsästämässä,jos nyt vaan muistaisi,kun alkaa pää olla taas täynnä kaikenlaista mitä niin kovasti omaan pihaansa haluaisi :)

    Mukavaa ja rentouttavaa lomareissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, mutakakku on hyvää, mutta todellä makeaa ja täyttävää...
      Kunhan vielä aurinko vähän enemmän näyttäytyisi, niin linnutkin oikein riemastuisivat :)
      Kiitos, ihanaa päästä vielä katsomaan kunnon talvea ennen kevään tuloa!

      Poista
  10. Mikä valloittava kukkapostaus. Ja nuo esikot!
    Onnelista lapinreissua...sitä täälläkin vähän suunnitellaan, jos vain saamme raivattua kalenterista tilaa kevättalvelle.
    Rentouttavaa lomaa toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siili, kiitos!
      Lappiin pitää aina päästä kokemaan kunnon talvikelit :)

      Poista
  11. Tämän luettuani haluan mennä sohvalle syömään suklaakakkua ja selaamaan siemenluetteloita :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥