maanantai 18. kesäkuuta 2012

UUSI


Eilen oli tämän kevään osalta viimeinen työpäiväni taimitarhalla.

 L O M A

 Lomaa kestää ehkä pari viikkoa

  vaikka mansikat pääosin vasta kukkivat,
on  raakileitakin jo näkyvissä.
Mansikoiden punastuttua alkaa taas kuukauden kestävä tiivis poimintakausi.

Ensimmäisen lomapäivän käytin tehokkaasti.
Teekkarin kanssa käytiin Turussa.
Ostettiin terassille uudet tuolit.


Käytiin myös Rajalassa, ostokset ovat tässä muovikassissa terassin pöydällä.

Tässä kassin sisältö.
Huomaa myös objektiivilaatikon päällä oleva mainoskynä.
Sen sai ilmaiseksi!

Vaihdoin siis kameran uuteen.

 Oikeastaan olin ihan tyytyväinen siihen entiseenkin.
Kevään mittaan kuitenkin yksi ystävä oli siitä kiinnostunut ja kyseli melkein päivittäin, että olenko aikeissa vaihtaa kameraa, hän ostaisi sitten sen vanhan......
Lopullisesti päätin vaihdosta, kun olin kokeillut veljeni 7D:tä, sen jälkeen oli helppo tehdä päätös!
Tässä se nyt on!

Nyt menen taas seuraamaan akun latautumista ;)
Huomenna pääsen kuvaamaan, ei haittaa vaikka sataisikin!


Marja

16 kommenttia :

  1. Jotain tuollaista olen minäkin haaveillut, mutta taitaa haaveeksi jäädäkkin.
    Hyviä kuvahetkiä!

    VastaaPoista
  2. Onnea ja paljon kauniita kuvia uudella kameralla.

    VastaaPoista
  3. Hieno, miekin haluun;) Hyviä kuvaushetkiä:)

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus! Onnea uudelle kameralle! Minulta meni vanha järkkäri rikki pari kuukautta sitten ja on ollut jo pahoja vieroitusoireita, kun ei ole ollut vielä varaa hankkia uutta. Entisen korjaus olisi maksanut liikaa. Niin paljon olisi kuvattavaa ulkona ja jos jotain välttämätöntä pitää kuvata pienellä pokkarilla, harmittaa vaan kuvan laatu.

    VastaaPoista
  5. Oooh, wau, uusi kamera, vaikuttaa upealta, minulla on myöskin canon, muttakin EOS 1000D. Ihan tyytyväinen siihenkin, periaatteessa, koska muutenkin olisi kuvaamisessa opeteltavaa. Ainoastaan harmittaa toisen objektiivin rikkoutuminen. Nyt on vain 18-55:( Tuosta sinun uudesta objektiivista tahdon kuulla lisää.

    VastaaPoista
  6. No vautsi, on sulla komiat pelit ja vehkeet!! Laitahan sitten jotain postausta noistakin, kunhan ehdit tutustua. Haluan kuulla kamerasta ja objektiiveista! :)

    VastaaPoista
  7. Hieno kamera, onnea!
    Minunkin tekisi niin mieli uutta kameraa, mutta pelkään noita teknisiä hienouksia, pitäisi olla sellainen idioottivarma versio meikämammalle.

    Onneksi nyt saamme nauttia sinun ottamistasi upeista kuvista. Hienoja ovat olleet entisetkin kuvasi.

    VastaaPoista
  8. Ei haittaa vaik satas vihasia mummoja;)Ei! ONNEA! Ihana ostos, tuota kannattais juhlia jo ihan pikkasen. En kyllä käsitä miten paljon paremmaksi kuvasi vielä tulevatkaan moisen komistuksen myötä. Maltan tuskin odotella akun latautumista kanssasi.
    Oikein ihanaa lomaa ja malta nyt tovi vaan ihan olla. Vaikka kyllä sulla sellanen lomakaveri nyt on ,että kuvattavaa kyllä löytyy mistä vain.
    Terkut kaikille ja juhannustunnelmoidaan.
    Kaisa (lomalla 9.7.->)

    VastaaPoista
  9. Onnea uudesta kamerasta! Itse vaihdoin reilu vuosi sitten uuteen ja nyt tekis TAAS mieli vaihtaa, vaikka ihan tyytyväinen olen tähänkin ;) Uuden objektiivin aijon ainakin hankkia nyt kesällä, kamera saa pysyä vielä samana...

    VastaaPoista
  10. *syvä kateus* Mutta olen onnellinen puolestasi myös. Minun 7D-hankintani on vuositolkulla ollut jäissä, koska varaa ei ole, ja kaikki säästöt ovat menneet elämiseen vain :( Vanha kamera alkaa olla elämänsä loppupuolella ja ilmankaan ei osaisi olla. Jos voittaisi lotossa edes tonnin. Pliide.

    Hyvää lomaa ja kuvauksellisia kelejä. Tulen ihastelemaan varmasti tuloksia :)

    VastaaPoista
  11. Oi, miten upea kamera. Arvasinkin, ettet noita upeita kuvia millään taskupokkarilla kuvaa. Toiveissa minullakin on kunnon järkkäri ja siihen ainakin makro, mutta täytynee vielä vähän aikaa rahapulassa kärvistellä. Sieti sentään ilmainen kynä saada moisen ostoksen kylkiäisenä.
    Mukavaa lomaa ja otollisia kuvaushetkiä!

    VastaaPoista
  12. Ooh, onnea uudelle kameralle! Kovasti odotan kokemuksia, koska uutta haaveilen minäkin:)

    VastaaPoista
  13. Upean näköinen kamera :) mukavia kuvailuhetkiä sinulle toivottelee Ronjariini

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥