maanantai 25. kesäkuuta 2012

Suvi ihanimmillaan


Puut sirisevät.
Istun tässä ja kuuntelen
mitä maisema puhuu:
puuta, heinää.

-Risto Rasa-

 Kiitos taas ihanat ystävät edellisen postauksen kommenteista.
Noloa on se, kun en ehdi edes niihin vastaamaan.....

Juhannuksena tehtiin pihatöitä, sekä kotona, että mansikkapaikassa.
Mies tuli kotiin vasta juhannusaattona ja lähti takaisin Ruotsiin nyt illalla.
Monenlaista ehdittiin puuhailla, mm. uusi pionipenkki valmistui.
Tulin hankkineeksi töissä ollessani neljä uutta pionia, penkkihän ei tietenkään ollut valmiina.
Nyt heidän odotuksensa palkittiin. Pääsivät pionit ihan uuteen penkkiin :)
Samalla tavoin meille muutti vadelmantaimia, uutta lajiketta tuli taimistolle, pitäähän sitä itsekin kokeilla.
Vadelmat saivat myös uuden penkin.
Tontin reunoja siistittiin trimmerillä.
Työtä riitti, mutta aamut sentään aloitettiin kuohuviinillä ja mansikoilla ;)

Lavakauluskasvimaa on lähes valmis 

Virallinen työmaatarkastaja Onni oli juuri myyräjahdissa, joten Ruusa tuuraa.
Kesäkurpitsan ja kurkkujen kasvukehikko taisi läpäistä tarkastuksen.

Kesäkurpitsa ainakin viihtyy, alkoi heti seuraavana päivänä kukkimaan, kun olin saanut sen istutettua.
Ruusan kanssa voisimme huomenna esitellä lavakauluspenkkien asukit tarkemmin ;)

 Mansikkapaikassa eivät mansikat vielä edes punerra pellolla,
mutta kasvihuoneen amppelimansikasta saatiin juhannusmansikat
aaton kuohuviinin seuraksi :)

 Mansikat ovat vähän oudon mallisia, mutta se on lajiominaisuus....

 ,,,kukatkin ovat punaiset!

 Nyt on pihalla ja luonnossa sellainen kukkien yltäkylläisyys, että millään ei ehdi kaikkea kuvaamaan...

 päivänlilja
(Hemerocallis lilio-asphodelus)
hehkuu kultaisena

Kulta-akileijan
(aquilegia chrysantha)
 vauhdikas olemus

Siperiankurjenmiekat
(Iris sibirica)
hurmaavat sinisyydellään

Rungollinen Tammelan kaunotar-syreeni
(Syringa x henryi)
aloittelee kukintaa

Suloiset Ruotsista keväällä ostamani
vaaleanpunaiset  tiarellat
(Tiarella Pink Bouquet)

Lumipalloheisi
(Viburnum opulus)

Mansikkapaikan aitan seinustalta kaivettu vaaleanpunainen akileija....

  
 
Päivänkakkarat....
...ja lemmikit ovat vallaneet niityt ja pientareet 

 Pihapuuhien välissä ehdittiin välillä syödäkin,
hurmiollisen hyvää vuohenjuustobroileria ja fetasalaattia.
Broileri on mahdollisimman helppo valmistaa;
pintamaustetut broilerinfileet paistetaan kypsiksi paistinpannulla.
Kypsien fileiden päälle levitetaan tahna, joka koostuu vuohenjuustosta, aurinkokuivatuista tomaateista, oliiviöljystä ja basilikasta. Nämä ainekset soseutetaaan esim. sauvasekoittimella.
Tahna on kyllä rumimman näköistä ikinä, mutta joka tapauksessa se levitetään broilerinfileiden päälle ja  fileet laitetaan 250 asteiseen uuniin 5 minuutiksi. Ja valmista tuli!
Niin hyvää oli, että en ehtinyt edes kuvaa ottaa ;)

 Jälkiruoasta on sen sijaan oikein kuvaakin!
Tämä on Kinuskikissan ohjeella tehtyä raparperipaistosta.
Ohjeessa oli, että täytteeseen laitetaan vaniljarahkaa.
Sitä minulla ei ollut, joten laitoin tilalle mascarponejuustoa.
Raparperia on välissä runsaasti, mutta yhtään ei ole kirpeän makuista.
Syntisen hyvää on tämäkin, jääkaappikylmänä vaniljajäätelön kanssa!

..lasissa sangriaa

 Pyysin miestä ostamaan laivalta halvinta mahdollista punaviiniä
perhosbaariani varten.
Tämä oli kuulemma halvinta, mitä punaviinihyllystä löytyi.

Tämä olikin niin hyvää, että perhosille ei jäänyt mitään.
Tätä pyysin tuomaan ensi kerralla lisää muutaman tölkin, hintakin on vain 3:90!
Perhosille haen huomenna Alkosta oikeaa punkkua ;)

 Assari mietteissään huomisen työmaan äärellä, kitkemistä riittää.......

aurinkopäiviä sinulle!

 ♥


Marja

28 kommenttia :

  1. Assarilla riittää hommia :-D
    Ihanat punaiset mansikankukat, vau! ja kaikkea ihanaa muutenkin, herkkuja ja herkkukukkia. Mukavaa uutta kesäviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä riittää hommia kaikille, viisi assaria mukaanlukien!
      Kivaa vaihtelua ovat nuo punaiset mansikankukat, niitä valkoisia tavismansikankukkia tässä onkin jo saanut katsella ihan kyllikseen Mansikkapaikassa ;)

      Poista
  2. Ihanuuksia löytyy roppakaupalla. Ja tarkastajalla katseltavaa :)Hassuja ne mansikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, nyt taitaa olla suven paras aika! Onneksi on noita tarkastajia, että hommat sujuvat mallikkaasti!

      Poista
  3. Niin paljon kaikkea ihanaa, mutta työtä on noiden kanssa riittänyt, ihana tää postauksesi sekä kuvin että kerronnan kautta,. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mummeli!
      Puutarhassa eivät työt tosiaan lopu koskaan!

      Poista
  4. Oi, kauniita kukkasia on puutarhassasi. Minulla kanssa tuota kitkemistä riittäisi. Koipi vain on ollut niin kipeä, että epätasainen maasto on sille kauhistus. Joten kaikkien kukkien seassa kukkii rönsyleinikki, vuohenputki, ja Nokkonen sulassa sovussa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma, kitkettävät kasvit ovat kyllä ehtymätömätön luonnonvara!
      Ikävimpiä ovatkin juuri nuo mainitsemasi....

      Poista
  5. kauniita kuvia ja ihana tuo teidän lavakauluskasvimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, kiitos!
      Kiva on noissa lavakauluksissa kasvattaa kasveja, aika paljolta rikkaruohojen kitkemiseltä ne ainakin säästävät!

      Poista
  6. Paljon on taas kaunista katseltavaa ja ihasteltavaa.
    Kasvimaa on aivan upea! Sieltä kuvia odotellessa toivotan mukavia päiviä puutarhassa!

    VastaaPoista
  7. Lavakauluskasvimaasi on kerrassaan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. betweenland, kiitos! Nyt odotellaan vesi kielellä satoa....

      Poista
  8. Paljon upeita kuvia jälleen.
    Kovasti tykkään tuosta sinun kasvimaastasi ja mansikat hauskan mallisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos!
      Ihan hauska on tuo kasvimaa minunkin mielestäni ;)

      Poista
  9. Ihania kuvia taasen, oi että. Jäin jumiin tuohon amppelimansikkakuvaan, vitsit miten kaunis. Ja tuo sun kasvimaa, voi sentään. Innolla odotan tarkempaa esittelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiitos!
      Piti esitellä Ruusan kanssa kasvimaa tänään, mutta rankkasade yllätti, eikä Ruusa viitsinyt edes nousta sängystä....
      Huomenna yritetään uudelleen ;)

      Poista
  10. Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, aivan ihana :) Blogiasi lukiessa ja kuvia katsellessa tulee hyvälle mielelle ja huononakin päivänä huomaa että on se elämä kuitenkin loppujen lopuksi ihanaa :)
    Tuo lavakaulusksvimaa näyttää tosi hienolta. Haluaisin itsekin perustaa sellaisen, mutta minua epäilyttävät muurahaiset. Edellisessä osoitteessa asuessani muurahaiset valtasivat jokaisen kukkapurkin, jos en kahden päivän sisässä saanut niiden sisältöä istutettua maahan...

    -Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini, kiitos! Kiva, jos blogini ilahduttaa :)
      Kyllä se olisi tosi huonoa tuuria, jos muurahaiset taas aiheuttaisivat harmia sinulle! Ei muuta kun rohkeasti lavakauluskasvimaata perustamaan;)

      Poista
  11. Kasvimaasi on tosi hieno,noissa lavoissa kaikki pysyy hienosti paikoillaan, eikä tarvitse ihan maatamyötem möyriä kitkiessä.
    Upeita kuvia olet taas laittanut iloksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kosotäti, kiitos!
      Lavoissa säilyy järjestys ja rikkaruohojakaan ei ainakaan heti tule niin paljon, kun lavojen alla on katekangas ja käyttää puhdasta multaa :)

      Poista
  12. Tosi hieno kasvimaa - ja koko blogisi! Ahkera olet ollut kun kaikki on niin siistissä järjestyksessä kasvilavoissa. Ja kurkut tuottavat jo satoa, upeaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥