keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Sunnuntaina Slottsträdgårdenissa


Tukholman viime viikonloppuisten puutarhamessujen 
jälkeen halusin ehdottomasti päästä vielä Ulriksdaliin Slottsträdgårdeniin.


 Tästä portista pääsee puutarhastelijan paratiisiin.
Millään en olisi malttanut lähteä pois, aina löytyi jotain uutta ja entistä hienompaa....
Pakko on laittaa näin monta kuvaa kaikista ihanuuksista,
mutta korvaukseksi on sitten tekstiä vähemmän ;)

Monta pöydällistä upeita soilikkeja!
 

Pelakuita vielä enemmän!
  



Lisäksi monta kasvihuonetta täynnä kesäkukkia, jotka vielä eivät olleet kukassa.

 Pelakuiden ja soilikkien reunustamaa käytävää pääsi kahvilaan

Kahvilassakin on varsin upea soilikki

Kahvilan pöydällä auringon lämmössä
loikoili  i h a n a  kissa!

Me menimme tietysti kissapöytään :)
Kakunsyönnin ohessa sai rapsutella tyytyväisenä hyrisevää kisua ♥

Puutarhamyymälässä:
Oliivipuita, sitruunapuita, 

mandariineja

 oleantereita

camelioita

 ja vaikka mitä muuta hurmaavaa...
  

 

 Yrttiosasto:
 

Tähtisilmät olivat jo kukassa

Maljaköynnös

Orvokit, helmililjat, esikot, pikarililjat ovat omassa kasvihuoneesssaan

Ulkona puusaaveja, ruukkuja
 

Hurja määrä perennoja, monta sataa erilaista.
Lauantaisen lumisateen jäljiltä vielä ruukut lumen peitossa

 Ostettavaa löytyi perennapöydiltäkin, lumesta huolimatta ;)

Ihana puutarha!
Siellä toki riittää asiakaspohjaakin, Tukholman kupeessa.

 

 Oikein leppoisaa keskiviikkoiltaa!



Marja

21 kommenttia :

  1. *huokaisen syvään*
    Ensin olin vähän että joo, ompa komeet soilikit ja pelakuut vaikka en niistä niin kovasti perusta. Mutta sitten tuli aina vaan mahtavampaa kukkaa ja kauniimpaa asetelmaa ja olen ihan myyty!
    Kissat, kaakut, patsaat ja yrtit, niistä mä tosiaan perustan ja paljon. Kiitos kuvista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, ole hyvä vaan ;)
      Tuolla puutarhalla vaan jotenkin joutuu hurmoksiin....

      Poista
  2. Ei voi kuin syvään huoklaista kaiken tuon ihanuuden näkemisestä. Kiitos kierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, tosi ihana paikka oli tuo, kiva jos kierros ilahdutti!

      Poista
  3. Hienoja kuvia, saispa tuollaisen mandariinipuun itselle ja kyllä kisukin kelpaisi :) Vihreät ruukut, joissa on muratteja ovat myös makuuni. Ne ovat kivan mallisia. Kiitos ihanista kuvista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Nuo sitruspuut ovat kyllä aika ihania ja kisukin oli. Minulla on ihan samanvärinen kissa itselläkin, ei vaan ihan noin pullea. Vaan minun kisuni ei vietäkään päiviään kahvilan pöydällä....

      Poista
  4. Voi, millaisessa paratiisissa olet käynyt. Ja vielä tuollainen pehmoinen katti rapsuteltavana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kisuli todella teki tuosta puutarhakäynnistä täydellisen ;)

      Poista
  5. Oletpas päässyt ihanaan paikkaan vierailulle :)
    Upeita kuvia ja aivan hurmaava kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Olen samaa mieltä hurmaava paikka ja kissa!

      Poista
  6. Ihana puutarhaparatiisi! JA älyttömän söpö kisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu, tuonne olisin voinut jäädä vaikka asumaan, kun oli kissa ja kaikki!

      Poista
  7. Oih, tuota ihanuutta, ja mitkä kissan viikset olivatkaan !!!

    VastaaPoista
  8. Todellinen paratiisi tosiaan on! Voe mahotonta! Ihana kun jaksoit laittaa tänne noita kuvia: sehän on melkein kuin olis itse käynyt :O)
    Ihana paikka.

    VastaaPoista
  9. Olipa oikein ihana keväinen kukkapostaus! vau, ihan hurmostelin. Ja amppelissa - jos oikein näin - oli maahumalaa (?), sitä minäkin kesällä istutin seinäamppeleihin ja kivasti tuuhettui ja köynnösti. Kiva postaus!

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihania kuvia, tuo ylin pelargonia,mandariinipuut... siis kaikki, paratiisi :) Mukavaa ja lämmintä vappua kaikkille

    VastaaPoista
  11. Voi mieletön!
    Tuonne tahdon ehdottomasti!!!!
    Huikea paikka!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥