lauantai 12. marraskuuta 2011

13. SYYSKAMPA


Syyskammasta piikit 
olisivat tältä erää loppu ja kasassa pöydällä...

13. ja viimeinen piikki ja vakikohde:
KUISTI
Tällä kertaa vähän toinen kuvakulma kuin aikaisemmissa kuvissa.
Viiru ja keramiikkakissa istuskelevat kuistilla.
Mitään uutta ei ole tapahtunut kuistin suhteen,
runkoruusu kukkii edelleen,
 lehdet ovat siinäkin jo alkaneet kellastua..
PAITSI....
 uuden ovikranssin tein oveen vaikka tässä kuvassa sitä ei näykään!
 Sukkasadon ja lapaskuun  innoittamana 
somistelin risusydämen pikku kutimella ;)

(.....ja ettei kukaan vaan saisi väärää käsitystä, 
tuo kuva EI ole otettu meidän ulko-ovessa,
vaikka kyllä sekin maalia kaipaisi.
Tuo on  rekvisiittatausta, 
jolta kuvattavat kranssit erottuvat paremmin)

 Talitintin kaulaliina voisi tulla tuosta.....

Väsäsin kollaasin aikaisemmista vakikohdekuvista
Vihreämpää oli elokuun lopussa......

Vielä nytkin löytyy ulkoa kukkivaa....
Röyhelösyklaami
kuistilla

 eilisessä postauksessakin ollut unikko
on yön aikana mennyt vähän huonoon kuntoon


Snövit-ryhmäruusu ei taida avautua tämän enempää

 Viiru 
on ihana muuten vaan

  Ruusa 
rrrrakastaa callunoita

 
Onnin 
kanssa täytettiin kaikki lintujen ruokinta-automaatit.
Onni ei välttämättä ollut ihan pyyteettömästi liikkeellä,
niin herkulliselta näyttävät pulskat lentävät paistit

 Etanalla 
on syötävä sateenvarjo

 Isänpäiväkakku tehdään tänään vielä

Huomenna kuva valmiista kakusta,
jos se onnistuu ;))


  Mukavaa huomista isänpäivää!

aamukampoja löytyy lisää kuvaa klikkaamalla


Marja

16 kommenttia :

  1. Kiitos samoin mukavaa isänpäivää teidän perheelle.
    Kiitos kivoista kuvista ja kyllä tosiaan kollaasista näkyy, että lehdet ovat puista jo tippuneet

    VastaaPoista
  2. Todella kiva tuo kollaasi! Siinä on vähän sekä kirkkaan päivän kuvia, pilvisen päivän kuvia että hämärän kuvia, missä kaunis lyhty valoineen näkyy hyvin :-)
    Minullakin on röyhelöiset syklaamit (huom. kirjoitit vahingossa atsalea) parvekkeella, ne voivat loistavasti ja pukkaavat aina vain uusia nuppuja, kun lämpö ja kosteus ovat kohdillaan juuri heille.
    Kisut ovat aina ihanimpia pihan asioista, vaikka olisi kuinka kauniita kukkia eivät ne kumminkaan ole niin ilmeikkäitä kuin kissat!

    VastaaPoista
  3. Ai niin ja piti vielä kommentoida miten ihana minikudin <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos pappilan mummo ja Saila ♥
    Kuvista tosiaan huomaa muutoksen, jotenkin tässä lämpimässä syksyssä on tuntunut, että mikään ei ole muuttunut, mutta kuvat kertovat totuuden ;)
    Mistähän minulle se atsalea tuli mieleen.... korjasin sen tuonne tekstiin, kiitos Saila :)
    Ja kisut ON kaikista IHANIMPIA!

    VastaaPoista
  5. Tuli ihan haikeus mieleen, kun katselin kissojesi kuvia. Viiru ja Ruusa muistuttavat suuresti edesmenneitä kissojani. Onni ja nykyinen kissani Mölli ovat lähes samannäköisiä.
    Kranssit ovat kauniita ja kiitos hyvistä ohjekuvista.

    VastaaPoista
  6. Ensin ajattelin, ettei syksy ole teille tutllutkaan, mutta kyllä kollaasissa jonkinlaista värien haalenemista oli. Kisut ovat nättejä!

    VastaaPoista
  7. Voi noita suloisia kisuja! Upea on tuo kollaasi eri viikoilta ja tykkään kuistiltasi riippuvista kukista. Sinulla on sellaisten kukkien kuvia, joista en tiedä yhtään mitään, mutta upeilta näyttävät.

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo loööaasi, joskin muutkin kuvat ihania, se märkähattuinen unikko! kaikki.
    Haikeaa, isänpäivä, eikä ole enään edes lasteni isää, jota voisi juhlia, mutta huomena menen nuorimman lapsenlapsen 20 vuotis päiville.

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Voisiko sinulta saada sellaisen risukranssin ohjeen? Kiitos etukäteen. Ystävällisin terveisin Riikka

    VastaaPoista
  10. Tuulikki, Tuulento, TeeTee ja Mummeli;
    Kiitos teillekin kommenteista.
    Juu kisut tietävät itsekin olevansa vallan hurmaavia ;)

    Riikka;
    Minkähänlaista risukranssia tarkoitat, ihan tavallista pyöreääkö?
    Jotain risukransseja löytyy tuota oikeassa palkissa olevaa "risusydämen ohje"-kuvaa klikkaamalla. Ihan pöyreän kranssin ohjetta ei siellä taida olla, mutta voin kyllä sellaisenkin laittaa....

    VastaaPoista
  11. Voi, oliko etanakin vielä hengissä?

    Teidän kuistinne on kyllä kotoisen näköinen.

    VastaaPoista
  12. Kaunis on terassi joka kuvassa. Miten upea ovikranssi ja aivan hellyyttävä tuo kudin. Etanakuva mahtava!

    VastaaPoista
  13. Viirulle, Ruusalle ja Onille rapsutuksia. Suloisia kuistikuvia.

    VastaaPoista
  14. Huokaan, kuinka ihania kuvia. Terassi on tunnelmallinen sekä elokuussa että marraskuun kynttilöiden kera. Sulla on kauniit kisut, kaikki kolme.

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia! Kollaasissa näkyy kivasti syksyn eteneminen teidän kauniilla pihalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥